Tuli kevät, ja aikaisin tarttui Mikko käsin juurikasmaahansa. Neuvokirja toisessa kädessä hän mittaili ja sirkkelöi sekä kylvi punajuurikkaita, porkkanoita, räätiköitä ja turnusta satasylisen saran kutakin lajia. Sakeri pyrki kyllä huomauttelemaan, että eikö ole vallan tarpeetonta ruveta enää lukujaan jatkamaan, kun kerran syömälläkin viisastuu. Mutta Mikko ei näyttänyt välittävän Sakerin pistopuheista enemmän kuin renkienkään naurun hohotuksesta, vaikka sisua leikkelikin.
Pitkiin aikoihin ei juurikasmaalle ilmaantunut kuin saviheinää ja muuta roskaruohoa, ja se veti Mikon naaman hyvin totiseksi. Levottomana hän kierteli sarkoja, tirkisteli ruohoa ja taas selaili neuvokirjaa. Ja annapa ollakaan, jo alkoikin ilmestyä rikkaruohon sekaan oudon näköisiä taimia, vallan samallaisia kuin neuvokirjassakin. Silloin Mikon naama kirkastui kuin olisi saanut takasin varastetun hevosensa.
Tuon tuostakin kyläläisiä pyörähti Marja-ahossa, ja jos Sakerilta sattuivat tiedustelemaan isäntää, selitti hän, että tuollahan se on rantapellolla lukujaan jatkamassa, menkää vaan sinne, niin näette samoin tein, miten näppipelillä heinää tehdään. Kitkeminen ja harventaminen antoikin työtä enemmän kuin Mikko osasi aavistaakaan, eikä sinä kesänä isäntä joutanut ruokalepoja makaamaan. Ja useinpa kun muut olivat jo nukkumassa, kuukki Mikko vielä juurikasmaalla. Neuvokirjassa "seisoi" näet oikein vahvemmalla "räntillä": "Jos haluat juurikkaita, pidä maa puhtaana rikkaruohoista!" Ja Mikko piti, sillä siihen aikaan eivät puolueet olleet levitelleet lentolehtisiä, joten painetulla sanalla oli vielä kansan seassa arvo. Mutta jos juurikasmaa puhdistui, kyllä neuvokirjakin likautui, sillä siitä ei Mikko luopunut hetkeksikään, enemmän kuin matkalla oleva kansakoulunopettaja sateenvarjossaan ja kalosseistaan.
Niinpä sitten Mikon juurikasaivoitukset menestyivätkin. Jutkulat pullistuivat päivä päivältä suuremmiksi, ja Mikon sielu täytettiin ilolla, ja hartaammin kuin ensimäisten housujensa valmistumista odotti Mikko sitä päivää, jolloin saa sanoa kotiväelle ja erintoten Sakerille:
"Te heikkouskoiset, ravitkaa itsenne kansamme tulevaisuuden toivolla, kuten äsken syntyneet lapsukaiset ja täyttäkää maarunne juurikkailla, että teidän järkenne erottaisi hyvän ja pahan!"
On eräs sunnuntai syyskesällä. Tavallista juhlallisempi mieliala vallitsi Marja-ahossa, sillä koko aamupäivän keittää jyryytti Mikko juurikkaita, viiden kannun padan kutakin lajia. Turnus oli kyllä aijottu lehmien herkuksi, mutta Mikko tahtoi niitä maistella itsekin, varsinkin kun olivat niin suuria ja kauniita.
Neljä kukkurata maitopyttyä kannettiin juurikashaudikkaita päivällispöytään. Oli siinä haukkaamista, oli punasta, keltasta ja sinenkihtovata ja joukolla niitä kutakin lajia maisteltiin sekä tunnustettiin, että mitäs, syötäviähän nämä ovat, muistuttavat paljon naurishaudikkaita. Sakeri ainoastaan ei syönyt. Sanoi rintansa alustaa koko viime viikon poltelleen ja niin ollen ei uskaltavansa ajaa sisäänsä imelähköjä jutkuloita, rietautuu vielä pahemmaksi.
Alku oli siis kaunis, mutta jatko oli sama kuin useiden muidenkin uusien aatteiden; kun uutuuden viehätys on maisteltu, alkavat ne lakastua. Niin näytti käyvän juurikasaatteenkin, sillä kerta kerralta madaltui haudikaspöytyrien kukkura aina vähemmän, kunnes juurikkaihin eivät viikon päästä kajonneet muut kuin isäntä ja Petu, joka aina lannanajosta asti oli uljaasti ollut isännän asetoverina juurikkaiden vaiherikkaan elon aikana. Vihdoin täytyi Mikonkin antaa myöten. Sielunvoimat olisivat kylläkin kestäneet, mutta vatsa teki tenän. Se alussa huomautti jotenkin siivosti, ettei hän jutkuloista niinkään pidä väliä. Mutta kun siitä ei näyttänyt olevan apua, vaan Mikko tunki joka aterialla yhä lisää, alkoi vatsa marista vihaisemmin, kunnes lopulta suuttui ja työnsi neljännestunnin perästä "isänmaan tulevaisuuden toivon" takasin kankaalle. Silloin antoi Mikko määräyksen vaimoväelle, ettei juurikkaita enää käytetä pöydässä, vaan viedään suoraan elävien eteen.
Sakerilla olisi kyllä ollut hyvä halu pistellä Mikkoa, mutta kun hän kerran kysäsi: "No, oletko nyt itse mielestäsi jo paljonkin viisastunut?" tempasi Mikko halon ja kiljasi tukka pystyssä:
"Se on minun asiani, mutta jos sinä saatana sanankaan vielä päästät juurikkaista, saat vetää pääsi nuuskana nenääsi!"