"Niin, Lassi, koetetaan kumminkin!" ja kiiveten Lassinsa syliin kietoi rouva kätensä hänen kaulaansa jatkaen väräjävällä äänellä:
"Sitten vapautuisin minäkin tuosta kiusallisesta ruuan laittamisesta ja joutaisin enempi huolehtimaan lapsista ja si… nus… ta."
Keino on vanha ja paljon käytetty, mutta aina kaikkein tehokkain lyömään miehiltä aseet käsistä. Niin kävi nytkin, sillä parin viikon perästä olivat Kuuselaiset jäseninä "Yhteishyvässä".
Kuinka hauskaksi Kuuselaisten elämä nyt muodostuikaan, varsinkin rouvan! Ennen oli saanut aamupäivän liehua kuin tulipalossa: laita ensin Lassi ja Olli kouluun, siisti ja sui sitten itsesi ja joudu torille sekä sieltä takaisin siksi, että ehdit valvoa aamiaisen valmistamista. Vaali siinä sivussa nuorempia lapsia, pese ja vaateta niitä, valvo, että pellit tulevat aikanaan kiinni, sillä palvelustyttöihin hän ei uskaltanut luottaa; jos jätti asiat niiden varaan, sai vaan harmia. Sitä vastoin, kuinka mukavaa nyt olikaan, haetti valmiin aamiaisen, järjesti sen pöytään, siinä kaikki. Päivällinen ja illallinen livahtivat yhtä hauskasti. Ei tarvinnut ährätä hellan ääressä eikä surra, paloiko paisti, pohjasiko puuro.
Ja rouva oikein nuortui, huoneet olivat aina siistit ja aistikkaasti järjestetyt, lapset puhtaita ja punakoita kuin nuket.
Maisteri oli myös mielissään. Ruoka-annosten hintaa olivat kyllä hiukan kohottaneet eikä kolmesta oikein riittänyt tarpeeksi, mutta halvemmalla pääsi kuitenkin ja se oli maisterista pääasia.
Kolmatta kuukautta oli tätä ihannetilaa jo kestänyt. Joulu oli mennyt kuusineen, lahjoineen ja juhlaruokineen samoin pienemmät pyhät perässä ja edessä olivat pitkät, yksitoikkoiset selkäviikot, vuoden ikävin ja arkipäiväisin aika.
Tästä kai lienee johtunut, että maisteria vaivasi aika ajoin iltapäivillä ikävä, varsinkin silloin, kun rouva oli kokouksissa tai vierailemassa ja lapset ulkona. Hän koetti painautua työhön, mutta se ei sujunut, rupesi väsyttämään. Käveli edestakaisin kamarissaan, kävipä salissa ja keittiössäkin. Mitään vikaa hän ei huomannut, mutta tuo hiljaisuus ja ainainen samanlaisuus herätti hänessä sen tunteen kuin olisi jonkun vieraskodin huoneissa kävellyt. Vilaisten vielä kerran päällekkäin ladottuihin annos-astioihin, joilla heille kolmasti päivässä "yhteishyvää" kannettiin, läksi maisteri kiireesti ulos, käveli katua ylös, toista alas ja pistäytyi klubille. Siellä joi hän tuuttingin, söi markan illallisen, ja merkillisen hyvälle maistoikin maisterista ruoka.
Maisteri oli aina ollut paremmin niuha syömään. Puoleksi pakottamalla sai rouva aina lisää ottamaan. Merkillistä kyllä oli hänellä nykyisin aina nälkä, mutta niin pian kun meni ruokapöytään, hävisi se kuni siivillä. Ainoastaan klubilla maistoi ruoka, siellä hän söi kuin palkan edestä ja entistä tiheämpään tulikin siellä poikettua.
Klubi-elämä muodostuikin sinä talvena harvinaisen vilkkaaksi. Joka ilta oli naisia ja miehiä kuin ennen juhlailtoina, varsinkin "yhteishyväläisiä". Perin harvoin kuitenkin puhuttiin ruokakunnasta, joskus kuin ohimennen mainittiin sen tuottamasta mukavuudesta ja helppoudesta. Mutta eräänä iltana puhkesi pietti, kauvan salassa piilleet tunteet purkautuivat kuin pitkän poudan jälkeen ukonilma. Miten lienee sattunut, että puolenkymmentä "yhteishyvän" herrasmiestä oli jäänyt illallisen jälkeen pieneen "istuntoon". Oltiin jo sillä tuulella, jolloin aletaan puhua vuodentuloista ja hyvistä jahtikoirista. Joku sattui mainitsemaan "Yhteishyvänkin". Silloin kirahti raatimies Kontura, joka oli hieman kiivasta poikaa.