Muuten on lemmen jumalattarelle mieluisaa kaikki mikä on somaa, siroa, suloista: kyyhkyset, jänes, kani, joutsen, varpunen, ruusu, myrtti, omena y.m. — Taistelun telmeessä hän ei tule toimeen. Jos hän sinne joskus joutuu, yrittäessään suojella suositultaan, säikähtyy hän pian ja pakenee. Pienestä naarmusta kirkui hän surkeasti.

Mutta Afroditen puuhat käyvät helposti ihmisille vahingoksi, kun intohimo sokaisee järjen ja mielenmaltin. Pariin ja Helenan rikollinen liitto siitti Troian sodan ja äärettömän sarjan surkeutta kansoille ja perheille. Didon saattoi hurja lempi itsemurhaan. Anchises sai salalempensä sovittaa halvatuilla jäsenillään. — Säädyttömän lemmen suojissa ei viihdy kodillinen onni, joka vaatii siveyden vankkaa pohjaa.

* * * * *

Astarten-luontoisen Afroditen tulivat roomalaiset tunteneiksi, kun he (249 e.Kr.) ottivat haltuunsa Sicilian sekä siinä jumalattaren templin Eryxin vuorella. Koska luulivat valtionsa siitä hyötyvän, siirsivät he tämän Venus Erycina'n, kuten häntä nimittivät, kotimaahansa palveltavaksi. Tämä omaksuminen kävi helposti, kun Italiassa vanhastaan palveltiin Venus nimistä puistojen ja viinitarhojen haltiatarta, keväätärtä, jolle huhtikuu, kukkasilmujen aukeamisaika (Ap[e]rilis) oli pyhitetty. Olipa Roomassa 3:kin kotimaisen Venuksen pyhäkköä: yhdessä sai palvelusta Venus murcia l. myrtin (siveän aviorakkauden symboolin) jumalatar, toisessa V. cloacina muistoksi sabinitarten ryöstöstä ja sitä seuranneesta sovinnosta, kolmannessa V. libitina kalmanjumalattarena (kuolema ja elämä asuvat likitysten!). Ulkomaisen lainan kautta Venuksen merkitys ja kultti melkeästi rikastui. Hänestä luotiin, samoin kuin Hellaassa, lemmenjumalatar ja kreikkalaiseen malliin hänelle annettiin puolisoksi Mars. Trasimenon kovan häviön jälkeen, jumalien vihaa lepyteltäissä, sijoitettiin uhripöytien ääreen Mars ja Venus vierekkäin samalle patjalle (lectisternium). Tämmöisessä liitossa Venuksesta kehkesi valtakunnan suojelushenki. Vielä hartaammin ruvettiin häntä kunnioittamaan, kun roomalaisille selkeni että Troian sankari Aeneas, Venuksen poika, oli heidän kansakuntansa esi-isä ja valtionsa perustaja ja runoojat kertoilivat, miten Aeneas harharetkillään oli saapunut Siciliaan ja siellä Eryx-vuorelle rakentanut äidilleen pyhän palvelusmajan. Nytpä Venuksen templejä ilmaantui pääkaupunkiin yhä uusia ja komeampia. Niitä rakentelivat jo tasavallan mahtimiehet, semmoiset kuin Sulla, Pompejus, Caesar. Kussakin templissä Venuksella oli eri nimensä: Venus felix, victrix, genetrix. Ennestään löytyi jo V. verticordia'n templi. Kun Augustus keisari rakensi komean templinsä Marsille, asetti hän tämän kuvan viereen Venuksen kuvan templin cellaan. Vielä laati Hadrianus komean kaksoistemplin Venus ja Rooma jumalattarille (Veneri et Romae).

Kuvaustaiteelle oli Afrodite erittäin haluttu aihe. Houkuttelevalta tuntui tehtävä luoda ilmimuotoon samalla korkein naisellinen kauneus ja lumoava lemmensulous. Lemmettären omituisilmeinä oli: sirot, solakat ja samalla rehevät muodot, soikeat kasvot, pyöreän muheat posket ja leuka, silmä kohtalaisen suuri, lausuen hehkuvaa, hiukeevaa lemmenhalua. Säilyneistä veistokuvista verrattoman arvokkain on n.s. Melolainen Venus (Parisin Louvressa), luonnollista suurempi marmoripatsas, yläruumis alaston, kupeilta alas asti verhottu keveään vaippaan. Ihmeteltävä on pään ylevä ilme, muotojen tuore vehmaus, jäsenten kaunis sopusuhta. Kova-onni on särkenyt kuvalta käsivarret ja kädet, niin, että on miltei mahdoton arvata, mitä hän lienee käsillään tehnyt, mitä niissä pidellyt (omenaako vai Marsin kilpeäkö vai mitä?), eikä siis sitä aatetta jota taiteilija on tahtonut ilmikuvata. Kasvojen ele ilmaisee iloista, uljasta itsetuntoa. — Mediciläinen Venus (Florens'issa) on "anadyomene", esittää siis jumalattaren alastonna. Siinä nähdään vallan nuori neitonen, muodot sillä erinomaisen säännölliset ja somat, mutta äskenmainitun kuvan jumalallista ylevyyttä ei jäljeksikään.

Hermes. — Mercurius.

Zevsin ja Maian poika Hermes on varsin monipuolinen olento, mutta millainen hän oli alkuperäisesti? Siihen viittaavat muutamat tarut. Kun Zevs lempi Io neittä, muutti kateellinen Hera neidon lehmäksi, jolle pani satasilmäisen Argoon vartiaksi. Silloin Zevs lähetti Hermeksen tappamaan tuon paimenen. Hermes suoritti toimensa siten että hän soitolla uuvutti uneen Argoksen ja tappoi hänet.[70]

Argos on, niin arvellaan, joko aurinko tai tähtitaivas ja Io on maa, jota väliin kuvaillaan kaikkia mehullaan elättäväksi lehmäksi (toisten mukaan Io on = kuu); Hermes on pilvi, joka peittää näkyvistä taivaan, pilvitaivas. Se taru taas, joka kertoo hänen ryöstäneen auringonjumalan karjaa vetämällä sitä hännistä takaperin luolaansa, osottaisi pikemmin että hän on ehkä ukkossäällä käyvä myrskytuuli joka vetää pilvet puoleensa, niin että ne vastoin tavallisuutta näkyvät kulkevan vastatuuleen.[71] Olkoon nyt pilvi tai tuuli Hermeen alkuperäinen merkitys, eihän ne kaukana toisistaan ole. Pilvijumala virkistää maan mantua hedelmöittävällä sateellaan, antaen siten karjan rehua, viljaa ja välillisesti kaikenlaista hyvää. Hän on tosiaan "perin hyödyttävä" (épioúnios). Lähinnä elättää ja kaitsee hän karjaa. Siinä toimessa hän paraiten oleskelee saloissa ja niityillä, kisaten luonnonimpien kanssa. Eksyneet karitsat kantaa hän lempeästi kotia. Tämmöisenä palveltiin Hermestä erittäinkin Arkadian vuorimaassa, jonka asukkaat parhaasta päästä elivät karjanhoidosta. Siellä sanottiin hänen syntyneenkin Kyllenen vuorella. Kun paimenilla siellä oli toinenkin, ehkä ala-arvoisempi, jumala, kauriinjalkainen Pan, tehtiin tämä Hermeen pojaksi. Kellä oli paljo karjaa, hänpä rikas; karjan menestys tuotti auvoa ja onnea. Niinpä Hermes välillisesti edisti kaikkia elinkeinoja ja yrityksiä, erittäinkin kauppatoimia. Hänestä saatiin elinkeinojen, kaupan ja kauppiasten jumala, ei sentään vielä Arkadian yksinkertaisissa paimenkansan oloissa, joissa semmoista jumalaa ei tarvittu, vaan vasta myöhemmin kun hänen palveluksensa muualle levinneenä jo oli alkuperästään paljo muuttunut. Vaan ennenkuin etenemme H:n muita puolia kehittelemään, kerrottakoon eräs hänen lapsuutensa seikkailu, joka elävästi näyttää, minkä luontoiseksi Hermestä ajateltiin. Sitä kertova runo on tosin verrattain myöhempi, mutta sen mytolooginen perusta on vanha. Pikku Hermes ei ollut vielä montakaan tuntia päivän valoa nähnyt, kun hän karkasi kehdostaan Kyllenen luolassa; näki luolan suulla kilpikonnan ja teki sen kopasta soittokoneen. Mutta kun poikaa kovin halutti syödä tuoretta lihaa, hiipi hän iltahämyssä Apollon veikkonsa lehmikarjaan, varasti 50 härkää, ajoi ne syrjempään, josta niitä ei ollut helppo löytää, sitoipa vielä hännänpäihin risuja, jotka lakaisivat sorkkain jäljet näkymättömiin. Teurasti sitten, paistoi ja söi makeaan suuhunsa kaksi härkää, jonka tehtyään palasi kotiin ja pani maata kehtoonsa olematta näillänsäkään. Mutta Apollon kaipasi härkiänsä, ja aavistaen juonen tuli Maian majalle. Pikku varas oli vaan nukkuvinaan viattoman unta, kunnes Apollon — vaikka nulikan viisastelu ja vehkeet jo naurattivatkin häntä — pakotti hänen tulemaan Zevsin käräjiin ja tuomaan takasin varastamansa. Nyt tehtiin sula sovinto, Hermes lahjoitti Apollonille kantelonsa, jonka sävel tätä niin ihastutti, että hän antoi pojan pitää härät, vieläpä lahjoitti hänelle taikasauvan. — Tässä jutussa ilmaantuu Hermeen ominaisuutena sukkeluus, viekkaus. Hän edustaa jokapäiväistä käytöllistä elämänälyä, kuten Apollon korkeampaa, aatteellisempaa hengen tointa.

Näillä lahjoilla on Hermes oikein omansa niihin tehtäviin, joita hänelle kansanuskonto omaksui. Hän on siis ensinkin jumalain, etenkin Zevsin airut ja asianajaja, eikä mikään tavallinen sanansaattaja, kuten Iris, vaan tärkeitä, vaikeita toimia hänelle uskotaan. Niinpä hän kävi varottamassa Aigisthosta tappamasta Agamemnonia ja naimasta tämän puolisoa; hän taivutti Kalypson laskemaan Odyssevsin luotansa — vaikea tehtävä, joka kysyi sukkelaa päätä ja liukasta kieltä. Näiden lahjain lisäksi on hän nopsa ja sukkela. Heti käskyn saatuaan hän sitaisee jalkoihinsa taika-anturat tai (kuten myöhemmin sanottiin) siipikengät ja tuulen vihuria[72] tai kalalokkia nopsemmin hän kiitää yli maiden ja merten asioita ajamaan. Hän on siis paljo matkoilla, hän tietää matkojen vaivat ja vaarat kuolevaisille, voipa niistä myös armiaasti auttaa. Niinpä matkustajat pyysivät Hermeen apua ja suosiota. Tien varsilla näki monin paikoin kivikasasta kohoavan pylvään ja sen päässä Hermeenpään; nämät "hermai" seisoivat siinä muistuttamassa matkajumalan läsnäoloa ja apua. Kiviröykkiöt olivat vähitellen kohonneet kummuiksi, kun jokainen ohikulkija heitti kiven läjän lisäksi kunnioittaakseen Hermestä.[73] Hermespylväitä seisoi myös katujen varsilla ja avoimilla kaupunginkentillä.

Enimmin matkustelivat silloin kauppiaat, joita Kreikassa tavataan jo vanhimpina aikoina, sillä Kreikan kansalla on aina ollut luontainen taipumus kauppaan ja keinotteluun. Hermeessä ilmestyykin varsin selvinä kauppiaan ominaisuudet, arvioimis-äly, sukkela pää, jopa, jos tarvitaan viekkauskin. Olipa siis kauppiaalla kaksinkertainen syy turvata Hermeen suosioon. Ja kun voitonhimo saattaa vietellä keinottelijaa peijaamaan ja varastamaan, niin saatiin helposti kauppiasten jumalasta varkaillekin jumala. Olihan Hermes itsekin jo paitaressuna tuossa ammatissa näppäryyttänsä näyttänyt. — Vielä nykypäivinäkin pidetään Hermeensauvaa kauppiasten leimana. Se on kahden kärmeen kietoilema, usein siipiparilla sirottu raippa.