Olevan kuin leikkinänsä Työ se näytti näillä, Riemu heill' on silmissänsä, Nuoruus poskipäillä.
Poika oli pulskeainen, Niinkuin soria kuusi, Tyttö niinkuin tuoksuvainen Nurmen kukka uusi.
Poika tytön toisinansa Kätki karhon alle, Väliin itse puolestansa Piitti pakoisalle.
Tuntematon murheen musta Heille oli haamu: Toivon myötäns' aavistusta Ilta toi ja aamu.
Nauru, laulu vuoroitellen Kajahteli siellä — Luonto, linnut, oivallellen Tään, ol' ilomiellä.
* * *
Samat kaksi haravoipi Lammin rantamalla. Päivä loistaa. Leivon soipi Laulu taivahalla.
Työssään heidän kauttaaltansa Näkyi ahkeruutta, Piirteet heidän poskillansa Hohti vakavuutta.
Mies hän nyt on näöltänsä Noin jo vanhanläntä, Nainen hänen vierellänsä Nuoremp' ehkä häntä.
Poiss' on leikit. Ainoasti Joskus seisoessa Suunsa heidän nauravasti Hymyy haastellessa.