"Jos laulamme aluksi 'Meri pauhaa vaahtoellen'", ilmoittaa vihdoin opettaja, istuutuu harmonin ääreen, alkaa soittaa ja täydeltä terältä laulaa. Muut yhtyvät lauluun, mutta ylinnä muista kuuluu Mattilan Sandran kimeä ääni.
Kun laulu ja sen loppuun liitetty liritys on vaijennut, tervehtii tohtori yleisöä. "Arvoisat juhlavieraat"! kärähtää hän samallaisella äänellä, kuin kysyisi hän potilailta, "mikä teitä vaivaa?"
Tohtori ei puhu pitkään. Mainitsee vaan muutamin lausein juhlan ylevän tarkoituksen palvelijain valistamisen, kehottaen lopuksi palkollisia vastaanottamaan kaikki, mitä tämä vaatimaton tilaisuus heille voi tarjota.
Yhteisesti lauletaan: "Oi jos oisit sydämeni."
Seuraa sitten juhlan loistokohta, rovastin puhe.
Tapansa mukaan on hän jakanut puheensa kahteen osaan, lakiin ja evankeliumiin. Jo alkaissa ovat rovastin kulmat pahasti rutussa, ja kasvoihin ilmenee kiinteät juonteet, mutta kuta pitemmälle teksti kehittyy, sitä ankarammin paukuttelee hän lainvasaraa. Rovastilla onkin erikoista syytä koveta, ei niin palkollisille, mutta nuorisolle yleensä, joka on hyljännyt jumalan sanan ja vaeltaa riettaita teitä.
Tietäissään, että juhlaan saapuu juuri tohtori nuorisoseuralaisineen, joille hän saa taas tilaisuuden pitkästä ajasta puhua, onkin hän tehnyt erikoisia varustuksia. Valmistaessaan puhettaan, oli hän "pinkkaansa" käännellessään tavannut erään puolikymmentä vuotta sitten pitämänsä saarnan. Sen hyvyys oli kyllä aiheutunut siitä, että silloin ilmaantui pitäjässä tavallista runsaammin äpärälapsia, mutta pienempiä sovituksia tehden sai hän saarnasta sen, mitä nuoriso nyt paraiten tarvitsi.
Mutta jopa alkaa lauhtua rovasti, kurtut häviävät, juonteet lientyvät, ja ääni alkaa muistuttaa konttoristin ääntä, joka pyytää isännältään ensimäistä palkankorotusta. "Ei näet riitä se, että me sanan kuulemme ja ymmärrämme, vaan sitä myös on elämässä toteutettava. Kuinka sitten? Juuri niinkuin Mestari sanoi opetuslapsillensa: 'ystäväni! peskää toinen toisenne jalat!' Tämä kohta tekee suuremmoisen vaikutuksen, katseet nousevat hartaasti kattoon, syviä huokauksia kuuluu, ja postineiti, diakonissa, ruustinna y.m. kuivaavat kosteiksi käyneitä silmiään. Vaikutuksen on rovasti jo edeltäpäin arvannut, siksi hellyttää hän äänensä vallan 'sordinoksi' ja puhuu edelleen palvelijain kovasta työstä sekä niiden kärsimättömyydestä, joille luoja on sallinut palvelijoita, mutta ystäväiseni: koettakaamme noudattaa Mestarin käskyä — pestä toinen toisemme jalat".
Tähän päättyy rovastin yleväsisältöinen saarna ja ettei hänen sanansa langennut kivistöön, tulee näkyviin sitä seuranneella väliajalla.
Niille, joille "luoja oli sallinut palkollisia", tuli jalo kilpailu, kuka useamman palvelijan "jalat ehtisi pestä". Kädestä pitäin talutettiin heitä viereiseen voimistelusaliin kahville, kehotettiin panemaan runsaasti sokeria ja ottamaan leipää. Postineiti ja diakonissa jakoivat Riikoille ja Pekoille viidenpennin pakanalähetys-kirjasia ilmaiseksi, samaten kuin tohtori ja opettaja kirjasta "Säästäväisyydestä sananen". Läksivätpä rovasti ja ruustinnakin liikkeelle, antaen kättä palvelijoille ja ystävällisesti heille puhellen. Ja ruustinna oikein taputteli piikaansa, joka yötä päivää sai huolehtia, ettei ruustinnan lihavalla ruumiilla olisi paha olla, ja kysyi hymyssä suin, "onko Hannalla nyt hauskaa?"