Huomautus: "juhla taas alkaa!" saa yleisön jälleen vetäytymään luokkasaliin. Siellä onkin jo opettaja kateederin takana, järjestellen juhlallisen näköisenä suurta paperipinkkaa ja sitten alkaen:
"On hetkiä ihmiselämässä, jolloin tuntee kohoavansa tältä arkipäiväiseltä maankamaralta aatteiden ja ihanteitten ilmakerroksiin." Hetken liideltyään, laskeutuu hän kuitenkin jälleen näköpiiriin, alkaen rakennella esitelmälleen historiallista pohjaa. Tämä perustamistyö vaatii runsaan tunnin, sitten alkaa vasta esitelmän aineen käsittely, jona on "kansanvalistuksen suuri merkitys." Kyllä olikin hänellä asia vallassaan, sillä jo toisen tunnin kuluttua olivat kuulijat täysin vakuutettuja siitä, ettei yhteiskunnan suuressa ruumisrohjossa löydy yhtään valuvikaa, sisällisen taudin aiheuttamaa raihnaisuutta eikä historiallisen kärrinpyörän hankausjälkeä, joka ei paranisi "kansanvalistuksella".
Saatuaan kuulijansa tähän vakaumukseen, aukaisee hän taas aatteen siivet, kohoten puoleksi tunniksi ihanteitten ilmakerroksiin. Esitelmä loppuu runolla "Valistuksen voima".
Sen suursiivouksen jälkeen, jonka opettaja teki, katsotaan välttämättömäksi levätä puolisen tuntia.
Loppu-ohjelman mainittavampi "peso" oli "suojelusenkeli". Se oli. postineidin ja diakonissan erikoisaate. Ei kai tarvitsisi mainita, että enkelinä oli edellinen.
Lähtiessä kestittiin vielä palkollisia pullakahvilla ja kirjasilla. Antoipa tilanomistaja Paksunen Mattilan paimenpojalle markanrahankin. Mutta maailmahan tiesikin, että se oli hänen oma poikansa.
Näin vietettiin palkollisten iltamaa, ja kaikki erosivat tyytyväisinä. Inhimillisen sivistyksen edustajat tunsivat itsensä onnellisiksi, sillä olivathan he taas valistaneet palkollisia. Tyytyväinen oli myös pappilan väki. Ja kun illalla piika Hanna riisui ruustinnan jalasta kenkiä ja sukkia, kiitti ruustinna luojaa, joka antoi hänelle terveyttä ja voimaa tekemään hyvää palvelijoille.
KUN MARJA-AHON MIKKO VILJELI JUURIKKAITA.
Viimeisten vuosikymmenien aikana on pieni, köyhä kansamme ollut hyvin monellaisen muokan alaisena. Aatteita, sielun suhteen toinen toistaan pelastavampia ja vatsan suhteen toinen toistaan ruokaisempia on keksitty ja pantu kasvun alkuun. Usein on aatteen tarkoituksena ollut viedä valtion kartteeraamalta valtaväylältä erkanevia oikopolkuja myöten ihmisiä ruhkanaan sinne "parempaan elämään". Ja ihmiset, aina herkät himoamaan hyvää halvalla, ovat poluille kilvan ehättäneet. Jotkut ovat pitäneet ainoana oikeana sen polun, jonka sulkuveräjällä taipaleelle lähtijän takin helmaan leikataan satayksitoista ja päähän pannaan koirannahkalakki. Toisten mielestä on taas se oikopolku ollut hauskempi, jossa taivaaseen marssitaan sotilaallisessa järjestyksessä, korein univormuin, harpuin ja symbalein. Muutamien mielestä on kyllin komentoa ja hunööriä riittänyt siinäkin, kun on veräjällä umpisukkelossa käytetty.
Mutta monta vertaa monipuolisemman käsittelyn alaisena kuin ihmisen kuolematon sielu, on ollut maan tomuksi muuttuva vatsa eli maha, kuten samaa ruumiin paikkaa Savossa kutsutaan. Tämä johtunee siitä, että kansamme on tottunut ruokkimaan sieluansa vaan kerran viikossa, mutta vatsa esittää vaatimuksensa kolmasti päivässä. Tämän lisäksi on vielä sielun ravintovaatimus vatsan kiristykseen verrattuna samassa suhteessa kuin köyhien hyväksi kannettava vapaaehtoinen kolehti velkaisen talon voudinlukuun eli ruunun veron maksuun. Niinpä onkin tavallista, että sielun ruokatunnilla kaikki terveet ihmiset makaavat, kun taas vatsan ruokatunnilla osottavat mitä virkeintä toimeliaisuutta. Eikä siinä sairauskaan ole esteenä, ellei lääkäri ole lähettyvillä, sillä sanoohan mustalais-suomalainen sananlaskukin, että voiko ihminen olla niin kipeä, ettei kävisi leipäressun syönti?