Äiti kyllä huomasi toisella silmällään, että lastenkamarissa pidetään ylimääräisiä pitoja. Olipa tiedustellutkin kerran asian juurta, mutta Olli oli selittänyt saaneensa isältä rahaa mennäkseen eläviin kuviin, mutta ostikin siskoilleen ja itselleen "jotain hyvää". Kerran tapasi äiti sattumalta Pikku-Lassin päänpohjista leipäpalasen ja sirun lihaa. Silloin vihlasi pahasti. Eikö tosiaankaan hänen kultasillaan ole tarpeeksi ruokaa, kun noin täytyy piilotella? Ilmankos ovatkin muuttuneet kalpeiksi ja laihtuneet. Rouvaa huokaisutti.
Muutoinkin oli tänä talvena elämä ollut niin ikävää ja raskasta. Lassi oli usean illan poissa kotoa ja tuli joskus hyvinkin myöhään. Sitten olla jurnotti äänetönnä, ja silmät kaljottivat kuin narratulla sammakolla.
Mutta olipa hän vielä itsekin mennyt tavattomasti alaspäin. Kasvojen väri oli muuttunut tuollaiseksi harmaankeltaiseksi, ja silmäin alla asusti musta juonne. Vaatteet retkottivat kuin seipään päällä, niin oli laihtunut. Tuokin jouluksi teettämänsä lohipunainen verkaleninki, empire-mallia, josta hän niin paljon piti, näytti nyt siltä kuin olisi vieraalle tehty tai ostettu huutokaupasta. Ja kun rouva näitä kaikkia ajatteli, kiertyivät vedet silmiin, ja entistä kiihkeämmin hän halusi erota "Yhteishyvästä" sekä palata vanhaan "päiväjärjestykseen". Mutta kerran ruvettua, täytyi siinä vuosi olla.
Eräänä päivänä oli Olli saanut tavattoman runsaan saaliin, kokonaista viisi häntää. Sen johdosta päätettiin taas viettää hauska ilta. Muonavaroja hankittiin runsaasti, mutta olipa aina kekseliäs Olli aineellisen hyvän oheen sommitellut juhlamielen ylentämiseksi henkistäkin ohjelmaa. Paistetulle sillille oli hän tulitikuista tehnyt jalat ja asettanut sen keskelle pöytää. Itse esitti hän ritarin osaa, ja siskojen mielestä näytti Olli paperihattu päässä, hiilellä tehdyt mustat viikset nenän alla ja suuri leipäveitsi vyöllä, varsin uljaalta.
Kävellen arvokkaasti muutaman kerran poikki lattian seisahtui ritari vuorenpeikon, sillin, eteen alkaen puhua mahtavalla äänellä:
"Sinä paha silli, mitä varten sinä olet tänne tullut? Sinua ei syö isä eikä kukaan. Äiti meille laittaa ruokaa. Mene matkaasi vuorenpeikko taikka minä vaadin sinut taisteluun elämästä ja kuolemasta! Jahah, vai et sinä luiki tiehesi! Nyt minä halkaisen…!"
Kuolettava isku jäi ritarilta antamatta, sillä ovella näyttäytyi isä ja äiti, jotka olivat olleet ostoksilla ja lasten huomaamatta tulleet kotiin kuullen Ollin mahtavan haastepuheen.
"Herra hallitkoon! Mitä te myhkäätte?" huudahti äiti.
Toiset hieman säpsähtivät, mutta Pikku-Lassi heilutti toisessa kädessään puolen kilon painoista leipämurikkaa, toisessa makkarapötkyä ja kiljui innoissaan:
"Tilliä ja rlotanäntiä! tilliä ja rlotanäntiä!"