Tuo tuoppi puhasta vettä,
Kuppi kullan karvallista;
Ehkä suu toen sanoisi,
Eli leuat leikin löisi.
Paha kyllä ei tuo "vesi kullan karvallinen" aina liene ollut niinkään viatonta laatua:
Tuo sarkka sanansepälle,
Laita tuoppi laulajalle;
Suu ei laula suuruksitta,
Rinta ei rasvatta rimaja.
Kunpa tuoppini tulisi,
Lauleleisin, taiteleisin,
Heläjäisin, heitteleisin;
Kun ei tuoppi tullekana,
Wien on virteni viluhun,
Niistä tunkio tulevi,
Pellon höystö hömmöttävi.
Ei siis suuria tämä runoilija ajatellut teoksistaan!
Jos siis kyllä useinkin lienee ajateltu, että "ei jaksa laulaa, ellei kasta kaulaa", ja Suomalaiset ilopidoissa maistelivat maljaa, ei sillä suinkaan juomarin kurjaa elämää enemmän kuin muutakaan renttumaisuutta hyväksytty. Sitä tuomitsi ankarasti kansan siveellinen tunto ja terve järki:
Moni matkassa tulevi
Joutavalle juomarille,
Hurjalle humalapäälle:
Kinnas kirpovi kuhunki,
Saapukka johonki saapi.
Isäntä olutta juopi,
Mies se viinoa vetävi,
Heponen helyjä syöpi,
Warsa varpoja purevi,
Pere piinoa pitävi,
Lapset nälkeä näkevi —
Noin sanovi lapsi rukka:
"Iso illalla tulevi,
Tuopi tuoretta kaloa".
Iso aamuksi ajavi,
Keskiyöksi kerkiävi
Tuopi tuoretta pajua,
Antoi vitsoa verestä.
I 87.
Pidoissa siis miesten, laululahjallisten, kyllä kuultiin laulavan, jolloin tavallisesti kaksi laulaa kilvan, toinen toistaan parannellen koettaa laulullaan luoda ilmi jos joitakin ihmeitä ja aarteita, luoda olot ihaniksi, iloisiksi, niin että tuosta laulajien — tosin aistilliselta — käsityskannalta katsoen syntyisi oikea paratiisi, jos se voisi toteutua eikä olisi pelkkää mielikuvituksen leikkiä. Mutta sielua virkistää hetkeksi paeta jokapäiväisyyden huolten erämaasta tuonne haaveiden ilotarhaan kuuntelemaan sulolähteiden lorinaa, ilolintujen lirinää. Siksipä laulu on Suomalaisille niin rakasta, Wäinön kannel niin kallis. Niinpä eräässä runossa toinen laulaja lupaa laulaa rauniot rahoiksi, vuoret voipytyiksi, kalliot kananmuniksi, somerot suoloiksi, meren mullat maltaiksi, meren ruovot ruokapuiksi, kaislat kaalimaiksi; lupaa laulaa tyrskyt tyyntymään, vaahdot vaipumaan, tyrskyt tyynyiksi, vaahdot vaipoiksi. Kilpaveli lupaa taas vastineeksi laulaa lehdot leipämaiksi, ahovieret vehnämaiksi, mäet mämmikakkaroiksi, pienet vaarat piirahiksi, meret mesiksi, hiekat herneiksi, kivet kiiltäviksi, aallot ahveniksi, luotoset lohiksi jne. N:o 1 lupaa laulaa kannut muilta mailta punapöyän päähän, N:o 2 lupaa laulaa ne oltta ja mettä täyteen jne. Näin kilpailua kestää edelleen, toinen toisensa kimmalla koristaa ja rikastuttaa onnelaansa, kunnes kilpa päättyy herjauksiin: toinen kerskaa, että hänen laulustaan jumalatkin lämpiävät ja uhkaa laulaa huonompansa siaksi maata tuhnimaan, johon toinen vastaa:
Jos tahon tasoille panna,
Wiitsin verroille veteä,
Tyvin laulan tyhvän kuusen
Sinun kurjan kurkkuhusi,
Ettei kurkkusi kumaja,
Henkireikäsi heläjä.