Ennenkuin seuraava pestausaika saapui, olivat he jo ajoissa keskustelleet, vieläkö jäävät entiseen paikkaan tulevaksi vuodeksi tahi eivätkö.
— Jos vaan tahtovat pitää, oli silloin Marketta sanonut.
— Samaa ajattelen minäkin — oli Matti lausunut — sillä näkyypä tässä työtä, ruokaa ja lämmintä riittävän.
Ja kun kumpaistakin sitten pestausaikana toiseksi vuodeksi pyydettiin, antoivat he myöntävän vastauksen. Enemmän kuin tähän asti olivat he täst'edes toisiinsa kiintyneitä. Missä suinkin sopi, siinä he aina puhua supattelivat toisilleen, ja jos Marketta mitä apua tarvitsi, silloin oli Matin auttava käsi heti ojennettuna, eikä Marketta suinkaan tietänyt, ennenkuin itse siihen hommaan ruvetessaan, että saunapuut olivat jo uunin edessä ja navettavedet kannetut. Marketta taas puolestaan valvoi, että Matin sukat tulivat ajallaan parsituiksi ja että hänen kylpyvetensä oli lämmitettyä. Heille kyllä kaiken tämän johdosta monta irvistelysanaa lausuttiin, mutta he eivät olleet toppanaankaan, vaan lohduttivat itseään sananlaskulla: Ei haukku haavaa tee, jos ei koira purra saa. Ja siltä melkein näytti, kuin toisten virnailut olisivat heitä yhä läheisempään yhteyteen saattaneet. Niinpä he esimerkiksi yhdessä astua tassuttelivat pyhinä kirkkoon ja yhdessä sieltä palasivat. Ja sekös kielikelloille vasta vettä myllyyn antoi, kun he yhdessä menivät Jyväskylään laskiaismarkkinoille. Siellä, jos missä, oli Marketalla ja Matilla hauskaa! He kävelivät puolipäivää posetiivinsoittajan mukana, ostivat monta uutta ja kaunista rakkaudenlaulua, vieläpä niitten säveleenkin oppivat, ajoivat karusellissa ja joivat torilla vehnäskahvit kolme kertaa päivässä. Kotiin lähtiessä osti Matti Tampereen puodista Marketalle niin helakkavärisen huivin, että se näkyi avannolta kotiin. Sen lisäksi hän vielä kaikessa salaisuudessa osti pari hopeasormusta, jotka päällepäätteeksi oikein kultauttikin. Vaan eipä hän itsekkään lahjoitta jäänyt! Marketta, näet, pisti hänen taskuunsa paperikäärön, joka sisälsi messinkiset kellonperät, niin paksut, että ne, Marketan sanojen mukaan, kelpaisivat, vaikka härän kytkyeksi. Ja ne välkkyivät, kuin kulta!
Kun kotiväki sai näistä lahjoituksista tietää ja joku vahingossa Matin sormuksetkin näki, niin silloin heti päätettiin, että kyllä heistä tulee yksi… Sitten tuo arvelu levisi kylällekin ja sielläkin sanottiin, että kyllä heistä tulee yksi… Matti oli ruvennut itsekin miettimään, että silloin on taottava kuin rauta on kuuminta. Eräänä perjantai-aamuna kun hän Marketan sattui saunassa tapaamaan, sanoi hän:
— Mitäs tästä turhasta jorotuksesta enää lähtee — sano suoraan, eikö meidän sopisi panna nuttujamme samaan naulaan?
— Tarkoitatko sitä, että papilla panettaisimme mustaa valkealle?
— Sitähän minä tarkoitan.
— No, jos luulet, että minä eukoksesi kelpaan, niin pannaan vaan ryysyt yhteen.
— Mikäpäs tässä sitten hätänä… Lämmitä pesuvettä minullekin asti ja koeta joutua itsekin pian valmiiksi.