Tämä syntymätaru näkyy allegorisesti kuvaavan ukonilmaa, jonka jyrinää ja salamia täten olennoitiin. Mutta tuo luonnonvoimain purkaus puhdistaa myös ilman ja virkistää luontoa, taivas loistaa sen perästä kahta kirkkaampana, maa elpyy uudestaan, kun yläilma, eeteri, luonnonaloista korkein, entistään viljavammin uhkuu valoa, iloa, elon voimaa. Athene edustaa molempia: hän on leimuva salama ja salamain puhdistama, elähyttävä eeteri. Tästä luonnonmerkinnön kaksinaisuudesta aiheutuu hänelle sekä sotaisa että rauhaisa, lempeä puoli, ja varsinkin jälkimmäinen kehittyy edelleen rikkaaksi ja moninaiseksi, käsittäen luonnon ja hengen iloja.

Athene on siis ensinnäkin, kuten nimensä Pallas s.o. "keihään heiluttaja" osottaa, sodan jumalatar, joka innostaa urhoja tappeluun, suoden sankareille voittoa ja saalista.[39] Riehuu kyllä raju Areskin taistelun telmeessä, mutta hän harrastaa vain tappelua ja surmaa semmoisenaan. Toisin Athene. Hän taistelee tarkoitusta varten, ei ylly raivoon, vaan pysyy aina järkevänä. Niinpä hän suosii sankareita, semmenkin älykkäitä (niink. Odyssevsiä), vie heitä voittoon ja suojelee heidän linnojansa ja kaupungeitaan vainolaisilta.[40] Hän sotii rauhan hyväksi ja rauhan siunatuita lahjoja hän runsain käsin jakelee.

Eeterin eloa antavana jumalattarena hän lähinnä antaa elämää ja terveyttä sielulle ja ruumiille, torjuu tauteja, kasvattaa nuorison reimaksi; hän edistää sopivilla säillä maan viljavuutta ja kasvullisuutta, suojelee maanviljelystä ja karjanhoitoa. Hänen lempeän suojansa alla laiho kypsyy vainioilla, hedelmät puissa. Hän on ihmisille auran ja haravan antanut. Mutta maanviljelyksen perusteella on inhimillinen yhteiskunta ja sivistys syntynyt. Niinpä sama jumalatar välillisesti joutuu näitäkin holhomaan. Yhteiskuntajärjestyksen ehdot: siveellisyys ja lakisäädökset, sen hedelmät: kansan onni ja menestys, elinkeinot, jopa korkeinkin hengen viljelys, tieteet ja taiteet — kaikki Athenen mahtavan egiidin turvissa viihtyvät ja on hän siis tältäkin puolen "kaupunginsuojelija". Hän suojelee rauhaa ja rauhallisia elinkeinoja, siis ennen mainittujen lisäksi laivanrakennusta,[41] teollisuutta ja käsitöitä, etenkin naisten kotiaskareita: kehruuta, kudontaa, ompelua y.m.[42] Näin jumalattaren olento laajenee erittäin rikkaaksi ja ääretön ala aukenee hänen toiminnalleen. Voipa sanoa että hänessä on Hellaan kansa esittänyt syvimpiä elon-aatteitansa.

Kirkas, ylhäinen valo-ilma, joka ikäänkuin luo sillan näkyväisen ja näkymättömän, aineen ja hengen mailmojen välillä, kuvailee symboolisesti hengen valoa, viisautta, älyä, järkeä — ja niinpä Athene jo yksinkertaisen luonnonsymboliikankin tiellä sai henkisen merkityksensä, tuli viisauden, opin ja älyn haltiaksi. Vaikka tämä eetillinen puoli kehittymistään kehittyi ja pääsi käsityksessä ja kultissa miltei etusijaan, eipä siltä luonnollinenkaan puoli joutunut unohduksiin. Ne liittyivät kumpikin niin likitysten toisiinsa, että eeterin lempeä valtias ja älyn ylhäinen jumalatar oli vain saman jumalais-olennon eri ilmi-muotoja. Siinä on merkityksen syvyys, aatten korkeus, toimialan avaruus, joissa kohden ainoastaan Zevs ja joinkin määrin Apollon Athenelle[43] vertoja vetävät. Zevs, Apollon ja Athene käsittävätkin yhteensä kaiken jumalallisen voiman kreikkalaisen mielestä.

Näin tätä jumalatarta yleensä käsitettiin, kuvailtiin ja palveltiin varsinkin siinä kaupungissa, joka oli Kreikan henkisen elämän keskus, Atheenassa, jossa hänellä oli Akropoliin kalliokunnaalla kaksi komeaa templiä Erechtheion ja Parthenon. Hän oli Attikan pääjumalatar ja taru kertoo kuinka hän siksi tuli. Hän ja merenvaltias Poseidon kilpailivat Attikan omistamisesta: kumpi paremman lahjan loisi maalle, hän sen saisi — niin sääsi Zevs. Poseidon loi hevosen korskean, mutta Athene antoi öljypuun versoa maasta. Tämä nähtiin hyödyllisemmäksi ja niinpä Athene voitti kilpansa. — Oli hänellä muitakin palveluspaikkoja: Argos, Korintho, sittemmin Sparta, Arkadia, Rhodos y.m. Pallaan kunniaksi vietettiin joka viides vuosi suuri juhla, panathenaia, jolloin komea juhlakulkue vei hänen templiinsä lahjoja, ja urheilu- sekä soittokilpoja toimitettiin kaiken kansan nähden. Tämän ohessa oli myös vähempiä juhlia.

Taide koetti Athenen kuvauksissa etupäässä esittää hänen edustamiaan siveellis-älyllisiä aatteita, mutta ei siltä jättänyt sikseen luontais-merkitystäkään. Niinpä viisauden jumalatar kuvataan sotajumalattareksi, jommoisena hän jo syntymähetkestään asti ilmestyi, kypäri päässä, keihäs kädessä, suomushaarniska rinnan suojana. Kilpenä on hänellä alkuaan (Homerossa) egiidi (= salama), sittemmin tuijoittaa panssarin keskeltä kamala meduusanpää l. "gorgoneion", joka sai viholliset kauhusta kivettymään. Tämä muoto sopii Pallaalle taistelussa ja linnansuojeliana (Pallas prómachos, P. poliás). Se oli hänellä jo vanhimmissa esityksissään, n.s. palladioissa, jotka olivat kömpelöitä puuveistoksia; taikausko luuli niiden pudonneen taivaasta ja niitä käytettiin tehokkaina varjeluskeinoina sodanvaaroissa. Pääpiirteissään sama muoto, milloin sotainen, milloin rauhainen puoli selvemmin esiteltynä, periytyi sitten varsinaisille taideteoksillekin. Monet mestarit kuvasivat Pallasta, mutta muita mainiommat olivat Feidiaan Athenen kuvat. Hänen tekemänsä oli tuo suunnattomaan suuri, ehkä 70 jalan korkuinen, vaskesta valettu kolossikuva, joka kohoten Atheenan linnanvuorelta näkyi kauas merelle. Jäljennöksistä päättäen lienee jumalatar seisonut promachos-asemassa, kilpi vasemman käden varalla, korkealle nostettu oikea nojaten keihoon valmiina idän barbaareja torjumaan. Vielä kuuluisampi kauneudestaan ja kalleudestaan oli se Pallaankuva, Athene Parthenos, jolla Feidias koristi jumalattaren juhlatemplin samalla vuorella: 40:n jalan korkuinen kullasta ja norsunluusta tehty. "Neitsyellinen jumalatar oli seisaalta kuvattu, rauhallisena, suojaa suovana, voittoa antavana. Kultakypärä kattoi kauniin vakavan pään, rinnan peitti panssari meduusanpäineen, koko vartalon pitkä alasvaluva kultavaate; kilpi oli rauhallisesti maahan laskettu, keihäs nojausi siihen; voitotar liihotti jumalattaren kädellä, voitonseppeltä pidellen". Työ oli kaikittain aineen laadulta ja suoritukseltaan mitä etevintä ja kallisarvoisinta. "Siinä oli taiteilija ikiajoiksi määrännyt Athenen luonteen, tuon vakavan viisaudenjumalattaren, Attikan lempeän suojelijan, ja jaloimmista säilyneistä jälkikuvista tuntuu vieläkin tuon ylistetyn esikuvan heikkoa jälkikaikua" (Lübke). Yhteisenä ominaismerkkinä Pallaankuvissa on siveellinen vakavuus, ankaran puhdas neitsyellisyys. Tivissulkuiset huulet ja esiintyvä leuka osottavat pontevaa mieltä ja tahdon tarmoa, katse ja ryhti voimaa ja arvollisuutta. Neitsytjumalatar ei ole alasti, vaan viljaviin vaatteihin verhottu.

Muutamia eläimiä esiintyy jumalattaren kuvissa, symboolisesti kuvaten hänen luonteensa puolia, käärme älyä, pöllöhaukka miettiväisyyttä, kukko valpasta sotamieltä.

Athenen vanha nimitys Tritogeneia, jonka mukaan hänen isänsä olisi Triton s.o. kohiseva virta, viittaa hänen syntymäänsä vedestä, s.o. Okeanosta, josta Hesiodin mukaan kaikki jumalat ja koko mailma ovat alkunsa saaneet; sentähden häntä palveltiin Triton nimisten lampien luona, jommoisia oli useissa paikoin. Tämännimisenä hän ei kuitenkaan suurempaa huomiota herättänyt.

* * * * *

Italiassa kunnioitettiin vanhastaan Minervaa älyä ja voimaa suovana sekä salamoitsevana jumalattarena. Hän muistutti muodoltaan niin paljon Pallas Athenea, että heitä ruvettiin pitämään ihan samana. Minervan vahvin puoli oli kuitenkin äly ja kekseliäisyys, jonka tähden etenkin taideniekat ja runoilijat, mutta alhaisetkin ammattimiehet häntä ihailivat. Samoin luultiin hänen naisten värttinää ja kangaspuita suosivan. Hänen juhlansa oli quinquatrus (maaliskuussa); silloin saivat koulut lomaa, jonkatähden opettajatkin olivat hänelle kiitolliset. Niin yksinomattain edusti hän älyä ja hengen tointa, että hänen nimellään niitä suorastaan merkittiin (vrt. "pinguis Minerva, invita M."). Tieteen ja taiteen jumalaksi hän jäi vielä, vaikka runoilijat kertoilivat hänestä samoja kuin ennen oli Athenesta lauleltu. Kun Hadrianus perusti Roomaan tieteellisen opiston, antoi hän sille nimen Athenaeum, jota vieläkin käytetään semmoisten laitosten nimenä. — Muuten oli Minervalla jo varhain palveluksensa Kapitoliossa Jupiterin ja Junon rinnalla. Siellä sanottiin säilytettävän hänen pyhää kuvaansa, palladiumia, jonka Diomedes muka Troiasta ryöstettyään sitte oli lahjoittanut Aeneaalle — tarina jota roomalainen kansallisylpeys mielellään uskoi.