"Niinpä niin, sillä eihän siitä ilman Pekan lupaa mitään tulisi. Olisi tuo sentään saanut hautua vielä muutaman ajan, tuntuu niin ilkeälle lähteä Pekan puheille. Äh, sinä kasinjalka! Mutta minkä sille muunkaan enää teki. Valitse tuosta kopasta kolme suurinta mätimahaa ja vie ne koululle, Pekka pitää mateista, mutta älä antaudu enää uusiin puheisiin enemmän Riitan kuin rouvankaan kanssa!"
Anna valitsi mateet ja vei ne koulun puolelle, mutta Ukki jäi miettimään, millä tavalla hän sanansa sovittaisi, että asia paraiten onnistuisi.
Mikä asia se sitten Ukkiin niin syvältä koski?
Ei niin paljon mikään. Sellaisia sattuu tuhka tiheään, mutta varsinkin hyvinä perunavuosina. Ukki ja Anna olivat päättäneet lyödä hynttyynsä yhteen, siinä juttu eikä yhtään enempää.
Hullu juttu!
Kyllä niinkin, jos olisi kyseessä täydellä järjellä varustettu mies, jolla ei ole paljon velkoja. Mutta kun otetaan huomioon kahdeksankymmenen vuoden ikäinen, terve ja nuorekas ukon karilas, joka ei kertaakaan ole taputellut kapakan impysten maalattuja poskia, ei nähnyt koskaan varietee-enkelein taivaallista kintunvilkutusta, eikä liioin viettänyt öitään kapakoissa juomingeissa ja korttipelissä, voimme Ukin naimatouhun suhteen asettua hyvinkin ymmärtävälle kannalle. Mutta kun lisäksi ottaa huomioon, että Ukin lehmä tarvitsi vakituisen hoitajan, ja että hänen omaa selkäänsä pyrki vilulla karsimaan silloin, kun tuulen nakkasi pohjoiseen, ja lämpömäärä tuvassa aleni alle puolen sadan, voi Ukin aikeet pienellä murinalla jo hyväksyäkin.
Mutta arvaako Pekka ja pahakielinen maailma ottaa asian samalta kannalta kuin Ukki itse? Sitä nyt Ukki punnitsi koko aamupuolen päivää. Mutta vaikka hän Pekan ja pahakielisen maailman vastapainoksi asetti toiseen vaakakuppiin lehmän, viluisen selkänsä ja pullakan Annan, joka ominaislämmöllään olisi helposti voinut ylläpitää kohtalaisen kuumuuden kappeliseurakunnan puukirkossa, ei Ukki päässyt täyteen selvyyteen, kumpi puoli voiton veisi, sillä vuoroon näytti toinen ja toinen vaakakuppi olevan alempana. Ja niin hartaasti oli Ukki asiaan syventynyt, ettei hän ollenkaan huomannut, kuinka koulun pihalla kamppailtiin lukukauden ehken suurisuuntaisin tappelu kissanraadosta, jonka kolmasosastolaiset olivat löytäneet, mutta jonka neljäsosastolaiset oppiarvonsa ylemmyyden perusteella väittivät kuuluvan heille.
Ukin leuvat eivät lotisseet silloin, kun hän pelkkä keihäs aseenaan hiihteli korven rytöön karhunpesälle, eivät housut tutisseet, kun hän asteli tukkajuhlissa ankaran papin eteen antaakseen näytteen ulkoluvustaan, mutta sovitellessaan nyt koulun porttia kiinni tunsi Ukki säärensä tärisevän. Ukin sisällisen tilan lienee Pekkakin arvannut, koskapa, juurikuin rauhoittaakseen, kyseli yhtä ja toista mateenpyynnistä, tarjosi sikaritupakan ja pyörähteli sulavana kuin ensimäistä vuotta vaikuttava kansakoulunopettaja tarkastajan ympärillä, kunnes kuin ohimennen kysäsi, että minkä verran niissä on perää Ukin naimapuuhissa, joista hän on kuullut puhuttavan.
"Niin", alkoi Ukki vähän aikaa ensin katsella haparoituaan ympäri huonetta, juurikuin apua etsien, "onhan niissä vähin perääkin. Olen näet ajatellut, että kun tuonkin lehmän tähden täytyy pitää vakituista naisihmistä, ja minäkin jo kohtapuoleen alan vanheta ja huonota, niin tuota, etten tulisi sinunkaan vastukseksesi, ja kun Annakin on käypä ja osava ihminen sekä suostuu mielellään, niin tuota… että tuota… jos sen herra sallii, etkä sinä Pekka pane vastaan, niin…"
Näin heitti Ukki asiansa herran ja Pekan haltuun ja jäi katselemaan pellinnarun tupsua, joka uunin kupeessa hiljaa heilahteli.