Olkoon, että silli on maailman arvokkain kala, ja myönnettäköön, että sitä syödään enemmän kuin mitään muuta kalaa, mutta jos sitä on tarjolla joka aamu, niin se voi aiheuttaa pitemmän päälle voimakkaankin miehen ymmärryslaatikossa häiriöitä. Maisterissa olikin jo huomattavissa varsin vakavia ilmiöitä siihen suuntaan. Kuin paholainen oli silli häneen iskeytynyt vaivaten yöllä ja päivällä. Milloin hän uneksui ratsastavansa sillin selässä, milloin oli suuri silli hänet nielemäisillään, milloin oli hänet ahdettu pahalta haisevaan sillitynnöriin, jossa oli tukehtua.
Päivillä ilmausi sillin kuva milloin seinälle, konsa uunin kylkeen. Kirjoittaessa tuntui kuin kourassa olisi ollut sillin pyrstö eikä kynä. Sattuipa kerran, kun hänet koululla esitettiin tarkastajalle, joka, ollen hieman huonokuuloinen, kysyi uudestaan, kuinka herran nimi olikaan, että maisteri vastasi selkeällä äänellä olevansa "silli". Tarkastaja ei tuota kuitenkaan pannut pahakseen, sillä hän uskoi vaan korkea-arvoisen persoonansa aiheuttaneen nuorehkossa alaisessaan jonkunlaista hätääntymistä.
Liittyminen "Yhteishyvään" aiheutti tuntuvia muutoksia myös Kuuselan lastenkamarissa. Ennen olivat lapset saaneet syödä vatsansa täyteen laillisina ruoka-aikoina ja lisäksi käyneet tuon tuostakin kiristämässä tuntuvia välipaloja. Totuttaakseen lapsiaan säännölliseen elämään liitti äiti kyllä joka välipalaan jonkun kasvatusopillisen viisauden, mutta lapset olivat vielä sillä ijällä, jolloin elämän harrastukset ja ihanteet ovat kohdistuneet voimakkaammin jumalanviljaan kuin kasvatusoppiin.
Uusi järjestelmä ei ainoastaan lopettanut välipalat, vaan supisti määräaikaisenkin annin alle sen, minkä lapset arvioivat oikeuden ja kohtuuden mukaan heille kuuluvan. Ja joka kerta he poistuivat ruokapöydästä puutteellisuuden tunne vatsassa ja kärsityn vääryyden tunne sydämessä. Turhaan turvauduttiin taktiikkaan, itkuun ja juonittelemiseen. Äiti näytti muuttuneen käsittämättömän ankaraksi, häntä alettiin kunnioittaa melkein yhtä paljon kuin isääkin. Palvelustytöllä ei taas ollut mistä antaa "kakkua", selitti omankin vatsanahkansa tekevän selkärangan kanssa jo hyvin läheistä tuttavuutta.
Itsesäilyttämisen vaisto herää kuitenkin ihmisessä hyvin aikaisin, varsinkin jos asema muuttuu niin hädän alaiseksi kuin Kuuselan lasten. Alettiin miettiä keinoja alati kalvavan nälän tyydyttämiseksi ja palvelijatar liittyi juoneen. Ensin käytiin käsiksi säästörahoihin, joita itsekullakin oli joku markka. Rakkaita ne lantit olivat, mutta jalomielisesti luovutti jokainen kaikkensa yhteisen hädän torjumiseksi. Namusiako niillä ostettiin? Ei vaan leipää ja voita ja joskus juhlamielen vallitessa makkaraakin.
Säästöjen loputtua turvauduttiin kuin kadon kohdanneessa talossa irtaimistoon. Olli uhrasi kaksiteräisen linkkuveitsensä, Laura tukattoman nukenpään, Martta vanhemman helminauhansa j.n.e. Pikku-Lassi tarjosi kyllä kolmijalkaista, hännätöntä puuhevostaan, mutta Olli, joka teki kaupat kaupungilla, sai sitä turhaan tarjoilla; lieneekö yleismaailmallinen rahapula syynä ollut, ettei sitä kukaan ostanut. Suurempia tavaroita ei tietysti uskallettu myydä, äiti olisi pian aikaa tehnyt "välikysymyksen".
Näin mennä rimpuiltiin lastenkamarissa eteenpäin. Isältä kiristettiin yhä useammin rahaa eläviin kuviin, ja kun onnistuttiin saamaan, pantiin toimeen oikein juhlaillalliset. Olli kyllä varoitteli sen olevan sulaa hassaamista, kun on vielä edessä kova talvi, mutta enemmistön mielipide ratkaisi asian.
Kuinka oikeassa Olli oli ollut, tuli pian näkyviin. Säästöt ja irtaimisto oli syöty, isän annit harvenivat, mutta nälkä kiihtyi pelottavalla voimalla. Leivän arvo kohosi lastenkamarissa ennen kuulumattoman korkealle. Kuiva kannikka maksoi jo viisi käytettyä postikorttia, pieni korppu kymmenen tinanappia; antoipa Olli eräänä iltana Mantalle neljännestuuman vahvuisesta makkaranpalasesta vanhat suksenporkat ja kuvakirjan puolikkaan.
On vaikea arvata, kuinka lastenkamarissa olisi tänä ankarana talvena lopulta käynyt, ellei Olli olisi keksinyt uljasta juonta, juonta, joka jatkuvasti takasi lapsille lisämuonan. Olli ryhtyi pyytämään rottia, ei toki syödäkseen, mutta myydäkseen hännät kaupungin viranomaisille. Yksin ei hän voinut leipäkeinoa toteuttaa, rotta on näet viisas eläin ja pitkäaikaisesta kokemuksesta tullut hyvin varovaiseksi käsittäen lähentelemiset ihmisten puolelta kaikeksi muuksi kuin pään silitykseksi. Tämän Ollikin pian älysi, mutta hän puolestaan lyöttäytyi yhteistoimintaan samassa talossa asuvan kauppiaan "Rissen" kanssa, ja silloin luisti asia. Hiljaa hiipi Olli jonkun ulkohuoneen ovelle ja tempasi sen salaman nopeudella auki. Samassa ryntäsi "Risse" sisään ja paraassa tapauksessa ehti pari kolme nitistää hengiltä. Suurella, vainajien joukkoon tuomitulla keittiöveitsellä listi Olli rotilta hännät, silitti "Rissen" päätä ja riensi juoksujalassa vaihtamaan saaliinsa rahaan.
Sinä uljas Olli! Kuinka mahtavaksi liikemieheksi vielä kerran maailmassa paisunetkaan!