Tämä vanhempi ankara käsitys erinyksistä kesti niin kauan kuin verikoston "silmä silmästä, henki hengestä" oli ainoa sovituskeino. Mutta kun järjestetty yhteiskunta alkoi suojella jäseniänsä mielivallan hyökkäyksiltä ja otti rikosten koston ja sovituksen omaan käteensä, kun sen ohessa katsannot ja tavat lauhtuivat lempeämmiksi, silloin pääsi myös koston hengettäristä lempeämpi käsitys valloilleen. He näyttävät ikäänkuin leppyneen ja armollisilta. Taru on pannut tämän muutoksen sen yhteyteen kun areopagin tuomioistuin perustettiin Atheenassa ja Orestes siellä sai tekonsa sovitetuksi. Kauan oli hän kostotarten vainonalaisena ollut pakosalla, kunnes Apollon ja Athene auttoivat häntä. Toinen puhdisti häntä verenviasta, toinen äänesti hänen hyväkseen oikeustossa ja sai hänet vapautetuksi. Suuttuneet erinykset uhkasivat Attikan maalle häviötä, mutta leppyivät kun heille rakettiin pyhäkkö Areopagin kummulle. Siitä alkain olivat he "Semnai" (arvoisat) ja "Eumenides" (suopeat), jotka tosin vieläkin kovistelivat pahantekijöitä, mutta armahtivat katuvaisia ja suojelivat kunnon ihmisiä.
Hekate oli luultavasti alkuaan vieras jumalatar. Homeros ei häntä mainitse. Hesiodos sanoo m.m. hänen saaneen Zevsiltä vallan osuutta ilmassa, maassa ja meressä ja kykenevän auttamaan ihmisiä monissa toimissa. Kenties hänellä tarkoitettiin jumalien näkymätöntä, mutta kuitenkin aina läsnäolevaa voimaa. Kun hänen olentonsa kreikkalaisista ehkä tuntui epämääräiseltä, liittivät he hänet selvemmäkseen muihin jumaliin, joissa oli jotain häneen vivahtavaa. Ne olivat Artemis, Selene, Persefone. Hekate nimitys, joka näytti tietävän "etäistä, etäältä toimivaa", antoi kenties aiheen pitämään häntä kuuttarena; siitä saatiin Selene. Sama nimitys saattoi myös johtaa "nuolia ampuvaan" Arteniiseen.[138] Kuulle on aina omaksuttu jotain kummallista taikavoimaa, kuutamolla manan haamut leijailevat, vieläpä kuun itsekin näkymätönnä ollessaan luultiin manalaan vaipuneen, josta se taas nousi Persefonen tavoin. Nuo ja sellaiset seikat aiheuttivat ajattelemaan Hekaten ja Persefonen samaisuutta. Manalattarena Hekate nostaa peikkoja (Empusa y.m.) maan päälle yöllä kummittelemaan, joiden parvessa hän itsekin mellastelee haudoilla ja kolmentien-haaroissa. Tästäpä roomalaiset, tultuaan Hekaten tunteneiksi, antoivat hänelle nimen Trivia (trioditis). Semmoisena häntä tarvitaan loihduissa, ja hän on noitien (Medean) emäntä ja opettaja. Hankkiakseen Hekaten suosiota sekä suojaksi kummajaisilta asetettiin hänen pieni kuvansa huoneen etuseinälle, ja tienhaaroihin pantiin hänelle syötävää jne.
Hekate kuvattiin kolmihaamuiseksi (triformis), katsoen hänen kolmea jumalatarta yhdessä esittävää olentoansa, kaiketi myös katsoen kuun kolmea muodonvaihetta, uusi-, puoli- ja täysikuuta. Nuo kolme henkilöä seisovat selitysten, yhteenkasvaneina, kullakin omat tunnusesineensä: avain, nuora (tuonelan vartiana); kumipyörä; soihtu, puolikuu (Selene), lootoskukka, frygiläismyssy, sädepäähine, veitsi, kärme.
Uni ja kuolema ovat kaksoisveljiä, Yön lapsia. Kotoaan manalasta hiipivät he ihmisten ilmoille, toinen lempeänä, toinen tylynä. Luotiin muitakin kuolon kuvitelmia. Personoiden kuolon eri tapoja saatiin joukko surmattaria l. manattaria nimeltä keerit (kaeres). Kullakin ihmisellä on oma keerinsä.[139] Surman nuolia ampuvat myös Apollon ja Artemis; mutta vasituiset kuolon jumalat ovat Hades ja Persefone. Taide teki parastaan lieventääkseen kuolon kuvaa ja luodakseen hänestä jotain untamon tapaista tuskista päästäjää, niinkuin eufeemisesti sanotaan kuolossa iki-uneen uinahdettavan. — Unelmat, yön tai unen lapsia, asuvat loitolla lännessä manalan likellä. Heidän kodissaan on kaksi porttia: norsunluinen, josta mairesuiset valheelliset, ja sarvinen, josta kuivat tositietoiset unennäöt tulevat.[140] Runoilijan keksimä on unikuningas Morfevs (= "Nukkumatti").
Kaksoiskuvassaan kuolo elon sammuttaja kääntää soihdun liekin maahan päin; Unella on valmokukka tai valaa se uinuttavaa nestettä maljasta.
IV. Eräitä roomalaisten koti- ja perhehaltioita.
Roomalaiset katselivat yleensä maan ja taivaan suuria jumalia arastelevalla kunnioituksella eivätkä juljenneet heitä lähestyä ja avukseen huutaa jokapäiväisen elämän moninaisissa pikkutarpeissa, vaan pitivät heitä joinakin virallisina jumalina, joiden palvelus jäi valtion huoleksi. Omissa yksityisissä asioissaan he mieluimmin turvasivat eräihin alempiin jumalais-olioihin, joiden kanssa he tuttavallisemmin seurustelivat. Tarkoitamme penateja ja lareja.
Penaatit, ruokavaraston (penus) l. aitan vartiat, ovat hyviä, hilpeitä kotihaltioita, jotka tuovat leipää taloon, antavat askarten ja töitten menestyä ja kaikessa valvovat talon parasta. Tavallisesti asuvat he talossa parittain, saattaa olla useampiakin. Penaatien pyhäkkö on pirtin eli salin (atriumin) liesi, joka on perheen alttari ja keskusta. Siellä palaa valkea Vestan ja penaatien kunniaksi, siellä takan sivussa oli heidän kuvansa, nukkemaisen pienet, usein vaan puusta veistetyt. Heille kuten laareille annettiin osansa perheen ateriasta: leivoksia ja suolakupponen. Mitä ikänä talossa sattui iloista tai surullista, siihen nämätkin osaa ottivat. Niin penaatien ja kodin käsite suli aivan yhdeksi.
Valtio, tuo kansalaisten yhteinen koti, elää sekin penaatiensa turvissa. Niiden paikka oli Vestan templi, valtion kotiliesi; sinne ylin-pappi tuli heille uhraamaan. Siellä olivat heidän pyhät kuvansa jotka Aeneas toi Troiasta; vaan niitä ei ollut kukaan vihkimätön silmä nähnyt — emmekä siis tiedä kertoa niiden ulkonäköä.
Laarit (lar = isäntä) ovat samoin kuin penaatitkin Laarit, hyviä kotitonttuja, jonkatähden ne usein mainitaan rinnakkain ja joutuvat vaihdoksiin. Niitä luultiin esi-isäin hengiksi, jotka näkymättöminä vielä viipyivät entisillä majoillaan,[141] suojellen ja valvoen perillistensä onnea ja menestystä.[142] Kullakin kodilla oli oma laarinsa, jonka puu- tai vahakuva seisoi molempain penaatien välissä säiliössään (lararium) lieden vieressä. Niitä kunnioitettiin samoin kuin penaatteja; niille piti perheenisäntä lapsineen aamurukouksen, ja kuukauden pää-päivinä oli laarin-juhla. Samoin oli omat larinsa suvuilla, kaupungeilla (lares praestites), jopa valtiollakin. Rooman laarit olivat sen perustajat Romulus ja Remus sekä genius Augusti.