Mutta miehen elämä ei ole laulua ja ilonpitoa, vaan parhaastaan työtä ja tointa. Siinä hänelle varttuu toimitarmoa, älyä ja voimaa, siinä ilmestyy hänen kunniansa ja kauneutensa. Kuulkaa kuinka vankka mies laatii majan korpeen; hänen ei sovi itsensä siitä kerskata, hänen vieraansa uuden talon katsojaisissa laulaa:
Sanelen salituvista,
Saajasta salitupien,
Isännästäni iloitsen,
Jok' on saanut suosta suojan,
Ko'in korvesta kokenut,
Hirret hirmulta mäeltä,
Ruotehet romeikolta,
Malat marjakankahilta,
Sammalet sulilta soilta.
Usein hyvän isännän
Jäänyt on kinnasta kivelle,
Hattua havun selälle,
Saahessa tätä salia,
Kammaria kalkuttaessa.
Usein hyvä isäntä
Noussut on nuotiotulelta,
Havannut havusialta,
Havu pään on harjaellut
Hirsiä hakattaessa,
Kartanoa tehtäessä.
I 112.
Semmoisen vankan isännän viereen sopii kelpo emäntä, näin kuvattuna:
Usein hyvä emäntä
Kuulevi kukotta nosta,
Katsomahan karjoansa,
Onko oikein Omena,
Lykyllähän Lyttimäinen.
Usein hyvä emäntä
Itse rihmat ketreävi,
Itse kankahat kutovi;
Ei kysy kynsiä kylistä,
Oppia ojan takoa.
Usein hyvä emäntä
Saapi saunassa asua
Syänyöllä yksinänsä,
Maltahia katsomassa,
Ituja imettämässä.
I 113.
Miehen toimista vie valtasijan metsästys, jota innokkain sanoin ylistellään. Metsästys on hänelle juhlaa, jumalanpalvelusta. Hän on mielestään silloin vieraana metsänjumalan linnassa Tapiolassa ja kaikki Tapion väki osoittaa hänelle suosiotansa. Hartain virsin hän tätä suosiota anookin. Metsolaan mennessä hän laulaa m.m.:
Mielin mennä metsolahan,
Metsän tyttöjen tyköhön,
Salon piikojen pihoille,
Havulinnan liepehille
Juomahan salon simoa,
Metsän medet maistamahan.
Heitän pois heinäkengät,
Kaskivirsuni karistan; …
Sukset voian voitimella,
Hiihän tuosta hiljallehen,
Hiihän kohti korven rannan,
Salon siintävän sisälle,
Yöllä auringottomalla.
Oksat otsani sukivat
Havu pääni harjoavi,
Mieliksi metsän tytärten,
Salon impien iloksi.
II 330.
Mikä raikas metsän tuoksu on noissa sanoissa! Edelleen: