Viimmen myö peästiin sennii laivan luo, josta se merjmies olj. Ja se laiva vasta ollii ite peäpeto kokosa puolesta. Se olj niin korkeekii, kunj emäpittää kirkko, ja pittuuveltaan semmonen, että kaks miestä pit olla välhuutajina, jos toisesta peästä olj toiseen jottain sanomista ja vieläpä nekkii saivat kulukuntäyvveltä kiljuva, ennenkunj kuulu… Olj tottaasa siinä laivoo palanen…
Se merjmies, jonka kans minä tulin, ollii laivan tyyrmanni eli perämies ite ja sitä näyttiin palaveltavan, kunj mitä herroo ikkääsä. Kun se laivan luo peästyvä voan hoihkas, niin het juoksetettii portaat, joita myöten myö noustiin laivaan. Suoroo peätä se män katteinin pakkeille, eikä kulunna, kunj pikkaraisen aikoo, niin jo minuttii sinne kututtiin. Näytti siltä, kunj se kattein ois ollunna moalla korkkikiikarilla kahtelemassa, sillä se tuntu olovan aika katteinina… Ison lötkyn sitte minun tultuvan se perämies ja kattein hoastel vierasta kieltä, joka kuulu samallaiselta, kunj jos kumpasennii suussa ois ollunna varija pottaattia, joita ne hättäissää hökels. Puhheen loputtuva se kattein keänty minnuun päin ja sano:
— Jasso! Sine tahto tullo mermees… Hyve on… Me tarvis yks mees… on pitke reissu tekke…
— Sitä paremp, että on pitkä matka — virkon minä — sittehän minnäi peäsen moaliman reunaan ast…
— Mitte mailma reuna? kysy kattein.
Silloin se perämies ropes hoastamaan sitä vierasta kieltä, jonka jäläkeen kattein sano:
— Jasso! Kylle sine peese tolle poole mailma reuna… Mut pane meele, ette sinu pitte aina olla hööli, tekke paljo töö, mut ryyppe vehe… Sine ei olj reissupassi?… No, ei tekke mitte… Ensin minu ei maksa, kon peeni palka, mut sit enemppi, kon nekke, ett sinu on hyve poike… Tesse on kontrakt kolme vuos peelle. Mikke on sinu nirn?
— Joakko.
— Ente sukunime?
— Misteepä minä kaikkiin sukulaisten nimet tiijjän.