Aias Oilevsin poika Lokriista oli aimo soturi, vikkelä jaloistaan, sukkela keihästäjä. — Diomedes Tydevsin poika riehui rajusti tappelukentällä ja oli aina valmis uhkarohkeihin tekoihin. Jo epigonein retkellä kosti hän isänsä kuoleman.

Näistä suurista sankareista eriää omituisesti Laerteen poika, ithakalaisten isäntä Odyssevs (lat. Ulixes). Hänen luonteenaan on selväpäinen järki, joka toimii ajallaan ja puhuu paikalleen, sukkela äly, joka ei milloinkaan jää pulaan, vaan selviää "palavasta tulestakin" (Il.), keksii juonen joka paikkaan, useinkaan turvaamatta väkivaltaan tai suuriin aineellisiin apuihin. Sukkela kieli ja vikkelä mieli käyvät käsityksin. Osaapa hän tarvittaissa tapella aseillakin ja on yhtä urhollinen kuin kukaan muu. Kummako, jos näin älykäs soturi on Athenen suosikki. Hän on kreikkalaisen luonteen perikuva.

Troian kuningasperheen kanta-isä oli Dardanos,[197] joka siirtolaisena asettausi Hellespontin äyräälle Idan juurelle, saatuaan siellä maata Teukros kuninkaalta, ja perusti Dardanian kaupungin. Hänen poikansa oli Erichthonios, jolla oli nuo virmat Pohjoisvihurin varsat.[198] Tämän poika oli Tros. Hänen pojistaan Ganymedes kauniin muotonsa takia pääsi jumalain juomanlaskijaksi;[199] Assarakos oli Anchiseen iso-isä ja Ilos perusti Ilionin l. Troian. Kun kaupunki oli valmis, pyysi hän taivaasta suosion merkkiä; silloin putosi sieltä puinen Pallaan kuva, palladion, jota sitte säilytettiin pyhänä, ollakseen onnen takeena Troialle. Iloksen jälkeen hallitsi Laomedon, (kts. Herakleen satua). Sodan syttyessä istui valtaistuimella tämän poika Priamos, jo silloin ikäloppu vanhus, samoinkuin puolisonsa Hekabe (Hecuba). Heidän lukuisasta perheestään — 50 poikaa ja 50 tytärtä[200] — olivat etevimmät Hektor, Paris, Helenos, Polydoros, Troilos; ennustaja Kassandra, Polyxena y.m.

Hektor jalo ihmisenä ja suuri sankarina. Hellästi hän rakasti omaisiaan, mutta palava isänmaanrakkaus ja velvollisuudentunto ajaa häntä aina miekkoja mittelemään sinne, missä taistelu kuuminna riehuu, vihollista torjumaan, vaikka hän arvaakin isänmaansa perikadon ja oman kuolonsa. Ei kysy hän enteitä linnuilta eikä muilta; paras enne on hänelle "isänmaan puolustaminen".

Omalla tavallaan kuuluisa on Paris, sodan surkeuden syy. Kun hänen äitinsä näki unta, että synnyttäisi tulikekäleen, heitätti hän vastasyntyneen poikasen surmille. Mutta tuo jäi eloon. Karhun nisiä poika imi, kunnes joku paimen korjasi hänet. Hän kasvoi paimenten kanssa ja torjui urheasti petoja, josta sai nimensä Aleksandros (miestenpuolustaja l. torjuja). Karjaa hän paimenteli Ida vuorella, kun häntä pyydettiin tuomariksi kuuluisaan kauneuden kiistaan. Kotia ilmaantui hän arvaamatta, juuri kun hänen muistoansa vietettiin kuolinuhreilla. — Sodassa on hän huikenteleva, milloin huiman rohkea, milloin arka pelkuri, jota vain soimaus ajaa liikkeelle. Kansalaisensa vihaavat häntä syypäänä kurjuuteensa.

Muita troialaisten urhoja mainittakoon Pandaros, Sarpedon, Glaukos,
Polydamas.

Troian sota.

Pelevsin ja Thetiksen häihin oli kaikki muut jumalat kutsuttu vieraiksi paitsi Eris,[201] riidatar. Loukkauksen kostoksi heitti hän hääseurueen keskelle omenan, päällekirjoitettuna "kauniimmalle". Omenan omistuksesta syntyi Athenen, Heran ja Afroditen välillä kiista, jonka tuomariksi pyydetty Paris ratkaisi määräämällä omenan ja kauniimmuuden arvon Afroditelle. Tästä jumalatar lupasi hänelle palkaksi ihanimman ihmisten tyttäristä. Lähtien meren taa tuota "ihaninta" etsimään saapui Paris Spartaan Menelaoksen hoviin ja löysi Afroditen avulla mitä oli etsinyt. Helenassa syttyi heti hehkuva rakkaus vieraaseen, joka lumosi häntä loisteellaan ja kauneudellaan, ja puolisonsa poissa ollessa karkasi hän viettelijänsä kanssa Troiaan.[202] Kostaakseen solvausta yllytti Menelaos koko Kreikan sotaan Troiaa vastaan, varsinkin kun vietyä naista ei luvattu antaa takasin. Näin keräytyi suuri sotajoukko ja laivasto — 100,000 miestä ja lähes 1,200 laivaa — Auliin satamaan lähteäkseen Agamemnonin johdolla kostoretkelle.[203] Lähtöuhria toimitettaissa ilmestyneestä enteestä — kärme joka söi varpusen kahdeksine poikineen ja kivettyi — päätti uhripappi Kalchas sotaa kestävän 9 vuotta ennenkuin kaupunki kaatuisi. Toisen tarun mukaan (jota Homeri ei mainitse) viivytti vastatuuli kauan laivastoa satamassa, syystä että Agamemnon oli ampunut Artemiilta hirven, josta jumalatar vaati hänen tytärtänsä sovintouhriksi. Jo välkkyi veitsi Ifigenian pään päällä, kun Artemis tuulessa tempasi hänet Tauriaan papittarekseen. Nyt päästiin lähtemään. Tenedokseen täytyi jättää Filoktetes, jota kärme pisti jalkaan; hänen kanssaan jäi myös Herakleen joutsi ja nuolet. Troialaiset eivät voi estää kreikkalaisia maalle astumasta, vaikka Protesilaos, joka ensinnä hyppäsi rantaan, heti kaatuukin heidän iskujensa alle ja Kyknos ankarasti ottelee, kunnes Achilleen koura hänet kuristaa. Varustettuaan laivaleirin ryhtyvät kreikkalaiset piiritykseen. Vaan siinäpä eivät saa suuriakaan toimeen; sillä kun troialaisia on vähän — tuskin kymmenes-osa vihollisten lukumäärästä — eivät nämä useinkaan uskalla astua kentälle taistelemaan, olletikkin jos Achilles on näkyvissä, vaan peräytyvät vahvojen muuriensa turviin, ja niitä eivät piirittäjät kykene valloittamaan. Täytyy siis tyytyä havittelemaan maakuntaa, väijyilemään, käymään lähiseuduilla ruokavaroja hankkimassa. Näin kului yksitoikkoisesti ilman mainetöitä yhdeksän vuotta, niin tulee ratkaiseva kymmenes vuosi.

Asioille antaa uuden käänteen Achilleen ja Agamemnonin riita — ja siitä alkaa Iliadi, käsittäen 51 päivän tapaukset. Agamemnon vie väkisin Briseis neiden Achilleltä, joka siitä niin vihastuu että vetäytyy erilleen sodan toimista. Turhaan toiset koettavat häntä lepyttää, eikä auta, vaikka Agamemnon sitte katuen tarjoo loistavaa hyvitystä. Hän tahtoo nähdä vastustajansa tomuun asti nöyrtyneenä eikä lepy, ennenkuin itse saa katkerasti kokea vihansa seuraukset. Hän on koko sotaan suuttunut. Ei kannata muka Atriidein kunnian tähden itseään kuoliaaksi kiusata. Ei kannata nähdä vaivaa yöt päivät, kun sama kuolo korjaa urhon ja pelkurin. — Pojan kunnian loukkaus koskee yhtä kipeästi äitiä, joka rukoilee Zevsiä suomaan vihollisille voittoa, kunnes Agamemnon oppisi paremmin arvossa pitämään suurimman sankarinsa kuntoa. Ja todella Achilleen kanssa voitto hylkää achaialaisten aseet. He ponnistavat kyllä voimansa, rajusti taistelun laineet vyöryvät edes takaisin ja loistavia mainetöitä suoritellaan kaksintaisteluissa ja muutoin, jolloin varsinkin Diomedes uljastelee[204] — mutta lopuksi kuitenkin troialaiset ovat voitolla, Heitä innostaa uusi rohkeus ja Hektorin johdolla ryntäävät he eteenpäin ajaen vihollisiaan laivaleiriin asti. Hankkivatpa jo polttamaan tätä, kun Patroklos saa Achiileelta luvan hänen asepuvussaan rientämään avuksi hätääntyneille. Troialaiset luullen näkevänsä itse Achilleen, väistyvät peloissaan, mutta Patroklos ahdistaen liian likeltä pakenevia joutuu kahakkaan Hektorin kanssa ja saa surmansa. Kauheasti suree Achilles ystävänsä kuolemaa ja miettii vaan kostoa. Saatuaan Hefaiston takomat uudet komeat sota-aseet ja sovittuansa yläpäällikön kanssa, hän ryntää taisteloon. Summalta kaataa hän vihollisia, jotka pakenevat hänen edessään kuin akanat tuulessa, ja vihdoin Hektorinkin. Patrokloksen juhlallisiin peijaisiin ja liikuttavaan kohtaukseen, kun Priamos käy pyytämässä poikansa ruumista murhaajalta, sekä Hektorin hautajaisiin ja kuolinkaihoon päättyy Iliadi.

Mitä sitten tapahtui, tunnetaan muista lähteistä.[205] Hektorin kuoltua toi amatsoni-ruhtinatar Penthesileia apua troialaisille ja urhokas naiskansa pani jo kreikkalaiset pulaan, kun Achilles taistelussa kaataa P:n. Uutta apua toi Troiaan Eoksen poika Memnon Ethiopiasta, mutta hänenkin kaasi saman sankarin miekka. Poikansa katoa suree siitä päivin Eos (= aamurusko) itkien maahan kastekyyneliä.[206] Mutta jopa tuli senkin sortua, joka niin monta oli sortanut. Achilles ahdisti kovalla rynnäköllä Skaialaisporttia, kun hänen kantapäähänsä lensi Pariksen ampuma ja Apollonin suuntaama surman nuoli. Kaatuneen ruumiin ympärillä riehuu hurja taistelu, kunnes Kreikan soturit saivat sen korjatuksi. Sydäntä särkevästi itki Thetis merenneitoinen kaunokaisensa poismenoa. Mutta sankarin haudalla riidellä rähisivät Aias ja Odyssevs siitä, kumpi hänen aseensa saisi; kun ne joutuivat Odyssevsin omaksi, pahaksui Aias sitä niin kovin, että mielenhäiriössä tappoi itsensä (josta Sofokles on tehnyt tragedian[207]).[208]