Retkeltä amatsonein maahan toi Thesevs saaliinansa kauniin Antiopen. Tämä antoi hänelle Hippolytos pojan, josta varttui jalo metsämies. Leskeksi tultuansa nai sitte Thesevs entisen morsionsa Ariadnen sisaren Faidran. Tätä ei miellyttänyt harmaa sankari; mutta hänessä syttyi palava lempi nuoreen sankariin, omaan poikapuoleensa. Siveä nuorukainen torjui kuitenkin inhoten rikollisen halun viekotuksia ja nytkös äitipuolen sydämmen valtasi vastainen tunne, kurja kostonhimo. Hän uskotteli Thesevsiä että nuorukainen tahtoi häntä siveettömiin vietellä. Uskoen valheen pyysi Thesevs isäänsä Poseidonia hukuttamaan herjan. Hippolytos ajeli vaunuillaan pitkin meren rantaa, kun merestä syöksähti puhiseva hirviö (= tyrskylaine), joka säikähytti hevoset, niin että ajopelit särkyivät ja Hippolytos runneltui kuoliaaksi kallioihin[165] — Hippolytoksen kohtaloa ovat traagikot (Euripides) käsitelleet.
Vielä vanhana karkoitettiin Thesevs valtakunnastaan ja päätti päivänsä maanpaossa Skyros-saarella. Kimon toi hänen luunsa Atheenaan. Kimon rakensi myös sen Thesevsin templin, Theseion, joka vielä nähdään Atheenassa.
Taiteessa ja runoudessa esiintyy Thesevs jonakin ionilaisena Herakleena. Mutta niinkuin ionilainen rotu oli doorilaista sorjempi, jousevampi, hengeltä ja ruumiilta, niin ionilaisten kansallissankari on henkielämältään etevämpi, ruumiiltaan solakampi, norjempi, koko ilmiöltään henkevämpi ja älykkäämpi kuin doorilaisten sankari. — Amatsoneja suosi satu ja runous suuresti. Tuskin sitä retkeä missä he eivät olleet mukana. Heikäläisiä oli m.m. Penthesileia joka Trojan edustalla hätyytti kreikkalaisia. Taidekuvissa esiintyy amatsoni uljaana, miehekkäänä impenä, usein hevon selässä, aseinaan puolikuukilpi, kaksiterä-tappara, keihäs, joutsi.
Argivilaisia ja korinthilaisia satuja.
Argoon vanhin valtias oli sikäläisen virran haltia Inachos. Tällä oli tytär Io, jonka suloutta Zevs syttyi lempimään. Hera sen havaittuaan muutti Ion lehmäksi, jonka paimeneksi pani Argos nimisen kummallisen olion. Tämän oli ruumis silmiä täynnä, joista toinen puoli ummistui uneen sill'aikaa kuin toinen valvoi. Zevsin toimesta Hermes taikasauvallaan sekä soitolla nukutti tuon satasilmäisen "kaikennäkijän" ja tappoi hänet sitten miekallaan, josta teosta Hermes luultiin saaneen nimensä Argeifontes = Argontappaja. Vaan eipä Heran vaino vielä Ioa jättänyt. Hän lähetti vihaisen ampiaisen Ioa ajamaan. Tuskan vimmassa juoksi Io maasta maahan läpi Euroopan, siitä Aasian puolelle poikki salmen joka tästä sai nimen Bosporos (s.o. lehmän kahlamo), samoili edelleen, kunnes kohtasi toisen jumalain vihaa kärsivän olennon, Promethevs titaanin, kahlehilla kytkettynä Kaukason vuoreen,[166] ja sai vasta Egyptissä rauhan ahdistajaltansa. Siellä hän sai takasin ihmismuotonsa ja synnytti Zevsille Epafos pojan. — Tätä myyttiä on siten selitetty että Io tarkoittaisi kuuta, jonka kummallisia muodonvaiheita muka kuvailtiin noilla vaelluksilla; kuun sarvista eli sakaroista saatiin Iolle lehmänmuoto, satasilmäinen vartia on tähtitaivas. Täten Io olisi sama kuin egyptiläisten kuunjumalatar Isis. Ontuvalta näyttää tuo vertaus.
Ion jälkeisiä olivat veljekset Danaos ja Aigyptos. Näiden välillä syntyi riita, jonka johdosta Danaos päätti palata sukunsa entisille kotimajoille Argooseen. Viidenkymmenen tyttärensä kanssa hän lähti vesille laivassa, joka ensimmäisenä Välimerta kynteli, ja päästyään perille otti haltuunsa Argoonmaan, jonka parasta hän edisti viisailla hallitustoimilla. Hän saattoi kuivan maan hedelmälliseksi juoksuttelemalla siihen vettä ojia ja kanavia myöten, maan turvaksi rakensi hän linnoja ja jumalaintemplejä. Mutta Danaoksen perässä saapuivat sinne hänen veljensä pojat, joita myös oli viisikymmentä, ja tahtoivat väkisin pakottaa serkkujansa naimisiin. Häitä vietettiinkin, mutta hääyönä morsiamet isänsä käskystä pistivät ylkänsä kuoliaiksi (josta synnistä sitten saivat ennen mainitun kovan rankaisun tuonelassa), kaikki paitsi Hypermnestra joka säälistä auttoi ylkänsä pakenemaan. Vieläpä tämä, Lyrikevs, sovittuaan appensa kanssa, peri häneltä valtakunnan. Tämän avioliiton jälkeisiä oli kaksi suurta sankaria Persevs ja Herakles.
Hypermnestran pojanpoikia olivat kaksoiset Akrisios ja Proitos, jotka vihasivat toisiaan jo ennen syntymistään. Vallan jaossa sai Proitos osakseen Tirynsin, mutta veljensä ajoi hänet sieltä pois. Lykiassa nai hän sitte sikäläisen kuninkaan Iobateen tyttären Anteian (Stheneboian) ja anasti appensa avulla takaisin valtakuntansa, jossa kykloopit rakensivat hänelle jykevän Tirynsin linnan. Jumalain pilkasta rangaistiin Proitoksen tyttäret (Proitidit) taudilla ja hulluudella, josta heidät paransi Melampus tietäjä, saaden siitä hyvästä yhden heistä, Iflanassan, vaimokseen.
Sankarit eivät tule mailmaan yhtä yksinkertaisesti kuin muut kuolevaiset. Ihmeellinen oli ainakin Persevs'in synty. Akrisios oli kuullut ennustajalta saavansa surman tyttärensä pojalta. Tuota välttääkseen sulki hän tyttärensä Danaen sulhasilta vaskityrmään kätköön. Mutta ei auttanut varovaisuuden keino taivaallista kosiaa vastaan. Zevs rakastuneena ihanaan impeen muuttihen kultasateeksi, joka vihmoi tyrmän katosta sisään.[167] Lemmen hedelmä oli Persevs. Nytpä Akrisios salpasi äidin ja pojan kistuun, jonka heitätti mereen aaltojen ajeltavaksi. Vaan eipä kistulaiset hukkuneetkaan märkään hautaan, vaan aalto uitti heidät Serifos saaren rantaan, josta kalastaja Diktys vei heidät veljelleen Polydekteelle, saaren kuninkaalle. Siellä poika varttui uljaaksi nuorukaiseksi, sill'aikaa kun kuningas turhaan kosi äitiä. Polydektes, nähden Danaen vastustelussaan saavan tukea pojaltaan, päätti salajuonella toimittaa tämän tieltänsä. Hän tarjosi hänelle tehtävän, siksi seikallisen ja hauskan että se viehättäisi nuorukaisen haavemieltä, mutta siksi vaikean että hän siihen sortuisi — niin luuli kuningas. Hän kehotti häntä lähtemään Medusanpäätä hakemaan (kts. Gorgoneista). Persevs pahaa aavistamatta suostui ilomielin tehtävään ja lähti retkelle lännen perille, pimentolan maille. Mutta mikäs vaara saattoikaan Zevsin suosilasta sortaa! Hänelle ilmestyi avuksi Athene ja Hermes, joilta hän sai kirkkaan kilven ja timanttimiekan. Ensinnä oli hänellä asiaa graioille; onneksi nuo louhet harvahampaat hänen tullessaan makasivat unessa, joten hän helposti sai heiltä siepatuksi heidän ainoan silmänsä ja hampaansa. Ollen hänen vallassaan täytyi heidän totella häntä, jos mieli saada silmää ja hammasta takasin. Säyseinä neuvoivatkin hänelle tien "Lännen impien" luo. Näiltä hän lainasi siipikengät, näkymättömäksi tekevän mananlakin ja hopeasalkun. Näin täysissä tamineissa kiiti sankari ratsullaan halki ilmojen gorgonein sumu-saareen. Taaskin tapasi hän asukkaat nukuksissa. Hän tiesi jo että Medusaa ei saanut katsoa silmiin, sillä siitä seurasi kivettyminen. Sentähden hän otti Medusan kuvan kilpensä peilipintaan ja katse sivuun käännettynä leikata sivalsi siltä sirppikalvallaan pään poikki, jonka sitte kiireesti pisti laukkuunsa. Medusan verisestä ruhosta syntyä singahti siipihepo Pegasos, joka kaviollaan potkaisten Helikonin vuoresta lähteen (Hippokrene) solahtamaan, karkasi Persevsin perään, saavuttamatta kuitenkaan häntä, joka jo riensi pitkiä taipaleita edellä.[168] Turhaan muut gorgonit herähtäessään pyristivät siipiään ja vimmoissaan kurottivat kynsiään rohkeaa rosvoa repiäkseen. Mananlakin peitossa liiteli hän jo etäällä sarastavaa valoa kohden. Euroopan ja Afrikan välisalmelle tultuaan mieli hän väsyneenä levähtää Atlas titaanin majassa siellä, mutta tämä, jonkun huhun johdosta perättömiä peläten, että tuo muka oli se Zevsin poika joka ryöstäisi hänen tyttäriltään hesperiideiltä kultaomenat, kielsi häneltä majansa suojaa. Silloin Persevs kostoksi ojensi gorgonpään titaania vastaan, joka heti kangistui vuoreksi kannattamaan taivaan kantta. Täältä lensi hän Libyan halki kädessään vielä verinen pää, josta sirahteli pisaroita maahan pitkin matkaa. Niistä sikesi kärmeiden parvi, joita Afrikassa vielä vilisee. Täällä, Aithiopiassa, oli uusi seikkailu tarjona. Maata peitti vesitulva, vedestä kohosi kallio, jonka rosokylkeen Kefevs kuninkaan tytär Andromeda oli sidottuna sovittamaan vanhempainsa rikosta. Nämä olivat näet kerskailleet, että heidän tyttärensä oli merenneitojakin kauniimpi. Siitä nyt Poseidon suuttuneena vaivasi maata. Hirveä meripeto oli juuri hyökkäämäisillään neidon päälle, kun sankari siitä sivutse sujahtaessaan ehti hätään, tuntien samalla sääliä ja lempeä onnetonta kohtaan. Ojentamalla taikapään hirviötä vastaan muutalsi hän sen kiveksi ja toi pelastuneen neidon iloisten vanhempien syliin. Näiden suostumuksella nai hän sitte Andromedan ja vei hänet mukanaan kotia.
Siellä oli asiat vielä ikävällä kannalla. Ei ollut Polydektes vieläkään jättänyt Danaeta kosimiseltansa rauhaan. Vaan kohta muuttui tila. Kuningas kemuili par'aikaa hovimiehineen linnassa, kun Persevs tuli sinne ja oikopäätä muutti kiviksi koko seuran. Serifon hallituksen jätti hän Diktykselle. Näin tehtävänsä suoritettuaan toimitti hän siipikengät ja mananlakin takasin Lännen-immille, kiittäen lainasta; Medusanpään hän kiitollisena lahjoitti Pallakselle joka kiinnitti sen kilpeensä tai rintahaarniskaansa ja käytti sitä sitte menestyksellä.
Nyt oli aika lähteä Argokseen Akrisios vaaria katsomaan; he läksivätkin kolmisin: poika, äiti ja vaimo. Mutta ei tavattu vanhusta kotona. Kuultuaan tyttärenpoikansa elävän oli hän tätä pakoon mennyt etäiseen Larissaan. Persevs lähti perään saadakseen vanhukselle vakuuttaa ystävällistä mieltänsä ja poistaa hänen pelkoansa. Larissassa vietettiin juuri juhlaa kilpaleikeillä. Näihin otti Persevs heti osaa vielä ehtimättä isoisäänsä nähdäkään. Kiekonheitossa hänen kiekkonsa tapaturmasta lennähti syrjään ja sattui Akrisiosta niin pahasti jalkaan, että hän kuoli haavaansa. Näin siis perältäkin kohtalon päätös meni toteen. Persevs hautasi isoisänsä. Mutta tuommoisen tapaturman jälkeen häntä ei haluttanut hallita isoisänsä valtakuntaa, sentähden vaihtoi hän sen pois Tirynsiin, jonne rakensi mahtavan Mykenan. Andromedan kanssa siitti hän useita poikia, joista toisessa polvessa syntyi Herakles.