Tai mahtoiko aavistus häntä Läpi käytellä unten-maan…? Kenties on vihillä siinä Hän nyt itsekin aatteissaan…?
En tiedä, mut ihmeitä tunsin Minä myöskin nyt rinnassain Ja tunteita vaihtuen vaihtui Mulla outoja sielussain.
Ja mieleni kauaksi lensi, Oli lämmintä syömmessäin… Mut hurmauksesta ma toinnuin Ja taas hänet eessäni näin.
Hän morsiustyttönä seisoi Ja vihkimävirsi se soi. Ja Herralle kumarsi kansa Ja tuohukset leimua loi.
MIKÄ SYYNÄ?
Me ruokapöydäss' istuttiin — Hän mun, mä hänen vierellänsä — Ja keskusteltiin, naurettiin, Kuin muutkin teki syödessänsä.
Mut kuinka lienee ollutkaan, Me loitommalle toisistamme Noin ilman huomaamatta vaan Aljettiin viedä tuolejamme.
Ja näytti siltä, kuin jos ois Me sijaa tehty välillemme, Niin että kolmas tulla vois Viel' istumahan keskehemme.
Ja kolmas tuli! Mutta ken? Tuo Amor — täysiss' aseissansa… Ja veitikoiden, iloiten Se ammuskeli nuoliansa…
Mut kuinka lienee ollutkaan, Nyt likemmäksi toisiansa Meist' ilman huomaamatta vaan Vei kumpainenkin istuintansa.