Mutta vieläkin vaaditaan taistelua saattamaan koto-olot oikealle kannalle. Odyssevsin kodissa elämöi joukko nuoria ylpeitä ylimyksiä, jotka, ollen Penelopea kosivinaan ja hänen vastaustaan vartovinaan, kuluttavat talon tavaraa alituisiin kemuihin ja pitävät pahaa vallatonta menoa. Uskollinen aviovaimo reputtaisi koko parven, mutta kun ei uskalla, viivyttelee hän ja vetelee verukkeita. Hän tahtoo muka ensin saada appensa hautavaipan kudotuksi — mutta kangas ei valmistu ikinä, sillä minkä hän päivällä kutoo, sen hän yöllä pärvöttää. Juoni joutuu ilmi ja vaaditaan varma vastaus. No, hän lupaa mennä sille sulholle, joka kilpa-ammunnassa voittaisi Odyssevsin jousella. Määräpäivä on käsissä, kun Odyssevs, joka tähän asti outona on oleskellut rehellisen Eumaios paimenen majassa, kerjäläisenä saapuu paikalle ja joutuu röyhkeän pilkan alaiseksi. Kun ei kukaan kykene jousta virittämään, virittää hän sen ja ampuu pilkkuun. Samalla heittää hän ryysyt yltään ja hämmästyneiden kosijain edessä seisoo sankari, jonka luulivat aikaa sitte kuolleeksi. Kosto alkaa Athenen avulla. Sateena vinkuu vasamia salissa kaadellen ilkivaltaisia, ja koston työssä avustelee Telemakhos, hiljan palattuaan isäänsä peräämästä mannermaalta. Surman jäljet puhdistetaan ja riemulla syleilevät puolisot toisiaan oltuaan niin kauan erillänsä. Näin koki Odyssevs toisen onnen kuin Agamemnon kotiin tultuaan.
Läpi vilkaseloisen, vaihtelevan runoelman käy elähyttävänä henkenä harras rakkaus kotoon ja kotimaahan,[218] antaen sankarille voimaa taisteluissa kestämään.
Myöhempi satu tiesi kertoa Odyssevsin saaneen surmansa pojaltaan, jonka äitinsä Kirke oli lähettänyt isää etsimään. Tuntematta toisiaan joutuvat he kahakkaan, jossa poika kalanluisella vasamalla ampuu isänsä. Odysseiassa on vaan hämärä viittaus hänen loppuvaiheisiinsa (XXIII 265-284).
Satuaika on lopussa. Sen puolihämäristä astuu Kreikan kansa vähitellen historian valoon.
Rooman sankarisatu.
Sankareita semmoisia kuin kreikkalaisilla, jotka urotöillään loivat kokonaisen taikamailman jumalain ja -ihmiskunnan välille, ei roomalaisten järkevä mieli ja köyhä kuvatti kypsynyt luomaan. Sankarintapaisia olentoja oli heillä kuitenkin muutamia, joiden luultiin kuninkaina hallinneen Latiumissa ja joita sitten palveltiin pellon ja viljelyksen haltiahenkinä. Semmoinen oli Saturnus, josta jo on puhuttu. Samoin hänen pojakseen oletettu Picus (= "tikka"), joka oli sotaisa ja hyvin rikas ja kun ei huolinut Kirken lemmestä — kuten myöhempi tarina sanoi — loihdittiin tikkalinnuksi.[219] Tämän poika oli Faunas (kts. s.), hänkin Lation kuningas. Hänen ja Marica nymfin poika oli Latinus kuningas.[220]
Aeneaan (l. Aineiaan) satu on alkuaan kreikkalainen, mutta sovitellen siihen roomalaisia aineksia saatiin siitä vähitellen roomalaisten sankarisatu, jolle Virgilius loi taiteellisen kansallisepoksen muodon, mukaillen alkuosassa Odysseiaa, loppuosassa Iliadia.
Aeneaan isä oli Dardanian kuningas Anchises, äiti Afrodite. Kun Anchises julkisesti kerskasi jumalattaren suosiosta, halpasi hänet Zevs salamalla, ja Aeneas sai hallituksen. Sukulaistaan Priamusta hän tuli auttamaan, kuin Achilles ryösti hänen karjansa. Ollen hurskas, viisas ja rohkea sai hän kunnioitusta ja mainetta, ja jumalain armo suojeli häntä. Troian häviöstä hän ja Antenor yksinään pelastuivat, kun hän joko urheasti murtausi vihollisrivien lävitse tai nämä ehdollaan päästivät hänen menemään, hän kun aina oli tahtonut rauhaa ja Helenan takaisin antamista. Vanhempi satu jättää hänet Dardaniaan, kansansa lopuista luomaan uutta valtakuntaa. Vasta Homeron jälkeen syntyi satu että hän lähti meren taa valtaa perustamaan. Alussa nähtävästi ei luultu hänen kauaskaan siirtyneen; vasta aikaa myöten ulotettiin, Odyssevsin retkien esikuvaa noudattaen, hänen matkansa yhä loitommas länteen. Stesichoros runoilija (600 e.Kr.) tietää jo hänen tulleen Italiaan. Mikäli Rooman valta paisui ja levisi kreikkalaistenkin asuma-aloille, syntyi ja vakautui luulo että Aeneas oli siirtynyt Tiberin rannalle ja että hän oli Rooman kansan kantaisä. Jo 3:lla vuosisadalla oli tuo luulo yleinen Kreikassa ja roomalaiset antoivat sille pian virallisen vahvistuksen. Ahkerasti koetettiin ajan ja paikan puolesta järjestellä tiedot Aeneaasta, niihin sovitellen sopivia italialaisia muinaisjuttuja. Virgiliuksen Aeneidin taru on tää:[221]
Aeneas pakenee penaatteineen palavasta Troiasta, kantaen hartioillaan isäänsä, taluttaen Ascanius poikaansa, puolisonsa Creusan kanssa Ida vuorelle. Täältä lähtee hän, mukanaan jäännös maanmiehiään, 20 laivassa, poiketen Thrakiaan ja Delokseen, Kretan saarelle, jossa erehtyen luuli Apollonin määränneen heille kotimajat. Mutta ruttotauti karkoitti sieltä ja unessa käskettiin häntä pyrkimään Italiaan. Myrsky ajoi hänet kuitenkin Epirukseen ja sieltä Siciliaan, jossa Anchises kuoli. Tästä yrittää sankari tulla Italiaan, kun troialaisia leppymättömästi vihaava Juno myrskyllä ajaa hänet Afrikaan. Täällä Carthagon kuningatar Dido rakastuu sankariin, ja avioliitto on jo syntymäisillään Junon juonista, joka täten tahtoo estää uuden, hänen suositulleen Carthagolle turmioksi tulevan valtakunnan syntyä; mutta Aeneas saa Jupiterin käskyn heittämään lemmen viehätykset sikseen ja pyrkimään suuren tehtävänsä perille. Salaa jättää hän Didon, joka onnetonna tappaa itsensä, ja monien harharetkien perästä — jolloin hän m.m. Cuman sibyllan ohjeilla käy manalassakin — saapuu hän Tiberin suulle Latiumiin. Latinus ottaa hänet ystävällisesti vastaan ja antaa hänelle tyttärensä Lavinian puolisoksi. Tämän johdosta Lavinian entinen sulho, Rutulien kuningas Turnus Junon yllyttämänä nostaa sodan, mutta joutuu häviölle. Latinus kaatuu myös tappelussa, jonka jälkeen Aeneas saa valtakunnan.
Tämän lisäksi kerrottiin että Aeneas ei kuollut kuten tavallisesti, vaan katosi tietämättömiin, jonka jälkeen hän Jupiter indiges (koti-Jup.) nimisenä nautti jumalain kunnioitusta.[222] Hänen ja Lavinian tytär Ilia synnytti Mars jumalalle pojat Romulus ja Remus, joten Aeneasta melkein tuli Rooman perustaja. Mutta kun sitten nähtiin, että Rooman perustus täten joutui ajaltaan liian lähelle Troian sotaa, täytettiin ajanaukko olettamalla sarjan albanilaisia kuninkaita.