Artemis. — Diana.

Etelämaissa, joissa suvi enemmältään on poutaa, kuumuus pian kuihduttaisi kasvikunnan, ellei erittäin viljava yökaste sitä virkistäisi. Kirkkaina kuutamoöinä nähtiin varsinkin viljalti kastehelmiä ruohossa kimaltelevan. Siitäpä helposti luultiin tätä elonnestettä tihkuvan alas kuusta, kuten kuun muutenkin arveltiin salatenholla vaikuttavan maan hedelmällisyyteen. Tämmöisenä hedelmöittäjänä kuun haltiaa, kuutarta palveltiin etenkin Arkadiassa Artemiin nimellä, ja kun sen vuorissa elelee paljo vuohikarjoja, luultiin hänen varsinkin vuohia kaitsevan. Muuallakin Peloponneesossa "keto-Artemis"[53] nauttii kunniaa; niinpä spartalaiset taisteluun lähtiessä uhrasivat hänelle vuohen. Arkadilaiset, kun kauvan jäivät verraten alhaiselle sivistyskannalle, ajattelivat Artemistaan tuimaksi ja karkeaksi, luulivatpa hänen väliin ihmisuhriakin vaativan. Tapojen lauhtuessa kansan mielikuvitus siirsi tuommoisen tylyn Artemiin kauas pohjolaan, Taurien maahan. Tunnettuhan on, miten Agamemnonin tytär Ifigeneia, laivaston viipyessä Auliin satamassa, vähällä oli joutua taurilaisen Artemiin uhriteuraaksi, kun isänsä luvattomalla riistanajolla oli jumalattaren mielen vihoittanut. Myöskin Attikassa näytään vanhimpana aikana uhratun ihmisiä Brauronin Artemiille; tyly tapa hyljättiin sitten, ja sen verran jäi vaan vanhaa jälkeä, että neitojen naimisiin asti täytyi asua jumalattaren templissä. Samanlaatuinen, vanhanaikuinen Artemis oli spartalaisten Artemis orthia, s.o. "jäykkä" A., jonka alttarin edessä maan nuorukaiset kerran vuoteensa ruoskittiin verisiksi, ollen tämäkin jälkeä entisestä ihmisuhrista. Artemis oli kyllä pellonviljan armollinen antaja, mutta kuinka hän ilmaiseksi näin kalliita lahjoja soisi! Luultiin hänen vaativan kalliita vastalahjoja, ihmisverta. Ja kiivas hän olikin vihaan ellei saataviansa saanut; sen koki m.m. Oinevs (kts. sitä).

Artemis edusti siis ensinnä pellonviljavuutta. Mikäli tälle alalle ilmaantui muita jumalia tointa ja kunniaa jakelemaan, varsinkin Demeter, väistyi Artemis vainiolta saloihin, viljellyn luonnon alalta vapaan, viljelemättömän helmaan. Hän on metsien, laaksojen, norojen, lähdetten haltio, joka siellä pyhässä hiljaisuudessa toimii suuria. Hänen hellän hoitonsa alla ruoho rehottaa, puu lehtii, marjat punertavat, eläimet menestyvät. Koko elimillinen luonto nauttii hänen vaalivaa hoitoansa, niinpä ihmistaimetkin hentokaiset. Siksi häntä lapsensynnyttäjät avukseen huusivat.[54] Vesakot, lähdenotkot, joet, järvet ovat Artemiille pyhiä. Kerrottiinpa Alfeios-virran haltian syttyneen jumalatarta rakastamaan — mutta joutiko tämä lemmestä huolimaan! Hänellä on tärkeämpää tointa. Hänen on johdettavana luonnonimpien joukko, salottaret, norottaret ja muut jotka sinisalon sivulla, vuorten onkaloissa kehräilevät lankojaan, kutovat ihmekankaitaan; hän neitosineen hoitaa koko sitä rikasta elämää joka luonnon hiljaisessa helmassa taimii, versoo ja kukoistaa. Neitostensa parvesta loistaa Artemis muita kauniimpana, ja äitinsä Leto sen nähdessään tuntee sydämmensä ilosta värähtävän.

Näin salon jumalatar neitosineen iloissaan toimii ja luopi elämää. Usein he huvikseen kisailevat ja karkelevat kukkaisnurmella[55] tai uivat vilpoisissa puroissa ja lammissa tai uumoilevat saloja, urheasti riistaa ajellen, niin että metsä kiljahtelee riemusta ja ilohuudoista. Näin Artemis "nuolia sirotellen"[56] Taygeton tai Erymanthon rinteillä ajelee metsäsikoja ja arkoja hirviä. Häneltä metsästäjä oppii tarkasti ampumaan ja kiitollisna uhraa hän Artemiille eränsä esikoiset, hirvenpään tai karjunsorkat. Hirvenajosta Artemis sai nimen clafébolos, josta eräs kreikkalainen kuukausi nimitäiksen clafébolios. Riistanajo kysyy rohkeutta: rohkea ja uljas onkin jumalatar, samoin kuin amatsoonillinen seurueensa. Sanotaanpa joskus noiden kuuluisain nais-soturien juuri olleen Artemiin seurana.

Amatsooni on Artemis itse, sillä hän ei siedä sulhoja eikä naimisia, vaan tahtoo iäti neitona pysyä. Onneton se mies, joka hänen neitotunteitaan loukkaa. Aktaion sai metsästäessään salaa nähdä hänen neitosineen kylpevän, mutta kosto tuli: Artemis muutti miehen hirveksi, jonka omat koirat repivät kuoliaaksi. Pyhää impeyttä vaati hän myös neitosiltaan ja naispapeiltansa. Ifigeneia ei suostu Thoas kuninkaan kosintaan; Atalante (ehkäpä toisnimellä = Artemis) vaati kosioitaan kilpajuoksuun ja tappoi häviölle joutuneet; ahdistavat kentaurit hän ampui kuoliaiksi. — Itse impenä Artemis suosii ihmis-impiä sekä nuoria poikia, yleensä nuorisoa; tätä hän hoitaa ja vaalii, luoden sille soreutta ja uljuutta. Hänen erityinen suosikkinsa oli siveä Hippolytos.

Laajalti Artemista palveltiin hedelmöittävänä luonnonhaltiana. Semmoisena oli hänellä templi esm. Efesossa, jossa hänen satanisäinen kuvansa symboloitsi luonnon ikiuhkuvaa viljavuutta.

Melkeästi on siis Artemiin kasvoista alkuperäinen karmeus sulanut ja se sulaa sulamistaan, mikäli hän muuntuu siksi, jona hän on paraiten tunnettu, Apollonin sisareksi. Muunnos on jo Homerissa tapahtunut, vaikka hän sen ohessa kyllä paikalliskulteissa säilytti alkuperäistäkin merkitystään. He ovat Artemis ja Apollon saman isän ja äidin lapsia, Deloksessa syntyneet kumpikin, ja toimivat sopuisasti. Trojan edustalla sotivat he rinnakkain, Delfoissa palvellaan heitä kumpaakin. Artemis haavoittaa ja parantaa samoin kuin Apollon. Artemis ampuu hänkin jousestaan surman nuolia ja tempaa etenkin naisia äkkikuolemaan. Helppoa, kivutonta kuoloa rukoili häneltä esim. Penelope. Kun Niobe ylvästeli siitä että hänellä oli useampia lapsia kuin Letolla, niin Artemis kostoksi äkkinuolillaan ampui häneltä tyttäret, samoin kuin Apollon pojat.

Tätäkö tietä siis, kehityksen kautta, Artemiista tuli Apollonin sisar? Eikö hän ollut sitä jo alummin? Eiköhän saloissa samoileva, nuolia ampuva Artemis saanut aihettaan kuutamosta, jonka kuvat vilottelevat puiden välitse, jonka säteet vasamain tavoin välähtävät pilvien välitse? Eikö tämmöinen kuvitelma ollut yhtä likellä kuin se että auringonsäteistä syntyi Apollonille vasamia? Onhan asiaa niinkin selitelty: on sanottu, että Artemis jo kuuttarena metsästeli vuorilla, ampui petoja ja ihmisiä, torjui veljensä rinnalla pimeyden valtoja ja yleensä ilmaantui Apollonin sisarena, niinkuin kalpea kuu on kirkkaan auringon sisar. Kuinka liekään ollut, kuitenkin alkuperäinen kuuttaren merkitys aikasin jäi häneltä syrjään, kun Selene, Helena, Io y.m. tulivat varsinaisiksi kuuttariksi, ja ainoastaan muutamat seikat vielä siitä hämärästi muistuttivat. Semmoisia oli soihtu hänen kuvissaan. Edelleen Artemis Munychia Atheenan satamassa oli oikea kuutar: täysikuun aikana hänelle uhrattiin pieniä kakkuja, joihin pistetyt kynttilät mukailivat kuunvaloa, ja kilpaa juostiin soihtujen valossa. Hekate (kts. sitä) oli myös osalta kuutar, ja semmoisena hän ja Artemis usein merkitsivät samaa, sittekun Artemiille uudelleen aljettiin antaa kuuttaren merkitystä. Semmoisena häntä ja Seleneä sekoitellaan toisiinsa ja Artemis esitetään Endymionia (kts. sitä) rakastavaksi.

* * * * *

Italiassa palveltiin Dianaa[57] vesakkojen, norojen ja lähdetten haltiana. Hänellä oli pyhiä lehtoja, m.m. Algidus vuorella, jonka siimeksessä roomalaiset vilvottelivat paahtavalla kesähelteellä. Tästä syystä sai hän lisänimen nemorensis. Uskottiinpa hänen väljemmällekin vaikuttavan, suovan maalle viljavuutta, suojelevan metsää, sen eläimiä ja karjoja, josta hyvästä hänelle uhrattiin lehmiä. Tätä Dianaa palvelivat semminkin sabiinit, ja vielä sittenkin kun heistä Rooman ikeen alla muodostui plebeijein säätyluokka, jäi Diana näiden vasituiseksi jumalattareksi. Aventinus vuorella oli kansanmielisen kuninkaan Servius Tulliuksen rakentama Dianan templi, jonka perustajaisia plebeijit ja orjat yhdessä viettivät iloisesti. Karanneet orjatkin nauttivat demokraatisen jumalattaren suojaa, jolloin heitä kutsuttiin "servi cervi" s.o. "hirvi-orjat", kuvaten siten sitä hellää hoivaa, jonka jumalatar soi heille, ikäänkuin salojen haltia hirvillensä. Dianan ja erään Virbius sankarin suhteista juteltiin samanlaisia vähän kuin hänen ja Hippolytuksen seikoista.