— Tulkaa ryyppäämään kuppi varikaista ja ottakaa vehnäistä myöskin.
Ja omasta puolestaan sanoi Matti vielä lisäksi:
— Tämän parempia ratulia ei tulla viettämäänkään, koskapa kuvernööri kuuluu niitten pitämisen kieltäneen.
Hyvältä näytti kahvi maistuvankin, eikä nyt arvosteltu ja ilvehditty, kuten aamupuolella tapahtui, vaan sylintäydeltä onnitteluja ja kiitoksia jaeltiin. Sokea elättimuorikin maiskutteli huuliaan ja puheli:
— Kas, kuinka hyvää kahvia Marketta keitti… ei herroissakaan parempata synny… ihan se sydämeeni herahti… Luoja palkitkoon ja nuorta paria siunatkoon!… Voi kuitenkin tuota hyvää kahvia, jota vielä kaksi kuppia annettiin, toinen niin täytenä, että teevadillekin oli läikkynyt… Kiitoksia, tuhansia kiitoksia!
Seuraavana aamuna oli Marketan ja Matin välttämättömästi lähdettävä kirkkoon kuullakseen, kuinka liperikaula, (s.o. pappi) heidän nimensä pyhästä pöntöstä lausuu. Kotiin palattuaan olivat kertoneet, että kuuluttamisen aikana oli vaikea kirkossa olla, kun muka luulivat, että tuntemattomatkin heitä tarkastivat…
Kuulutetuiksi tultuaan oli Marketalla ja Matilla vapaus, irvistelyjä pelkäämättä, seurustella, kuinka vaan halusivat. Parhaansa mukaan he ryhtyivät varustautumaan tulevaisuuden varalta, tiedustaen jo seuraavalla viikolla Marketalle asunnon Luikalan mäkitupaan, Matti kun aikoi vielä seuraavankin vuoden olla renkinä, sillä siinä tapauksessa oli isäntä luvannut hänet ottaa torppariksi Lääppäälän torppaan. Kaikki näytti valoisalta, kuin pouta-aamuna.
Mutta kuinka lienee ollutkaan, rupesi Matti muutamain viikkojen kuluttua muuttumaan, ikäänkuin pouta-aamu alkaa pilveen vetäytyä, vaikka päivän valjetessa ei edes hattaroita näy. Ensinnäkin hän enimmäkseen oleksi eripäällään ja näytti välttävän Marketan seuraa. Ja jos Marketta häntä milloin puhutellakseen kutsui, niin hän meni jompsimalla, eikä nopeasti, kuten ennen, jopa väliin oli menemättäkin. Eikä hän Markettaa enää tämän töissäkään tahtonut auttaa. Kun vieraantuminen niin silmiinpistävästi tapahtui, eivät muutamat malttaneet olla kysymättä, mikä siihen on syynä.
— Onpahan tuota vielä aikaa toistemme kanssa kylliksi kamuta, oli Matin kuivakantainen vastaus ollut.
Tuli sitten kekri ja palvelusväen odottama kisaviikko. Moni hyppyhaluinen oli silloin toivonut saavansa häitä tanssia, mutta niitäpä ei tullutkaan. Tehdyn sopimuksen mukaan muutti Marketta Luikalaan, ryhtyen kutoa helskyttämään kangasta, josta suurin osa oli tuleva talon tyttärille ja loppu hänelle itselleen. Matti puolestaan lähti kokoviikkoiselle metsästysretkelle, hyvä ampuja kun oli, Hovilan sydänmaille, eikä sinne lähtiessä yhtä vähän kuin sieltä palattuaan Luikalassa edes käymään mennyt. Silloin Marketan ja Matin naimahomma tuli jälleen arvostelujen alaiseksi, ensin kaikessa hiljaisuudessa ja sitten julkisesti.