Marjasta kun palattihin, Silloin juhlat komeat Useinkin sen kiven suuren Ympärillä olivat: Marjapäivällinen siinä Juhlallinen nautitaan, Tuulet kuiski, puro soitti, Linnut lauloi laulujaan.
Väliin sitten päiväkaudet Kisattihin kilvaten, Aina mieli oli kirkas, Aina sydän iloinen, Huolistaan ei tiennyt rinta Silloin puhdas, saastaton, Niinkuin päivä noustessansa Kevättaivahalle on.
On, kuin temppelissä oisin, Kun nyt muisto hetket nuo Ajan verhon takaa taasen Sielun-silmihini tuo; On, kuin taivaallinen tunne Minuun lämmin huhahtais; On, kuin ruumihini uuden Henki-olomuodon sais.
Lapsuusajat ihanaiset Liitelevät ohitsein, Unikuvat kaunihimmat, Monet riemut, toivehein — Kaikki taasen edessäni Kirkkahina päilyää, Leikkimaita muinoisia Kun on onni tervehtää.
Täss' on siis se aho armas, Jolla ennen leikittiin! Mutta miksi, minkätähden Tää on muuttununna niin? Lienenköhän lumotuksi Sattunutkin tulemaan, Koska paikkaa tät' en tahdo Tuntea mä ollenkaan?
Lumoust' ei ole tässä! Mutta ihmistyö se on Marja-ahost' entisestä Tehnyt viljavainion, Jossa vilja kultaisena Lainehtivi nuokkuen. Miss' on kivi? Särjettynä Pois on sekin poraten.
Milt'ei silmään kyynel ennä, Leikkitanner entinen Kun on tullut turmelluksi Peltomaaksi joutuen… Turmelluksi? Eihän toki! Niin ei ole mielestäni, Sillä nythän hyödyks' olla Peltona se voikin näin.
Hedelmiä nyt se tuottaa, Viljakultaa kasvattaa: Aineellisen elatuksen Viljelijä siitä saa — Hyvää siis se vaikuttaapi! Onkos laita niin myös mun? Mitäs vaikutankaan minä? Oi, mä miksi punastun!
Kalastaja.
Jo idän ranta pilkuttaa, Ja lahden laine vilkuttaa. Pois uni! Ulapalle Taas mieli pyrkii rauhaton, Kun saatavana saalist' on.