VILJO. Älä nyt taas ala noita juttujasi! — Mehän voimme ensiksi koettaa, tuleeko sinusta edes sinnepäinkään Antin näköistä. — Menehän tuonne minun huoneeseeni ajamaan pois viiksesi ja poskipartasi. Tässä on Antin viitta ja hattu. Pue ne päällesi ja tule sitten näyttämään itseäsi meille.
(Aarne menee oikealle.)
PASTORI. Jos Aarnen yritys onnistuu, olet sinä pelastunut.
ANTTI. Niin, jos se onnistuu olen minä pelastunut, mutta Aarne satimessa. Ilmankin häntä vaara väijyy. Hänhän on minun veljeni. Hänen on tietystikin täytynyt olla selvillä minun matkoistani.
VILJO. Mutta mitään muuta me emme nyt, kerta kaikkiaan, keksi! — Sitäpaitsi: jos Antin onnistuu aivan huomaamattomasti paeta, niin luulisipa Aarnen helposti pääsevän pälkähästä. Mistä ne häntä syyttäisivät? Kadullako juoksemisesta? Vai partansa ajelemisesta? — Ja jos hänet vangitaan, niin istukoon, hänellä on hyvää aikaa. Minusta näyttää Aarnen seikkailu vallan lapsenleikiltä siihen vaaraan nähden, joka Anttia uhkaa. Jos Antti joutuu kiinni, niin — lakkaa hän jonkun ajan kuluttua kokonaan olemasta.
PASTORI. Onko sinun veneesi valmis lähtemään?
ANTTI. Minua ei mikään muu pidätä kuin nuo miehet tuolla kadulla.
VILJO. Heti kun ovi jää edes silmänräpäykseksi vartioimatta on sinun pujahdettava kadulle ja juostava rantaan. Sinä et saa hetkeäkään vitkastella etkä ajatella minkäänlaisia hyvästijättelyjä.
ANTTI. Te voitte joutua ikävyyksiin minun tähteni.
PASTORI. Kunpahan sinä vain pelastut!