Kun siinä oli kiitelty ja kosteltu, lausui Mattilan isäntä näin: "Menkäämme nyt saliin, niin voimme ryhtyä pääasiaan, joka on saada hyvä neuvo teiltä, kunnioitettavat vieraamme. Elli ja minä olemme erimielisiä eräässä asiassa. Ja koska tapani on ja tulee olemaan, ett'en tärkeissä asioissa toimi omin päin ilman Ellini myöntymystä, joskin olen selvillä asian edullisuudesta ja hyvistä puolista, en ole nytkään tehnyt mitään, kun hän on vastaan. En ole myöskään tahtonut jättää asiaa sikseen, koska katson sen tärkeäksi sekä itsellemme että välillisesti koko kansallemme, vaan olemme sen vuoksi päättäneet yhdessä kuulustella parin ymmärtävän miehen neuvoa ja toimia sen mukaan.
"Asia on tämä. Kuten tiedätte, jätti appivaarini jälkeensä jotenkin runsaan omaisuuden, josta Elli sai puolet. Erittäin on tästä omaisuudesta nyt kysymyksessä se, joka saatiin myödystä metsästä ja mikä osa on nyt pankkiin talletettuna. Minä tahtoisin irtisanoa pankkitalletuksista osan ja asettaa ne rahat henkivakuutuksiin Ellin ja minun hengelle. Mutta Elli ei siihen suostu. Mitä sanotte te henkivakuutuksesta?"
"Hullutuksia", huudahti Mäentaustan emäntä. "Kun rahat ovat pankissa, ovat ne hyvässä tallessa. Miksi siis ottaa ne sieltä?"
"Kyllä eukkoni on aina heti valmis vastaamaan", naurahti Mäentausta. "Mutta jos tässä neuvo on annettava, on asia tarkoin punnittava. Ensin kuitenkin tahdon tietää, mistä syystä otat henkivakuutuksen."
"No, siitä syystä, kuin ennenkin olen saman asian tehnyt. Minun järkähtämätön vakaumukseni on, että henkivakuutus on nykyajan paras ja luotettavin säästölipas. Se kehottaa säästämiseen ja samalla se varmentaa säästämisen tulokset, huolimatta säästäjän elämänpituudesta. Saadaan huoletta työskennellä muissa toimissa, kun vaan säännöllisesti yhtiölle suoritetaan sovitut maksut — silloin tiedetään, että se summa, josta ollaan vakuutettu, tulee täydellisesti suoritetuksi sillä hetkellä, jolloin sitä mahdollisesti parhaiten tarvitaan. Tämä nyt koskee henkivakuutuksen sitä lajia, joka tehdään vuotuisilla vakuutusmaksuilla. Mutta meillä on erityisesti kysymys henkivakuutuksesta kertamaksulla. Minä tahdon, kuten jo sanoin, sijoittaa osan meidän talletuksiamme henkivakuutuksiin kertamaksuilla ja nämä vakuutukset tehtäisiin sekä Ellin että minun hengelle".
"Miksi emäntä olisi vakuutettava?" keskeytti Mäentaustan Sanna innoissaan. "Eikö riitä, että isäntä yksinään rupeaa noihin hullutuksiin?"
"No, tietysti siksi" sanoi Elli ivallisesti — "että Eljas saa suuremman perinnön minun jälkeeni."
"Aivan samoin kuin sinä saat minun jälkeeni", lausui Eljas tyynellä äänellä, vaikka kyllä havaittiin, että iva oli kipeästi sattunut. "Mielestäni on vaimolla avioliitossa sama arvo kuin miehelläkin. Ja vaimon kuolema vaikuttaa taloudellista häiriötä yhdellä tavalla kuin miehenkin, jos kohta ei niin suuressa määrässä. Sen vuoksi katson, että kumpaisenkin avioliitto-osallisen velvollisuus on olla vakuutettu. Vaimon vakuutus voi kuitenkin olla pienempi. En ota tässä ollenkaan puheen aineeksi sitä mielettömyyttä, että henkivakuutus jollain tavoin kehoittaisi toivomaan vakuutetun kuolemista, jotta muka sitten saisi periä. Miksi ei samaa voi olettaa ilman henkivakuutustakin? Jos joku povessaan moisia siveettömyyden todisteita kantaa, niin voidaan olla varmat, että hänellä on sama toivo muunkin tavaran suhteen."
"Kyllä minä olen yhtä mieltä tässä kohden", huomautti Mäentausta. "sitä paitse voin kertoa, ett'ei vakuutussummaa suoriteta, jos vakuutetun esimerkiksi surmaisi se, joka vakuutussumman on saapa. Siitä ei siis olisi sitä hyötyä, kuin tavallisesta perinnöstä, vaan tappio olisi suoranainen tulos. Jättäkäämme tämä seikka keskustelun ulkopuolelle, sillä olemmehan vielä toki suomalaisia, emmekä itämaalaisia rosvoja", lisäsi hän päättävällä vakavuudella.
"Enhän minä mitään ilkeää ole tarkoittanutkaan", puheli Elli punastuen.
"Mutta mitä opettaja itse pääasiasta arvelee?"