Vaan vihdoin remahti ilmivalkea palamaan. Silloin Marketta iloisena lähti vaatteitansa hakemaan. Hän toi aitastaan tupin eli alushameen, kirjavapohjaisen päällyshameen, satiininutun, paksun palttoon, sukat, kengät ja helakkahuivin, jotka kantoi saunaan siellä pukeutuakseen. Ja siinäkös sitä olikin työtä! Kasvotkin olivat pestävät kolmella eri vedellä: ensimmäisellä lähti nila, toisella lika ja kolmas vesi vasta kiiltävän teki. Pieneen läkkipeiliin piti lakkaamatta kurkistaa, jotta jakaus keskelle päätä tulisi, tarvittiinpa siinä toisiakin sukkapuikko kädessä auttamassa, kun jotkut hiukset olivat itsepäisiä, teetättäen jakausta moneen kertaan.
Samanlaista hommaa ja pieniä vastuksia niitä Matillakin oli: väliin, näet, partaveitsi ei tahtonut pystyä ja väliin taasen tahtoi haavankin tehdä. Ja nyt kuitenkin oli syytä itsensä aivan uudelle karvalle luoda, sillä oltiinhan lähtemässä pappilaan — omaa itseä kuulutuksiin panemaan.
Vihdoin kaikki oli valmiina!
Isäntä oli valjastuttanut oriin parhaimman kirkkoreen eteen, olipa puoliksi karvaton peurannahkakin perälle asetettu. Lähtiessä syntyi pieni kina, kun isäntä tahtoi olla kuskilla ja asettaa Marketan ja Matin herroina rinnakkain perässä istumaan. Tähän ei Matti olisi suostunut, vaan kun isäntä puolestaan oli luja, niin mikäs siinä auttoi.
Marketan päässä oli Matin lahjoittama helakkahuivi, ja Matti taas antoi takkinsa olla auki, jotta Marketan lahjoittamat kellonperät komeasti loistivat. Kun ori karkasi juoksemaan, että kulkuset helähtivät, ja kiidätti sekä reen että reessä-olijat kartanon taakse, mistä tie kirkolle kulki, silloin vasta kotiväki huomasi, mitä tekeillä oli. Ja nytkös syntyi hälinä! Ei, näet, voitu olla arveluita ja mielipiteitä ilmilausumatta: yksi löi kahtakämmentä, toinen nauraa virnotti ja kolmas jonkun kokkapuheen päästi. Yksin sokea elättimuorikaan ei saattanut itseään pidättää, vaan puhkesi puhumaan:
— Vai oikein heidät reenperään pantiin… katsopas sitä herrasväkeä! Hm, hm, semmoista on, kun ollaan nuoria… Parasta taitaisi olla, ett'eivät vielä ylpeileisi, sillä pianpa tuommoiset rikkaat luudalta lattialle putoavat, suuria säästöjä kun ei liene… Mutta jos tyhjinä kuin saippuakuplat mennään naimisiin, niin ei suinkaan kiikarilla tarvitse nälkää katsella… se tulee niin lähelle, että sen silmälläkin erottaa… ohhoh! Ripille päästyäni ja tuskin oman vaatekerran omistajana sitä minäkin koetin miehen saada — ja tässä tätä nyt ollaan…
Minkälaisen aavistuksen kaukoputken kautta Matti ja Marketta kuulutuksille mennessään tulevaisuuteensa katselivat vai eivätkö katselleet ollenkaan, se on tietymätöntä. Kun jotenkin pian oli kirkolle päästy, käytiin puodista ostamassa papille antimet — ja sitten lähdettiin pappilaan. Isäntä pistäytyi ensin papin pakinoille, jolla ajalla Marketta ja Matti eteisessä taskupeiliensä avulla tarkastelivat, olivatko jakaukset keskellä päätä, sekä muutenkin pukujansa järjestelivät. Kohta kuitenkin isäntä heidät sisälle kutsui. Marketan syvään niiata hörskäytettyä ja Matin koreasti kumarrettua teki pappi tavanmukaiset kysymykset ja pani sitten — mustaa valkealle. Paluumatkalla poikettiin Tuurissa vehnäskahvit juomassa ja vehnäistä ostamassa sekä Kanttilan puodissa pieniä ostoksia tekemässä.
— Nytkös Matti akkametsästä palajaa? kysyi puoti-Pekka naurahtaen.
— Niin — vastasi Matti ja naurahti hänkin, vaikka ainoastaan toisella suupielellään — keväällähän siitä metsästä parhaiten saaliin saa…
Vasta iltamyöhällä he saapuivat kotiin, mutta siitä huolimatta Marketta vielä paahtaa sukasi kahvia, pisti suuren sumppipannun kiehua porisemaan. Sitten Marketta ja Matti alkoivat kehotella: