1) Nemean leijonan tappo. Pedon nahkaan ei nuoli pystynyt, sen otsaa ei nuija murskannut; kovan ottelun perästä kuristi Herakles sen kuoliaaksi. Uhrasi sitte kiitosuhria Zevsille ja vei isännälleen nahat näytteeksi voitosta. Pelästyen pyysi tämä, ettei sankari vasta itse tulisi voittojansa ilmoittamaan, vaan lähettäisi etumiehen. Tähän toimeen rupesi Koprevs. (Il. XV, 639).
2) Lernan soissa elamoi 9-päinen lohikärme, hätyytellen ihmisiä. Tämä oli tapettava. Sankari kävi pedon kimppuun, vaikka se kietousi hänen jalkoihinsa, ja silpoi siltä päitä poikki. Eipä hän kuitenkaan sillä pitkälle päässyt, sillä jokaiselta päältä vesoi kaulan kannasta kaksi uutta päätä esiin sylkien myrkkyä. Vasta kun Iolaos, hänen veljensä Ifikleen poika, setänsä neuvosta palavilla puilla korvensi päättömiä kauloja, lakkasivat ne päitä kasvamasta. Viimmeisen kuolemattoman pään painoi sankari ison kallion alle. Paloitti sitte kärmeen ja kastoi vasamansa sen myrkkyyn tuhoksi vihollisillensa ja vihdoin välillisesti itselleenkin.
3) Kerynian kukkulalla oleskeli Artemiille pyhä naarashirvi, kultasarvi, vaskisorkka. Se oli kiinni saatava. Koko vuoden juoksi Herakles nopean otuksen perässä, saavuttamatta sitä. Se onnistui vasta kun hän nuolella ampui sitä jalkaan, niin että se ontui. Artemis, älyten asian tarpeelliseksi, antoi sankarille anteeksi.
4) Arkadiassa Erymanthon seuduilla menosteli kamala metsäkarju. Tämä oli elävänä tuotava Eurysthevsin eteen. Mennessään paikalle poikkesi Herakles ystävänsä Folos kentaurin luo, jolla hänen varallaan oli tynnyri hyvää viiniä. Viinin tuoksu lemahti ympäristön kentaurien nenään ja he tulivat paikalle saamaan hekin ilolientä maistaa. Mutta kun väkisin aikoivat viedä viiniastian ja tappaa muukalaisen, nousi huima tappelu, jossa Herakles sai yksin otella melkein koko kentaurijoukkoa vastaan. Ja nämä kun vielä saivat apua äidiltään Nefeleltä (= pilvi). Sateena laskeusi emo alas tehden maan niljakkaaksi, niin että Herakles ehtimiseen luiskahteli, vaan kentaurit neljällä jalallaan pysyivät hyvin pystyssä. Voittipa sankari sentään vihdoin, surmattuaan melkein kaikki vastustajansa. Mutta mylläkässä menettivät myös viisas Cheiron ja Folos henkensä. Verisen alkunäytöksen jälkeen ryhtyi Herakles karjua kiinni tapaamaan. Ankaran ponnistuksen jälkeen sai hän sen ajetuksi lumisen metsän sisään, jossa peto syvässä lumessa rähmiessään väsyi. Niinpä voittaja sitoi sen ja kantoi hartioillaan — välimiehiä käyttämättä — suoraan kuninkaan eteen, joka siitä niin säikähtyi, että, naurettavasti kyllä, kömpi piiloon ammeeseen.
5) Augeias kuninkaalla Eliissä oli isossa navetassaan tuhansittain lehmiä, joiden jälkiä ei ollut vuosikausiin korjattu, niin että sinne oli kasaantunut tavattomat tunkiot. Tämä navetta oli nyt yhdessä päivässä siivottava. Miten sankarimme menetteli? Hän johdatti kaksi läheistä virtaa navetan läpi; eikä aikaakaan, niin vesi huhtoi loat pois ja pesi paikat puhtaiksi. Augeias oli luvannut maksaa siivoojaisia 10:nnen osan karjastaan. Mutta sitten hän ei ollut lupauksestaan tietävinään. Tämän petollisuuden Herakles jälestäpäin rankaisi.
6) Sitten tappoi hän parven Stymfalon seuduilla rähiseviä häijyjä petolintuja, jotka vasamasulillaan pistelivät ihmisiä ja elukoita kuoliaiksi. Säikytellen linnut ylös rämeestä niiden pesistä, ampui hän niistä osan lennosta ja karkoitti muut kuuluvilta.
7) Puhuimme jo Poseidonin sonnista, joka Minoksen mieliksi nousi merestä Kretan saarelle ja miten se merijumalan vihan aseena rajusi koko saaren kauhuksi. Tämän sonnin Herakles kytki ja talutti Mykenan edustalle, sillä niin oli määrätty. Siellä hän päästi sen irti. Se riehui sitte koko Kreikassa, kunnes Thesevs Marathonin kentällä löi sen kuoliaaksi.
8) Seuraavaksi toimekseen sankari toi Thrakiasta Diomedeen ihmisiä syövät hevoset. Hän oli ne jo haltuunsa saanut, kun Diomedes saavutti hänet väkineen. Tappelun ajaksi jätti hän hevoset ystävänsä Abderoksen huostaan. Mutta kun hän palasi viholliset karkoitettuaan, olivat hevoset syöneet väliaikaisen vartiansa. Tämän muistoksi perusti hän Abderan kaupungin. Vei sitte hevoset Mykenaan, josta Eurysthevs ajatti ne kauas vuoriin.
9) Sitte oli tuotava Eurysthevsin tyttärelle amatsonien kuningattaren Hippolyten vyö. Tätä varten läksi sankari, mukanaan joukko vapaaehtoisia, etäiseen Skythiaan amatsonein aloille. Hippolyte, ihmetellen kuuluisaa sankaria, osotti heille ystävällisyyttä ja mieli jo antaa vyönsä, kun Hera saapuen amatsonin haamussa yllytti naissotureita vihollisuuteen. Eipä enää lahjoista puhettakaan. Ratsujen selässä karkasivat naiset vierasten päälle. Ja vasta kovan taistelun jälkeen sai sankari heidät torjutuiksi. Hippolyte joutui voittajan haltuun, joka antoi hänet asetoverilleen Thesevsille. Siitä avioliitosta syntyi jalo Hippolytos. Korukalun saatuaan läksi Herakles kotimatkalle purjehtimaan. Sillä tiellä tuli hän Troian rantaan ja pelasti Hesionen, samoin kuin Persevs kerran oli pelastanut Andromedan. Asian laita oli tämä. Poseidon ja Apollon olivat rakentaneet Troialle muurin, mutta sen valmistuttua vilpillinen Laomedon kuningas ei mielinyt maksaa heille työstä sovittua palkkaa, jonka tähden he kostoksi nostivat kamalan meripedon maata hävittämään. Siitä päästäkseen täytyi kuninkaan, orakelin neuvoa noudattaen, antaa tyttärensä hirviön syötäväksi.[177] Hetki oli täpärä, kun onni ihmeesti ohjasi sankarimme sinne: hän tappoi pedon ja pelasti ihanan Hesionen. Mutta Laomedon, vieläkään vahingosta viisastumatta, kieltäysi nytkin hänen hyväkseen nähtyä vaivaa palkitsemasta. Herakles säästi kostonsa sopivampaan aikaan.[178]
10) Vaikea tehtävä sälytettiin sankarille, kun häntä määrättiin hakemaan Geryonin karjaa tavattoman pitkän, vaivalloisen ja vaarallisen matkan takaa aina länsi-Hispaniasta asti. Tämän sekä seuraavan retken juttua on taru ehkä enämmin kuin muita aikaa myöten koristellut syrjäseikoilla, jotka vain löyhästi liittyvät pääjuoneen. Sankarin matka kävi Libyan kautta raakain villiheimojen läpi, lännen äärille, missä maankannas silloin vielä yhdisti Euroopan ja Afrikan maanosat. Tämän puhkaisi hän halki, avasi siitä salmen sekä pystytti muistoksensa "Herakleen patsaat". Saatuaan lainata Heliokselta nopeakulkuisen kultahaahden, purjehti hän Erythian saarelle (nykyisen Cadiz'in kohdille), missä noita kullankellerviä karjoja kaitiin, ja tappoi niiden vartiat, kaksipäisen koiran ja jättiläisen. Alkoipa jo ajaa karjaa pois, kun Geryon riensi hätään. Tämä, Medusan verestä syntyneen Chrysaorin poika, oli kolmiruhoinen hiisi, jolla oli kuusi jalkaa ja kättä. Herakles kaasi hiiden nuolillaan, haavoittipa itse Heraakin joka pyrki apuun. Siitä ajoi hän karjan Iberian ja Gallian läpi Alppien yli, Italian ja Sicilian kautta Kreikkaan, tapellen pitkin matkaa milloin mittenkin kanssa, joita himotti somaa sarvikarjaa. Niinpä Massilian tienoilla hätyytti häntä niin suuri joukko vihollisia, että hän ampui nuolensa loppuun ja olisi joutunut pulaan, ellei Zevs tullut hänelle avuksi kivisateella. Siitä kuuluu vieläkin jälkiä näkyvän — yksinäisiä kallioita hajallaan kentällä. Italiassa sai sankari auttaa jumalia Giganttitappelussa. Rooman tienoilla surmasi hän Cacus rosvon,[179] Siciliassa Eryx kuninkaan, Korinthon taipaleella Alkyonevs hiiden, kaikki lehmävarkaita. Vihdoin vielä Hera pistävillä pannoilla kiusasi karjaa, niin että se tuskan vimmassa karkaili kaikkialle. Mutta kaikkien vastusten läpi saattoi sankari sen vihdoin perille. — Ja nyt oli kaiketi Eurysthevs tyytyväinen? Eipä suinkaan. Pikkusielua huvitti tirannoida suurta miestä ja jatkaa joutavaa kiusaa. Hän ei mielestään voinut hyväksyä Lernan hydran tappoa, koska Herakles siinä oli käyttänyt toisen miehen apua, eikä navettain siivoamista, koska hän oli tingannut siitä palkkaa itselleen. Tarvittiin siis vielä kaksi työtä, vaikka edellisiin jo oli kulunut 8 vuotta ja kuukausi.[180]