Eräänä aamuna oli pataljoonan päällikkö, tavanmukaisella kiertomatkalla ollessaan, poikennut aliupseerien kokoushuoneesen, ilmoittaen haluavansa puhutella alipäällistöä. Toiset kyllä jo olivat liikkeessä, mutta aliupseeri Joonas Miekkala oli melkein koko yön ollut ryyppyretkellä "Valaskalassa", laitakaupungilla olevassa huonomaineisessa kapakassa, joka kummallisen nimensä oli saanut muutaman huoneen seinällä riippuvasta valaskalan kuvasta, ja siis parhaillaan kuorsaten makasi humalaansa. Kun peljättiin, että pataljoonan päällikkö menee katsomaan, jos Miekkala sairaaksi ilmoitetaan, koetettiin häntä herättää ja siinä suurella vaivalla onnistuttiinkin, vieläpä jossain määrin saatiin pestyksi ja siistityksikin. Miltä raamatullinen Joonas lienee ennen vanhaan näyttänyt valaskalan vatsasta päästyään, on tietymätöntä, mutta kyllä hänen nykyaikainen kaimansa, aliupseeri Joonas Miekkala, ei ollut suinkaan suloinen pataljoonan päällikön eteen astuessaan. Pataljoonan päällikön tarkastava silmä huomasi heti, ett'eivät asiat nyt ole oikein ja sen vuoksi hän kysyi:
— Oletteko te, aliupseeri Miekkala, sairas?
— Olen, herra eversti.
— Mikä teitä vaivaa?
— Hampaankolotus, vastasi Miekkala, ryhtyen hieromaan poskiaan, ett'ei huomattaisi sitä hämmästystä, joka hätävalheen johdosta lehahti hänen kasvoilleen.
Samassa silmänräpäyksessä kulki käytävässä pataljoonan lääkäri, tohtori von Pillerbaum, jonka pataljoonan päällikkö sattui avonaisesta ovesta näkemään.
— Menkää heti — komensi pataljoonan päällikkö — tohtorin jäljessä ja ilmoittakaa hänelle, että olen käskenyt suustanne vetämään kipeän hampaan.
— Ymmärrän, herra eversti, vastasi aliupseeri Joonas Miekkala ja lähti astumaan. Hänen humalansa haihtui ja pohmelonsa milt'ei poistui, ajatellessaan, että annetun käskyn mukaan on hammas kiskotettava, vaikka tiesi, että hänen hampaansa ovat niin valkeat ja terveet, että niitä kadehtien katsellaan.
Tohtori von Pillerbaum oli astumassa pataljoonan sairashuoneesen, jonne Miekkalakin meni. Tohtori oli hyvin raittiusmielinen, eikä häneltä jäänyt arvaamatta, minkälainen vaiva Miekkalassa oli, sittenkuin oli suun avattuaan nähnyt mitä terveimmän hammasrivin ja tuntenut, miltä henki hajahti. Mutta hän mietti, että tässä on hyvä tilaisuus ajaa raittiusasiaa, jonka vuoksi hän puheli jonkun aikaa väkijuomain vahingollisuudesta hampaille sekä sitten kysyi?
— Mitä hammasta kolottaa?