Volle ei ollut erittäin uskonnollinen eikä liioin niin herkkämielinen, että olisi lohduttomasti itkenyt kotikissan kuolemaa, mutta nähdessään mihin hellyyden hauteeseen Ville oli joutunut soutaessaan ylähangoilla serkun vieressä, heräsi hänessä veljeyden tunteita. Pääasiallisena lämmönjohtona käytti serkku terävää kyynärpäätään, jolla olisi helpommin voinut puhkoa reikiä kesän-eläneen nahkaan kuin sukkapuikolla silkkipaperiin.
Alahangoilla souti Ninni ja herra F. O. L. S. Niittyviulu, joka oli koiraspuoleisen maailman hauskimpia luojanluomuksia. Kaksi vanhaa kyynärää pitkä ja kokoonpanoltaan hento kuin kauppaneuvos Rahamassin ainoa tytär, joka viime talven opetteli Parisissa käynnin tyyliä. Niittyviulun sielun sisustus oli myös kuin herttaisimman impyen. Hän kasvatti kukkia, soitteli pianolla haikeamielisiä sonaatteja, holhosi kodittomia kissoja ja kuului kaikkiin kahtakymmentä kilometriä lähempänä oleviin ompeluseuroihin. Yhdessä ainoassa ominaisuudessa hän erosi naisista, hän oli kauhean itsepäinen, suorastaan peräänantamaton, joka seikka juuri selvimmin ilmeni siitä, että, vaikka kaikin puolin luotu naiseksi, oli itsepäisesti jo kolmekymmentäviisi vuotta tahtonut käydä miehestä.
Mutta naiset pitivät Niittyviulusta, kerittivät hänellä sukkalankoja, laulattivat "Mirjamin laulua" ja väittelivät hänen kanssaan viimeisistä muotiuutuuksista. Tästä olikin Niittyviuluun juurtunut se käsitys, että hän on hyvin vaarallinen naisille. Aina hän oli tuiki tarkasti varonut ketään runtelemasta rakkaudellaan, mutta naimisiin hän ei silti uskaltanut mennä, peläten monen sydämen silloin särkyvän. Nytkin soutaessaan Ninnin rinnalla ja polvien joskus kolahtaessa yhteen, kaiveli Niittyviulun omaatuntoa kuin tulikuumalla parsinneulalla, sillä hän pelkäsi Ninnin syttyvän sellaiseen liekkiin, että vielä hänen tähtensä juoksee järveen.
Suuremmitta onnettomuuksitta tultiin Selkäsaareen, nokastettiin vene hietikolle ja hajaannuttiin metsään. Valiten kerran Villen uhrikseen ei serkku loitonnut hänestä hetkeksikään talikynttelin mittaa kauvemmaksi. Rauhoittaakseen omaatuntoaan erosi taas Niittyviulu Ninnistä ja selvitteli Nännille marjahillon keittotaidon salaisuuksia.
Vollea ei haluttanut marjastaminen, hän kallistihe rantanurmikolle tuuhean lepän katveeseen. Toiset kyllä huutelivat mukaan, ja Volle vastaili, että kyllä täällä ollaan vahvasti hankkeessa sekä — käänti kylkeään.
Hyvänkin haravanvarren mitan oli aurinko alennut, kun Volle heräsi siihen, että joku kolisteli veneessä. Luuli ensin marjamiesten palanneen, mutta Kalle, Vollen nuorin veli, siellä vaan hääräilikin.
"Joko sieltä toiset tulevat?"
"Sinne jäivät vielä saaren toiselle puolelle, mutta minä läksin pois, kun sain astiani täyteen", selitteli Kalle tullen veljensä viereen istumaan.
"Vai niin! — Mitä sinä syödä rutustelet?"
"Sain tuomarin Jullelta karamellia; Heikki ja Martti olivat tuoneet kaupungista."