Tulivuorissa tai niiden tienoilla Hefaistos asui; erittäin Hefaistos. viihtyi hän Lemnoksessa. Siellä on hänellä vuoren sisässä pajansa, ja kipinät singahtavat ahjosta, kuona valuu vellinä, kun korkea seppä vasaraansa paukuttaa ja pajarengit, kabiriit — Aetnassa kykloopit[77] — painelevat palkeita. Näin taru kuvaa maanjäristystä ja tulivuoren purkausta yhdessä. Tulijumalan muoto muuntuu ja säysenee siinä yhä enemmän siihen suuntaan, että hän edustaa tulta työn ja sivistyksen palveluksessa, ahjon ja pajan tulta, joka sulattaa metallit niin että niistä sepän taitavien käsien alla syntyy hyödyllisiä tarvekaluja ja siroja taideteoksia. Hefaistos on seppien seppä, joka keksii ja takoo taitehikkaita, kauniita metalliteoksia, kaikkien maallisten seppien päämies ja suojelija. Näin hän toimialallaan lähenee likelle Athenea. Atheenassa heitä molempia palveltiinkin yhdessä. — Erittäin mainittiin Hefaistoksen pajasta lähteneiksi nämä teokset: hänen oma talonsa Olympilla pajoineen sekä sikäläiset muidenkin jumalain upeat majat; eräät pöydät jotka itsestään pyörähtivät jumalien eteen, kun he istuivat atrialle; ne puhekykyiset, liikkuvaiset kultatytöt, joihin H. kävellessään nojausi; Zevsin, Athenen ja Apollonin aigis-kilvet; yläjumalan valtikka, merenjumalan kolmihaarahanko, Heran kultasohva, Herakleen kilpi, Achilleen aseet, semminkin kauniista, koko silloista elämää esittävistä kuvistaan merkillinen kilpi,[78] Alkinooksen palatsi[79] y.m. Juonikas oli tuo Heran istuin; niin mukavasti siihen vaipui, että oli vaikea enää päästä ylös omin voimin. Kerrankin tarvittiin Hefaistosta auttamaan ylhäistä rouvaa sohvasta ylös, mutta hän ei olisi viitsinyt tulla. Silloin Dionysos viinimaljalla viekotteli häntä tulemaan perässään, sillä seppä maisteli mielellään rypäleen mehua. Tällä hän osasi omaa ja muidenkin huolia huojennella. Tuskinpa hän muuten olisikaan niin juomanlaskijan virkaan mielistynyt, ellei tiennyt siitä omaankin suuhunsa pisaroivan. Hyvissä väleissä hän ainakin on viininjumalan kanssa. Tämä seikka viitannee siihen, että tulivuorten rinteillä viinirypäleet, maanalaisen lämmön vaikutuksesta, hyvin menestyvät ja aikasin kypsyvät, Lemnos-saarelta saivatkin kreikkalaiset Trojaa piirittäessään viininsä.

Tulen käytäntöön liittyy ihmissivistyksen ensi alkeet, sillä tulta tarvitaan aina elämän tarpeihin, eikä löytyne niin raakaa ihmisheimoa, joka ei osaisi tulta virittää. Valkean suuri hyöty ja merkitys saattoi sille aikasin suurta kunnioitusta. Sen henkeä palveltiin jumalana jo muutenkin loistavan, väkevän, tehoisan ja tuhoisankin luontonsa takia, niin tietenkin tulivuori-seuduilla, esim. Hefaistoksen kotisaarella. Yhä suurempaan valtaan pääsi tämä palvelus, kuta enempää merkitystä tulen käyttö sai ihmisten oloissa, niin että m.m. opittiin metalleja sulattamaan ja niistä valamaan tai takomaan kaluja ja aseita jos jonkillaisia. Näin Hefaistoksesta vähitellen tuli arvoisa ja huomattu jumala, etenkin siinä kaupungissa, joka oli metallitakeiden ja yleensä teollisuuden pääpesä, Atheenassa. Siellä kunnioitettiin ihmiskunnan hyväntekijöinä Athenea, Promethevsiä ja Hefaistosta, ja atheenalaiset osottivat heille kiitollisuuttansa jokavuotisen tulisoihtujuhlan vietolla, jolloin nuorukaiset, palavat soihdut käsissään, juoksivat kilpaa ja se palkittiin, ken ensin ehti perille soihtunsa sammumatta. Kaunis juhla muistutti alkunaista tulen ryöstöä ja samalla tuo elämän arkitouhuissa alkunaisen pyhyytensä pilannut tuli jälleen ikäänkuin kirkastettiin.

Kun valkea tuotti näin perin suurta hyötyä ihmislapsille, kehittyi käsitys, että tämä kallis taivaanlahja oikeastaan oli luvattomasti meille saatu. Tuli oli muka taivaasta varastettu ja varas oli kuuluisa titaani Promethevs. Hänen ja Hefaistoksen välillä on olennossa ja toimissa paljon yhtäläistä. He tarkoittanevatkin alkuaan samaa tulenhaltiaa, jota eri heimot palvelivat eri nimellä. Vähitellen Hefaistos sai valta-aseman, yleni jumalaksi ja Promethevs aleni herokseksi, kun voitollinen heimokunta korotti omat jumalansa valtaan ja voitettu jumalineen väistyi halvempaan asemaan.

* * * * *

Oli roomalaisillakin alkuperäinen tulenhaltio Volcanus, sekä hyödyn että tuhon tuottaja. Taajaan asuttua Roomaa raiskasi tulipalot usein pahasti ja koetettiinpa sentähden kaikin tavoin lepyttää jumalaa, varjella tavaraa ja taloja hänen vihaltansa. Hänelle pyhitettiin patsaita, annettiin polttouhriksi kaloja ja sotasaalista. Mutta muistettiin tulen tuottamaa hyötyäkin, tiedettiin ihmisten vasta sen avulla kohonneen metsäläisten ja paimentolaisten alhaisesta tilasta maanviljelijöiksi, jotka asuvat paikoillaan ja elävät paremmissa oloissa. Se on Vulcanus jumalan ansio, joka kotiliedeltä loimottaa auvojansa, hän on kodin, kaupungin, yhteiskunnan perustaja. Semmoisena häntä palveltiin. Kun Servius Tullius lakisäännöillään järjesteli Rooman yhteiskuntaa, kehuttiin häntä Vulcanuksen pojaksi ja hänen hiuksillaan nähtiin välisti välähtävän isänsä lieskoja. Tulen jumalalla oli pyhä paikka Volcanal, ikivanha uhriliesi Comitiumin kokouspaikalla, jossa hänelle vietettiin volcanalia juhlaa.

Kun Roomalaiset tulivat tuntemaan Hefaistoksen, omittivat runoilijat tämän toimia ja luonnetta Vulcanukselle. Tästä varttui m.m. vaskikalujen, esm. torvien valaja Mulciber ("vaskuri"), jolla muka oli pajansa Aetnassa tai Liparein saarilla. Nyt hänelle annettiin puolisoksi Venus, koska Hefaistos nai Afroditen.

Taideteoksissa on Hefaistoksen (Vulcanuksen) kuva tämä: partainen, rotevarintainen, kovakätinen, ontuva mies; sukkelasti tirkistävä katse, suu tiviisti sulkeissa; kädessä pihti ja vasara, työmiehen mekko yllään.

Hestia. — Vesta.

Tulen jumala tavallaan on myös Hestia, Kronoksen ja Rhean tytär, jota luultavasti ei aivan aikasin yleensä palveltu, koska Homeros ei vielä häntä mainitse. Nimi, samoin kuin latinainen vastine Vesta, merkitsee takkaa l. liettä, ja kotilieden ja sillä palavan uhriliekin jumalatar kumpikin oli. Kotiliedellä perheen ruoka valmistettiin; siellä myös perheen-isä teki uhrit omaistensa onneksi, sillä kotilieden valkia on muita tulia parempi, sen loisteessa liikkuu näkymättöminä kotihaltiain haamut, joiden kuvilla lieden ympärystää koristeltiin. Tämä usko pyhitti lieden perheen keskustaksi. Mutta vielä samainen liesi kuvaannollisesti osotti kiintonaista asuntoa sekä siihen perustuvaa järjestettyä yhteiskuntaa ja sivistystä. Hestialle ja Vestalle uhrattaissa lausuttiin siis kiitollisuutta kodin sulosuojasta sekä kiintonaisen asunnon eduista.

Tämä koskee kumpaaki klassillista kansaa, mutta varsinkin roomalaisia, joiden käsitys perhe-elämästä oli puhtaampi ja jalompi kuin liiallista yksilöis-vapautta suosivain helleenien. Roomassa oli isän valta kodissa rajaton ja valtiossa ei yksilön mieliä kyselty yhteistä hyvää ajateltaissa. Tämän mukaan Hestia oli vähäpätöisempi olento kuin mahtava, ankaravaltainen Vesta.