— Nu, pitte koitta. Mut mitte me panno söötti? Jasso! Me lyö arppa ja katto, kukke jouttu söötti.
Minä säikäin tämän kuultuvan hirveest ja siinä säikäyspäissän sannoo tollautin:
— Pankoo minut syötiks — samahan se on, jos minä kuolennii, kunjhan työ toiset pelastutte…
— Ei mine panne sinnu — tyyrmanni kiitte, ett sinu ou hyve poike. Mut me panna se koirankuonulainen, puhel kattein.
Siinä meijjän laivassa olj laivamiehenä yks koirrankuonolainen, semmonen melekeen koirrannäkönen immeinen, joita jossain vieraassa moassa assuu, ja joka olj hyvin ahnas viinaan. Kun kattein lupas sille kannun viinoo, jos se voan antaa ihtesä syötiks pistee ankkuriin, niin se kieltään lippoin ilimotti suostuvasa. Mut sillon tulj välliin perämies ja sano:
— Mittees tässä tarvihtoo immeisijä tappoo, onhan meijjän laivassa sika syötiks.
— Mut jos me tappa sikka, niin kukke sitt ilma poova ja myrsky ennusta? virkko kattein.
— Eihän myö ennee ilimanennustajjoo tarvita, jos laivamme on voan sallittu tähän Kurjuksenkulukkuun hukkumaan. Kyllä se sika hyvin hyväst syötiks joutaa, tuummas perämies.
— Jaa — se on kylle niin… Nu, panno se sikka ankkuri, käsk kattein sitte.
Het otettiin laivan iso sijanjutkaus ja pistettiin — voi syötävä, kuinka ilikeest se sillon vinkas! — keskruummiistaan ankkuriin sekä viskata roiskautettiin merreen. Ankkuriin pantiin kolomenkertaset touvvit — ja ruvettiin toivovaisina outtamaan. Lieneekkö tuntijakkaa kulunna, niin laiva ensiks kummallisest jutkaht ja sitte seisaht. Vähän aijan perästä sen jäläkeen nousta kölläht hirmusen suur valaskala veinpinnalle. Se olj nielassunna ankkurin, koska touvvit näky sen kulukkuun mänövän. Aluks se olj hiljoo vein peällä, ikkäänkunj ois kuunnellunna, sitte pnist peätään ja koitti kakistoo syöttijä kulukustaan, mut eipä se lähtennäkkää… Sitäkös suututti… Se löi vettä purstollaan niin kovast, että pelättiin laivan koatuvan, syöksäht sukkeloon ja läks uimaan. Meijjän laiva pyöräht ympär js siitä huohmattiin, ett'ei se valaskala Kurjuksenkulukkuun päin mäne. Kiireest myö nostettiin ylös ne merreen lasketut ankkurit, jotta eivät ois vastuksina, ja niin meijjän laiva alako valaskalan perässä kulukee lerottoo. Laivamiehet ryykäs ympärillen ja ilosta huutain tahtovat minuva pelastajana nostoo…