Pappilassa asiat menivät kuin vanhaa latua. Pekka suoritti puhemiehen tehtävät vastaillen sekä sulhon että morsiamen puolesta. Rovasti ei liioin kovin syvälti asiaa kaivellut. Hän osasi asettua Ukin kannalle, sillä hänellä itsellään oli jo ollut yksi pastorska ja kaksi ruustinnaa, joista toinen eli vieläkin. Mutta olipa rovastilla viluista selkääkin kaksi vertaa leveämmältä kuin Ukilla, ja pappilan navetassa ammui neljättäkymmentä lypsävää.
Yhtä ravakasti kuin "kirjan päälle pano" meni asia loppuun asti. Tuskin ehtivät konttiämmät puoltakymmentä kertaa käydä sanomassa Ukille, että hän on hullu, kun vielä vanhoillaan ottaa huoneristin itselleen, ja Annalle, että hän on hassu, kun sitoo itsensä tuollaiseen ikäkuluun koppeloon. Mutta maailman viekkaan kielet eivät ehtineet heitä erottaa, sillä viikon kolmisen perästä rovasti koulun luokkasalissa liitti heidät sanalla eroittamattomasti yhteen.
Mutta kun ihmiset jälkeenpäin kyselivät Ukilta, millä ihmeen tavalla hän sai vielä nuoren vaimon, selitti Ukki, että mikäpä siinä sitten enää konstina oli, kun herra sen kerran salli eikä Pekkakaan pannut vastaan.
YHTEISKUNTA JA KANSAKOULUNOPETTAJAT.
Kuinka moninaiset ovatkaan yhteiskunnan vaivat ja vastukset! Kuin suuren perheen isällä on sillä suruja ja murheita, huolta ja hoppua, että kaikilla lapsilla olisi hyvä olla ja että heistä kaikista luojan avulla kasvaisi ja kehittyisi kunnon kansalaisia, isänmaan iloja.
Niiden monien vaikeiden asioiden joukossa, jotka yhteiskunnan sydäntä lähinnä lepäävät, on myös vaarinotto ja huolenpito kansakoulunopettajista. Jos tässä, samaten kuin monessa muussa asiassa, pysyttäisiin tavallisuuden puitteissa, olisi se vallan helppo ratkaista, mutta vaikeuksia on kertynyt eteen sitten, kun yhteiskunta on, kai aikoen työntää maailman kehitystä rotevammin eteenpäin, pannut päämääräkseen pyrkiä ihannetilaan, s.o. teettämään ihmisellä mitä erilaisimpia töitä mahdollisimman paljon ja toisaalta, teettämään ne kaikki moninaiset työt mahdollisimman pienellä palkalla.
Asian edellisen puolen suhteen, s.o. noiden monien töiden kasaamisen kansakoulunopettajain tehtäviksi, voikin yhteiskunta lausua jo tyytyväisyytensä. Sillä jos pikapuolin vilkasemme niihin töihin, joiden katsotaan suorastaan kuuluvan opettajan varsinaisiin tehtäviin, niin epäilemättä se johtaa mieleen jonkunlaisen ihannetilan. Niinpä aamulla ani varhain kokoontuu opettajan ääreen puolen sataa lasta mitä erilaisimmista kodeista, joiden ihmistainten suurin halu ja harrastus on tarrata toistensa niskaan eikä suinkaan ottaa vastaan annoksia tiedon ja viisauden syvänselkeistä lähteistä. Mutta armot eivät auta. Mikä ei suju päähän hyvällä, se pitää opettajan ajaa väkisin. Se on yhteiskunnan jyrkkä vaatimus, joka ei saa vieryä ei mureta. Ja ell'eivät vain lapset tiedä, kun seurakunnan pappi on kuuntelemassa, aivan tuumalleen, miten suuri Noakin arkki oli, saa opettaja pian huomautuksen, ett'ei hänellä olekaan täyttä käsitystä syvemmistä uskonnollisista totuuksista. Samoin voi tarkastaja muistuttaa puutteellisesta järjestyksestä, jos luokalla virtailee tavallista enemmän myrkyllisiä "monsuuneja". Poikkeuksetta langetetaan myös syy opettajan niskaan kaikista niistä kolttosista ja koirankurista, mitä nämä puolen sataa hilpeätä, elämänhaluista veitikkaa ympäri pitäjää ja kaupunkia kulloinkin tekevät.
Mutta opettaja tehköön työnsä ilolla eikä huokauksella. Älköön se myöskään estäkö hänen osanottoansa yleisiin aatteellisiin asioihin ja yhteiskunnallisiin harrastuksiin. Edelleenkin johtakoon hän paikkakunnan seurojen ja yhdistysten toimintaa, ja ell'eivät raittius-, nuoriso-, voimistelu-, maamies-, ompelu-, suomalainen tai nuorsuomalainen seura sekä eläinsuojelus-, osuuskauppa-, meijeri-, puutarha-, Martta- ja Maria- ja sonniyhdistykset toimi virkeästi, olkoon opettaja valmis ottamaan syyn niskaansa. Siten saakin opettaja olla joka ilta kokouksissa keskustelemassa, puhumassa, laulamassa, soittamassa, näyttelemässä j.n.e. Hän myös kerää tilauksia sanomalehdille, kirjoille, joulujulkaisuille, varoja nälkääkärsiville, arpajaisiin, muistopatsaisiin; vakuuttaa ihmisiä, hevosia, lehmiä; kirjoittelee sanomalehtiin; viljelee hedelmiä, marjoja, ruokakasveja, siemeniä; hoitaa lainakirjastoa; herättää paikkakuntalaisissa harrastusta keräämään ja syömään sieniä. Sanalla sanoen, ilmestyköön mikä yhteiskunnallinen riento tahansa, sen ajamisen katsotaan kuuluvan opettajan leipävelvollisuuksiin, ja ell'ei hän siihen ota osaa, on hän — huono opettaja.
Kansakoulunopettajista saivat myös valtiolliset puolueet enimmät akutaattorit. Jotta tähän koiran virkaan halusta otettaisiin osaa, luvattiin parantaa palkkoja; asetettiinpa muutamia opettajia oikein ehdokkaiksikin, tietysti kuitenkin siten, ett'ei eduskuntaan pääseminen tullut kysymykseenkään.
Hyvin on siis yhteiskunta onnistunut korttaissaan kansakoulunopettajilta pusertaa, mitä heistä ikinä on irti saatavana.