On aamu kaunis! Juhlaista, Oi, niin on ylen hiljaista Kuin autuaitten maassa. Ei leiki ahtolaisetkaan: Yön tanssi sai ne uupumaan.
Ja yksin olen vesillä. Mä siintävillä seljillä Rinnassa lepo, rauha. Myös mieli, sielu vilvastuu, Ja sydän synkkä kirkastuu.
Ja minä soudan. Kohoaa Jo aurinkokin: alun saa Uus' päivä, uusi elo. Nyt luonto herää unestaan, Pään nostaa kukka umpustaan.
Mi helke! Linnut livertää, Ne aamuvirttä visertää Niin raikkaaan riemullista. Sain minä pyydysteni luo, Mut tokko saalista ne suo?
Kas, haukia on koukuissa, Ja kirjavanaan verkoissa On veden karjaa muuta. Kai kontin täysi niitä on — Ol' onni mulla verraton.
Ma kotihini soutelen Ja ilomiellä laulelen Maan tämän ihanuutta. — Kun päivä taaskin länteen käy, Ei pyydyksiä maalla näy.
Ja verratont' on kalastaa —; Se mielen, sielun puhdistaa, Tuo luonto lumoava — Ja kun vaan kulta mulla ois, Hän keittää sitten kalat vois.
Leivon laulu ja variksen.
Saa kaiho synkkä sydämeen Ja tuntuu katkeralta, Kun leivo lähtee matkalleen Pois Pohjan taivaan alta.
Ja laulupuulle varis jää Ja laisia sen muita, Kun muutkin kylmäst' ennättää Ne, jotk' on sulosuita.