Riemuako tuota vainen Ihannellen imehtii Puistikossa nuori nainen, Jonka silmä sädehtii Lempeyttä, puhtautta, Jaloutta sydämen? Tuota imehtiikö, mutta Kuink' on laita neitisen?
Mik' on hällä? Sulhoansa Mahtaneeko surra nyt? Muisteleeko kultoansa? Ehkä on se pettänyt? Vienot huulet hymyllänsä Eivät imarrusta jaa, Päänsä vaipuu, sydäntänsä — Kuin hän mielis' kuulostaa.
Mitä sanoi sydämensä! Poskelt' immen hajoittaa Huoli kaihopeittehensä, Ja jo pääkin kohoaa: Silm' on kirkas, otsa kanssa — Ilons' on hän saanut, oi! Nyt jo hänen poskiansa Toivon ruso ihanoi.
Toivo hänen poskillansa Kirkkahana heijastaa. Mutta hänen sivultansa Pensaasta ken puikahtaa? Nuorukainen sieltä tuli. Katseen impyeen se loi — Silmä silmähän nyt suli, Syömmet lemmen tulta joi.
Tuotako se impi vuotti? — Niinpä niinkin. Nuori mies Sulhons' on. Se ilon tuotti, Kun sen tulon sydän ties. Armahasti rinnatusten Rakastuneet katselee: Sielunsa ne kilvatusten Sanatonna haastelee.
Ja kun iltasuutelolla Tuikki tuuli kukkasiin, Lintu lauloi laulelolla Poikiansa nukuksiin; Ja kun aurinkoinen lähti Lännen kultapurppuraan, Kahden nuoren lemmen tähti Katsoi sulosuudelmaan.
Löyhkän-ajajat.
Päiväntähti vaipuvainen Läntistaivon purppuroi, Iltakello kaikuvainen Kotiin heinämiehet soi.
Naurusuina, ilomiellä Astuskelivat he nyt, Jotkut lauloivatkin vielä: "Vaiv' on päivän päättynyt."
Kun he pellon päähän saapi: "Herra, tuli irti on!" Yksi, toinen huudahtaapi — Huuto kävi ponneton.