Tarvis oli ihmisen tietää, millä mielellä oikulliset jumalat kulloinkin olivat häntä kohtaan samoin kuin mitä heidän neuvostossaan oli. päätetty maan päällä tapahtuvaksi. Näitä tietoja toimitteli enteet ja ennustajat, tai sai ihminen tietää salaperäisiä yliluonnollisia asioita erinäisissä tiloissa, haltioissaan ollen y.m. Semmoinen tila on uni: silloin saa hän väliin ylhäisiä ilmestyksiä tai käy hänen luonaan vainajia niitä ilmoittamassa. Profeetallisia unia nähtiin templeissä ja pyhäköissä (incubatio). Niin kävi esm. Dodonassa, jos joi sen pyhästä lähteestä ja sitte nukkui sen tammen alle tai kuunteli tään lehtien huminaa. Mutta nuo unelmat olivat hämäriä ja niinpä sepiteltiin konstikkaita unenselityksiä ja unikirjoja jo silloin. Varsinaista profeetan virkaa toimittivat tietäjät, ennustellen enteistä ja ollen yhtenäisessä yhteydessä jumalien kanssa. Olipa erityisiä ennuspaikkoja (ehresteria, oracula), joissa he haltioissaan ollen jakelivat salaviisauden sanoja neuvoa kysyville. Ennustuslahja luultiin myös olevan muillakin ihmisillä eri tiloissa, etenkin kuolinhetkellä, kun he jo seisovat iankaikkisuuden kynnyksellä eikä ajan sumut pimennä silmää. — Lisäksi luultiin jumalien puhuvan ihmisille monenmoisilla merkeillä ja ilmiöillä luonnossa ja elämässä. Tämmöisiä enteitä olivat lintujen (haukkojen, kotkien y.m.) lento ja huuto, salamat, jyrinät, pyrstötähdet, kuun pimennykset, virvaliekit y.m.s. Myöskin ennusteltiin uhrielukkain sisuksista, uhriliekin palosta, sanoista jotka puhujan tietämättä omituisen sopivasti sattuivat johonkin tilaisuuteen, aivastuksesta j.n.e. Verivihma ennusti surmaa; jos joku näytti verhoutuvan mustaan utuun, oli hän pian kuoleva (Od. XX, 351 ss.). Näitä ja muita enteitä tietäjät selittivät.

Peloponneson sodan jälkeen alkoi uskonto Kreikasta rappeutua, kun filosoofien epäilys tarttui suureen yleisöön, ja isien yksinkertainen usko joutui viisastelun ja pilkan alaiseksi. Uskottomuuden mukana rehotti taikausko, jota kaikellaiset itämaiset mysteeriahaaveilut lisäsivät.

* * * * *

Me 19:n vuosisadan lapset ajattelemme toisin kuin helleenit Jumalasta ja mailmasta — ja kuitenkin luemme vielä mielellämme noita vanhoja "lapsellisia" jumalaisjuttuja ja sankarisatuja. Miksi? Helleenit loivat suurenmoisen sivistyksen, ihmishengen merkillisimpiä tuotteita, joka eli virkeänä enemmän kuin tuhannen vuotta ja vielä hyvin kauan jälkeenpäin on syvälti vaikuttanut ihmiskunnan henkiseen elämään, elvyttäen sen pyrintöjä valistukseen ja vapauteen. Heidän taiteensa ja kirjallisuutensa kelpaa osittain vieläkin esikuvaksi ja oman kulttuurimme sydänjuuret piilevät klassillisessa maassa. Hellaaseen ja Roomaan on meidän vieläkin mentävä, jos tahdomme syvemmälti ymmärtää sivistystämme ja sen kehitystä. Mutta klassillinen runous ja taide on mitä lähimmässä yhteydessä antiikin uskonnon ja mytologiian kanssa, niin että edellisistä ei saa oikeaa käsitystä jälkimmäisiä tuntematta. Runoilijat käsittelevät yhtenään myyttejä luoden niille kauneuden leiman ja nämä osaksi kommenteeravat heitä. Tästä syystä on mytologiia meille tärkeä, emme ymmärrä runojen aatteita ja erikohtia tuntematta taruja. Ja niinkuin tarujen taikamaasta runoudelle yleni ihania kukkia, samoin tarut itsessäänkin sisältävät paljo kaunista ja merkillistä, usein syviä aatteita seikkailujen kirjavassa verhossa, kohtauksia ihmissydämmen vanhasta ja yhä uudesta historiasta, jotka eivät joudu vanhanaikuisiksi.

A. Mailman ja jumalain synty.[8]

Aikojen aamukoissa syntyivät mailma ja jumalat yhdessä. Luomakunta ei esiintynyt kohta valmiina. Sen soma järjestys on vasta vähitellen saatu pitkissä kiivaissa taisteluissa epäjärjestyksen ja sekasorron valtoja vastaan, joita kuvataan häjyjen kamalain hiisien haamuilla.

Olokappalten emä on (Okeanos virran) vesi[9] tai, Alkuaine, toisen käsityksen mukaan, aava usmainen avaruus Chaos (= ammottava kita), jossa niiden siemenet sekasin kuohuivat. Tämän äidinkohdusta sukeusi ensin Maa (Gaia) sekä Maanalusta eli Manala (Tartaros) joka on yhtä syvällä maan alla kuin taivas sen päällä, ja luomishalu Eros (lempi). Maa synnytti sitten itsestään Taivaan (Uranos), Vuoret ja Meren (Pontos). Maan ja Taivaan liitosta syntyi a) 12 titaania: Okeanos, Koios, Kreios, Hyperion (ylhäinen), Iapetos (viskaaja), Kronos (täydeltäjä); Theia, Rheia, Themis, Mnemosyne, Foibe (valokki) ja Tethys (äiti), jotka kaiketi edustavat väkeviä luonnon alkuvoimia; b) kykloopit ("mulkosilmät") Brontes (jyminä), Steropes (salama), Arges (leimu), ukonilman voimia; c) satakätiöt (hekatoncheirit) Kottos, Briareos, Gyges, nekin maantärinäin ja myrskyjen y.m. myllertäväin voimain edustajia. Meren kanssa synnytti Maa muutamia merenhaltioita Nerevs, Thaumas, Forkys y.m.

Useat titaanit yhtyivät avioliittoihin; Okeanos ja Tethys, joista sikesi okeaniidein (merenneitojen) lavea suku; Hyperion ja Theia, joiden lapsia ovat Helios (aurinko) ja Selene (kuu), Eos (koitar). Titaanittaria ovat myös Leto (pimeä yö) ja Asteria (tähtiyö).

Mailmaa hallitsi nyt Uranos. Peljäten nuorempain lastensa vielä riistävän häneltä vallan, kätki hän heidät maan syvään piiloon. Sitä paheksi Gaia emo ja yllytti titaanit kapinaan isää vastaan. Viekkain heistä, Kronos, väijyi häntä ja silpaisi häneltä siitinvoiman sekä anasti vallan. Mutta peljäten pojiltaan samaa mitä hän oli isälleen tehnyt, nieli hän lapsensa sitä myöten kuin ne syntyivät. Hän oli jo niellyt viisi, kun puolisonsa Rheia siitä suruissaan kepposella pelasti nuorimman lapsensa, Zevsin, samasta kohtalosta. Hän kapaloitsi kiven ja työnsi sen miehensä suuhun. Pelastunutta Zevsiä vaalivat Dikten vuorettaret Kreetassa ja lapsi imi Amaltheia vuohta. Luolan suulla rämistelivät papit kuritit aseillaan, jottei epäluuloinen Kronos kuulisi pienokaisen porua. Isoksi tultuaan kapinoi Zevs isäänsä vastaan ja pakotti häntä laskemaan ilmoille nielemänsä. Muutamat titaanit taipuivat alttiisti vallan alle, mutta muut voitti hän vasta kykloopein ja satakätisten avulla ankaran sodan (titanomachian) kautta, jossa kykloopein takoma ja hälle antama salama oli aimo aseensa, ja syöksi heidät manalaan vaskitelkien taa. Iapetoksen poika Atlas tuomittiin kantamaan taivaan kantta. Sitte jakoi Zevs mailmanvallan veljeinsä kanssa niin, että itse piti taivaan, Poseidon sai meren, Hades manalan hallittavakseen. Maan jättivät he yhteiseksi omakseen. Yhteis-asuntona on heillä vuori Olympos.[10]

Satu paransi sitte Kronoksen kohtalon. Pindaros runoilee hänen valtansa menetettyään päässeen valtiaaksi "autuasten saarille" etäälle valtameren äärille. Sen ohessa oli hän vainajain tuomari. Kreikkalaista tarua muodosteli sitte roomalainen omalla tavallaan (kts. Saturnus).