— Taitaapa olla Marketan ja Matin taikinassa paha, sanoivat yhdet.
— Ei heistä tule yhtä, vaikka köyttäisi, päättivät toiset.
Ja vanha sokea elättimuorikaan ei malttanut olla äänetönnä, vaan sanoi:
— Sitä se on, kun kovin aikaiseen ruvetaan avioparina olemaan… Hm, kukas käski niin komeasti pappilaan lähtemään… Niin, niin, — ylpeys käy lankeemuksen edellä…
Mutta mitä kaikkea lienee puheltukaan, arveltu ja päätetty, ei kuitenkaan löytynyt ketään, joka olisi kyennyt pääsemään asian ytimeen: löytämään syyn Matin mielenmuutokseen. Jos hän olisi ollut kevytmielinen nuorukainen tahi hulttiomainen ja hutilusmies, niin moinen menettely olisi silloin, ikäänkuin ohjelmaan kuuluva. Matti oli kerrassaan toista maata, rehellinen ja vakava, ja siksi oudoksuminen syntyi aivan itsestään. Tosin kyllä jotkut olivat tietävinään, että Matti aikoo lähteä etelä-Suomeen ansiomatkoille ja jättää naimahommat sikseen. Toiset taasen arvelivat, että kun kylällä kerrotaan naapuritalon pojan käyvän Luikalassa Marketan luona istuksimassa, niin Matti on ruvennut kylmenemään. Nämä arvelut tulivat kuitenkin kumotuiksi sen kautta, että Matti ensinnäkin oli koko vuodeksi pestautunut, eikä poislähdöstään ollut mitään jutellut, ja toisekseen oli Marketta niin nuhteettomaksi tunnettu, ettei hänen tähtensä edes oman sulhonkaan tarvinnut luulevaisuuden huolta kantaa… Kenties Matin ero-aikeet olivatkin ainoastaan pinnalla, eivätkä sydämen syvyydessä tahi oli hänen tarkoituksena tutkia itseään ja samalla ottaa selvä, oliko Marketta häneen todenteolla kiintynyt? Mutta kukapa tietää, ihmissydän kun on semmoinen merkillinen salakammio, että sen aivoituksia on usein vaikea tutkia — ja taitavatpa ne väliin, eikä niinkään harvoin, olla tutkimattomiakin, ell'ei aika vähitellen syitä ja seurauksia ymmärrettävään muotoon saata. Päästäksensä johonkin selvyyteen, päätti isäntä, kuten kunnon puhemiehen olikin tehtävä, puhutella Mattia itseään ja kerran ruokalevon aikana kutsui hänet kamariinsa.
— Kuulehan, Matti, — sanoi isäntä — kohta on jo joulu käsissä, ja sinun hääsi ovat vielä viettämättä. Mitäs sinä oikeastaan mietit? Heitä hornaan kaikki verukkeet ja hommaudu jouluksi naimisiin, sillä sananlasku sanoo: Ennen mies on vuoden lehmättä, kuin jouluyön eukotta!
Matti katseli ympäri kamaria ja vastasi:
— Taitavat ne häät jäädä minulta viettämättä…
Sitten hän vilkaisi seinäkelloon ja jatkoi:
— Kas, jokos se aika on noin mennä livahtanut… Pitääpä tästä mennä ruunan apetta silmästämään.