Troian retki, sankarikauden viimeinen suuri puuha, on tullut muita mainiommaksi syystä että Homerin nimellä käyvät suuret kansallis-epokset Iliadi ja Odysseia sitä, sen tapauksia ja seurauksia käsittelevät. Tosin Iliadiin sisältyy vain lyhytläntä episoodi sodan viime-vuodelta; sen alkua, edellisten 9 vuoden tapauksia ja sodan loppua Homeros ei varsinaisesti esitä, paitsi mitä hän siellä täällä sivumennen sattuu niitä koskettelemaan. Mutta Troian retken tarusto joutui jo varhain (noin 8:lla ja 7:llä vsd.). eepillisten runoilijain käsiteltäväksi, jotka osaksi runoillen samoista, osaksi eri aineista, tyhjensivät tarupiirin ja täydentelivät toisiaan, niin että he yhteensä sulkeuvat ikäänkuin renkaaksi (cyclus epicus). Näiden teokset ovat kyllä meiltä hävinneet, mutta niistä Kreikan ja Rooman suureksi osaksi meille säilynyt runous, lyriikka, draama ja eposkin, ovat aineitaan ottaneet. Reheväkasvuinen runous on varmaan aikojen varrella paljo muutellut ja lisillään koristellut alkuaan yksinkertaisia satuja, niin tältä kuin muiltakin aloilta. — Kerromme aivan lyhyesti päätapauksia, neuvoen lukijaa tarkemmin asioita katselemaan Homerista, joka niitä kertoilee ihmeen luontevasti, tuoreesti ja hauskasti.

Ensin selvitelkäämme hiukan päähenkilöitä, niiden sukusuhteita ja perheoloja.

Pelopidein suvun kantaisä Tantalos, Frygian kuningas, oli alkuaan onnen mies. Linnastaan Sipylos-vuorella näki hän viljavia alueitansa ulettuvan pitkältä aina Propontiin rantaan ja Idan juurille asti. Jopa jumalatkin suopeina kutsuivat häntä pöytäänsä vieraaksi. Mutta eipä kurja osannut onneansa kantaa, vaan yltyi ylpeyteen ja rikoksiin. Hän kielitteli mailmalle jumalain salaneuvoja, varasti heiltä nektaria ja ambrosiaa tarjotakseen vierailleen, ja — kaikkein kauheinta — epäillen heidän kaikki tietävyyttänsä, antoi heille syötäväksi oman teurastamansa Pelops poikansa lihaa. Jo ehti Demeter syödä siitä toisen olkapään, kun kamala teko havaittiin. Heti herätettiin poika henkiin ja sai uuden olan norsunluusta. Mutta jumalattoman isän survaisi Zevs maahan Sipyloksen huipulta ja sääsi hänelle tuonelassa kovan vaivan. — Mutta isän pahat teot jättävät vielä lapsille kirousta. Nioben kohtalon olemme kertoneet. Pelopsin karkoitti Troian kuningas Ilos kotoa. Hän läksi länteen Apian niemimaalle, joka sitte hänen mukaansa sai nimen Peloponesos l. Pelopsinniemi. Siellä oli samaan aikaan Elis-maan kuningas Oinomaos luvannut antaa tyttärensä Hippodameian sille ken hänet kilpa-ajoissa voittaisi; vaan tappio tuottaisi kuoleman. Jo oli Oinomaoksen keihäs lävistänyt 13 kilpakosijaa, kun Pelops tarjousi vävynkokeita suorittamaan. Voiton tuotti hänelle Poseidonin antamat virjat hevoset sekä kuninkaan ajurin Myrtiloksen juoni. Tämä oli, ehkä Hippodameian pyynnöstä, ennen ajoa vetänyt navan nappulat pois Oinomaoksen vaununpyöristä, joten ne kesken tulisinta vauhtia pääsivät irti, vaunut särkyivät ja kuningas hengetönnä vierähti radalle.[193] Pelops peri morsiamen mukana valtakunnan. Mutta Myrtiloksen, joka pyysi palkkaa avustaan, hän viskasi mereen, joka siitä sai nimensä ("mare Myrtoum"). Kuollessaan Myrtilos kirosi häntä. — Pelops pani uuteen kuntoon Olympian kilpaleikit. Elonsa ehtoon samensi hän aviorikoksella.

Hänellä ja Hippodameilla oli pojat Atrevs ja Thyestes, joiden konnantyöt ovat antaneet runoilijalle paljon puhuttavaa. Ensiksi tappoivat he yhdessä äpäräveljensä. Kun isä siitä ajoi heidät kotoa, pakenivat he Mykenaan Eurysthevsin luo, jonka kuoltua perivät Persiidein vallan siellä. Mutta pian veljesten väliin syttyi riita vallasta, tulinen viha ja vaino. Atrevs ajoi Thyesteen maasta. Kostoksi ryösti tämä mukaansa karkoittajan pojan Pleistheneen, jonka hän kasvatti ikäänkuin omaksi pojakseen, ja sittemmin lähetti Mykeneen Atrevsiä tappamaan. Salamurhaaja saatiin kiinni ennenkuin ehti toteuttaa aikeensa, ja sovitti sen hengellään. Kun Atrevs sai tietää tappaneensa oman poikansa laati hän kamalan koston. Teeskellen sovinnollisuutta pyysi hän veljeä vieraakseen, jotta sovittaisiin vanhat vihat. Toinen tuli perheineen. Mutta Atrevs teurasti salaa veljensä pojat ja pani ne vieraalleen syötäväksi. Aurinkokin käänsi kasvonsa mointa kauheutta katselemasta. Mutta lastensa lihaa syönyt Thyestes huusi kostoa ja kirousta paetessaan Epirokseen. Sieltäpäin sai hän Aigisthos poikansa avulla Atrevsin murhatuksi, ja pääsi vielä Mykenen kuninkaaksi. Atrevsin pojat Agamemnon ja Menelaos pakenivat julmaa setäänsä Spartaan Tyndareos kuninkaan turviin, jonka tyttäret he naivat, toinen Klytaimnestran, toinen Helenen. Appensa avulla valloitti Agamemnon takasin valtakuntansa, tappoi Thyesteen ja karkoitti Aigisthoksen, mutta Menelaos jäi Spartaan appensa vallanperijäksi. Aigisthos hautoi maanpaossa kostoa, jonka hän aikojen takaa toteutti — turmiokseen. Näin Tantaloksen onneton suku kulki rikosten rataa, jolle jo esi-isä oli astunut, kooten päällensä kirousta ja perikatoa. Sen loppukohtalot liittyvät Troian sodan tapauksiin.

Troian sodassa oli ylipäällikkyys Agamemnonilla, joka ei oikein sopinut siihen toimeen, koska hän, jos kyllä muuten tavallisen urhea taistelussa, kuitenkin vastoinkäymisissä helposti hämmentyi ja oli epäröivä, mutta toisaalta oli ylpeä ja arvostansa arka.

Kunnialla taistelivat achaialaisten rinnalla Troian edustalla myöskin Fthian helleenit ja heidän johtajansa aiakidit. Tämän ruhtinassuvun kantaisä Aiakos hallitsi Aiginassa ja hänellä oli pojat Pelevs ja Telamon. Velipuolensa tapettuaan täytyi näiden paeta kotoa. Pelevs pääsi setänsä Eurytionin turviin Thessalian Fthiassa sekä kotivävyksi. Kalydonin retkellä tuli hän vahingossa tappaneeksi appensa, ja pakeni Iolkokseen (Peliaan pojan) Akastos kuninkaan luo, joka puhdisti hänet verenvelasta. Täällä kävi hänen samoin kuin Bellerofonteen. Emäntä koetti vietellä häntä, ja kun se ei onnistunut, panetteli hän Pelevsiä puolisolleen, joka suuttui ja vaani vieraansa henkeä. He metsästivät kerran yhdessä, kun Pelevs väsyi ja nukkui. Akastos lymytti hältä miekan ja jätti hänet alttiiksi kentaurien rynnäkölle. Vaivoin sai sen uro torjutuksi, mutta miekkansa löydettyään hän surmasi Akastoksen vaimoineen. Palkaksi siveydestään sai hän jumalilta Nerevsin ihanan tyttären Thetiin vaimokseen. Thetis synnytti hänelle Achillevs (lat. Achilles) pojan, josta tuli Troian sodan kuuluisin sankari.

Achillevs kasvoi yhdessä toisen nuorukaisen Patrokloon kanssa, josta tuli hänen paras ystävänsä.[194] Foinix ja Cheiron opettivat heitä taitaviksi asetten käytössä ja soittelussa. Tehdäkseen poikansa kuolemattomaksi, voiti äiti häntä ambrosialla ja koetti tulessa polttaa hänestä kuolevaisen puutteet, mutta yllätettiin ja täytyi jättää työ kesken. Varjellakseen häntä sodan surmalta, kastoi hän poikasen Stygin virtaan; ainoastaan kantapää, josta äiti piti kiinni, jäi haavalle alttiiksi. Pojasta yleni uljas, väkevä nuorukainen, joka ilokseen otteli metsän petojen kanssa. Kun kutsu tuli lähteä sotaan, meni hän mielellään, vaikka tiesi sieltä ei palaavansa. Myöhempää tekoa on juttu, että Thetis suojellakseen poikaansa ennenaikaiselta kuolemalta, piilotti häntä Skyros-saarella Lykomedes kuninkaan luona, jonka tytärten kanssa hän oleskeli. Mutta Odyssevs tuli muka, etsien häntä, sinne kauppiaana, ja kaupitteli tytöille korutavaraa, jonka joukossa myös oli miekka ja kilpi. Äkkiä soida rämähti torvi, jolloin tytöt säikähtyen juoksivat pakoon, mutta Achillevs ilmaisi itsensä, kun riemastuen sieppasi aseet käteensä.

Sodassa oli hän pääsankari: uljas, väkevä, vikkelä, rohkea äärettömiin asti. Hänet nähdessään viholliset pakenevat, ei kukaan uskalla häntä miekkakäsin kohdata. Mutta hänen sydämmessään asuu myös lempeyttä ja hyvyyttä; hellästi rakastaa hän äitiänsä ja kasvinkumppaliansa, jalosti säälii hän voitettua vihollistakin. Suuri on hän vihassa ja rakkaudessa, kunniastaan peräti arka ja sentakia usein jäykkä ja tyly. Hänessä yhtyy kylmää kalahtava rauta ja sula vaha. Omituisen viehättävästi varjostaa häntä vieno surumielisyys siitä tiedosta, että hänen loistava uransa oli niin lyhyeksi säätty. Mutta hän oli itse sen valinnut, sillä mainetta pyytämättä olisi hän saanut elää kauan. Nöyrästi alistuu hän nuorena kuolon kohtaloon.[195]

Paettuaan kotoa pääsi Telamon Salaminin kuninkaan vävyksi ja peri häneltä valtakunnan. Herakleen kanssa kävi hän Troian retkellä (kts. Herakl.) ja sai palkakseen Hesionen, josta syntynyt Teukros (l. Teucer) oli Troian sodassa etevä joutsenampuja. Edellisestä avioliitostaan oli hänellä poika Aias (Ajax), aimo sankari kuten isänsäkin. Jättiläisen kokoinen ja väkevä on hän norjan Achilleen rinnalla kankea ja kömpelö. Kuitenkin pyrkii hän tämän verroille töissä ja maineessa.

Vanha viisas Nestor Pyloksesta oli sen Nelevsin poika, jolle Herakleen viha toi turmion. Nuorempana Nestorkin kyllä oli osannut miekkaa käytellä, sen taisivat arkaadit, elilaiset ja epeiot vaurioillaan todistaa.[196] Olipa hän myös ollut mukana Argolaivan retkellä ynnä muissa sotapuuhissa; mutta nyt kun hän jo hallitsi kolmatta ihmispolvea, oli käsi hervahtunut. Mutta kieli ja mieli pysyivät vielä virkeinä, ja kokemusta oli runsaasti. Niinpä hän viisailla neuvoillaan enemmin edisti asioita kuin moni muu miekallaan, Urhea oli hänen poikansa Antilochos.