— Jasso! Sine ei tiete sukunime… No, mikä on sinu isen nimme?
— Joakko.
— No, eikkö sille olj muu nimme?
— En min ou sattunna hänen nimijään millonkaan utelemmaa.
— Jasso! No, kenenke poike sinu on?
— Suutarj Joakko Asikaisen.
— Aha!… Hyve, hyve!
Ja nyt se kattein keänty vieressään istuvan kisällin puoleen, hoasto sille sitä vierasta kieltä ja se kisälli kirjutti. Sitte se keänty minnuun ja sano:
— Anta puumerkke.
— Misteepä minä sen nyt tässä koppoon, sanon minä ja rupesin pälymään ympärillen, kun luulin, että se kattein voatii semmosija karsikoita, joita siellä markkinamatkalla ne kumppalit puihin asettivat. Mut sillon se perämies ojens oikeesta käistän kaks sormee, pan ne paperille, ja sitte se katteinin kisälli kirjutti samallaiset hoarukat, kunj sihtier Suluka yhen kerran kotona isän velekakirjaan mun piennä ollessan. Ja kattein sano mulle: