HYVÄÄ TAVARAA.
Asianajaja Johannes Tingbom käveli kamarissaan tyytyväisenä, pisti peukalot liivien kainalokoloihin, naputteli sormilla rintaansa ja hymyili väliin. Koko hänen olennostaan ja päiväpaisteisista kasvoistaan saattoi huomata, että jotakin oli tapahtunut, vieläpä erinomaistakin.
Tavallisesti hän on ennen ulkona kävellessään ollut allapäin ja mietteissään, mutta tällä kertaa, hetkisen kuluttua liikkeelle lähdettyään, hän käveli, kuin vastaleivottu luutnantti, jolla virkapuku on ensimmäistä päivää yllään. Ja tarkkasilmäiset ihmiset, jotka huomaavat kaiken, mikä on merkillistä, ja mikä — ei ole merkillistä, päättivät heti, että herra Tingbom on joko voittanut riita-asian tahi on saanut parhaita toiveita herättävän jutun ajaakseen.
Mutta niinkuin useimmiten ainakin, erehtyivät ihmiset arveluissaan nytkin. Herra Johannes Tingbom ei ollut, näet, voittanut riita-asiaa, eipä edes semmoista hänen toiveissaan kangastanut, vaan ilonsekainen tyytyväisyys johtui lahjasta, jonka erään suuren ulkomaalaisen viinikaupan edustaja oli hänelle lähettänyt. Ja tämä lahja — noin 1 1/2 litran vetoinen konjakkiputeli, "sitä parasta lajia", kerrassaan "hyvää tavaraa", kuten kirjeessä sanottiin — ilahdutti herra Tingbom'in mieltä ainoastaan kehutun hyvyytensä vuoksi, sillä hänen kunniakseen on tunnustettava, ettei hän mikään "viinaanmenevä" mies ollut, vaikkapa lasin ystävien kanssa kallistikin. Mutta milloin se tapahtui, silloin piti olla hyvää tavaraa. Herra Johannes Tingbom oli, näet, sukuperältään noblessia — ja etenkin vierailuilla ollessaan tahtoi hän kernaasti noblessia näytellä olemalla tyytymätön juomatavaroihin. Kerran hän sattui moitteensa niin kuuluvasti ilmaisemaan, että henkikirjuri illanisäntänä hyvin kuivakiskoisesti kysäsi:
— Onkos sinulla parempia?
Siinä oli isku, joka sattui aivan naulanpäähän, taisipa verihaavankin tehdä. Mutta ollakseen noblessia, koetti herra Tingbom silittää kärsivällisyyden valkeata laastaria haavaan ja kun tunsi henkikirjurin heikon kohdan, meni hän tämän viereen, löi hiljaa olkapäähän sekä sanoi:
— Sinä erehdyt, veliseni, jos otat omaan tiliisi ne sanat, jotka tässä ohimennen lausuin kauppiaittemme lukuun pantaviksi. Katsos, minä pidän anteeksiantamattomana tekona Sinua kohtaan, että lähetetään ala-arvoista tavaraa Sinulle sivistyneelle säätyhenkilölle, vaikka jokainen tietää, että Sinä olet tavarantuntija ja olet hyvää tilannut. Ja tietysti Sinulta on hyvän tavaran hinta kiskottu.
Ihan naulaan osasi herra Tingbom'kin lyödä, sillä henkikirjuri otti lasinsa ja hymysuisena tuli kippistämään.
— Ja sitten me ryypättiin, lausui henkikirjuri.
— Niin, — sitten me ryypättiin, kertoi herra Tingbom, koettaen hänkin hymyillä, vaikka tosin näyttelijän naurua.