Ilta kului loppuun asti — Ja se tuskin huomattiin, Että nyt jo kaikkialla Hyvästiä heiteltiin.
Poistuin minäkin. Ja tiellä Kummastuin ma mennessäin: Aivan askelt' ottamatta Seisomass' oon allapäin.
Sydämell' on käsi mulla, Mut en tiedä laisinkaan, Milloin siellä tuska moinen Ruvennut on riehumaan.
Poveani ahdistaapi, Rinta, luulen, halkeaa — Tunne katkera ja hellä Polttavasti pakottaa.
Ah, jo tiedän! Vaiva päästä — Painunut on sydämeen… Minkästähden minä äsken Istuin hänen — vierelleen!
Siinä seisoin yksin yössä… "Oi, jos impi tässä ois, Lääkett' ehkä saada voisin. Vaiva tääkin menis' pois…"
Niin mä toivoin. Vaan ei siinä Kukaan kuullut toivettain, Eikä sittenkään, vaikk' yhä Tuska viel' on rinnassain…
Kun — — silloin!
Kun päiväntähti lännen helmaan nukkuu, Ja koko luonto uinuu lepohon, Kun käki armastansa uneen kukkuu, Ja maa ja taivas rukouksiss' on — Silloin rinnoillesi vaipuisin, Silloin suudelmiisi uupuisin!
Kun yöhyt päiväkultaa pakeneepi, Ja luonto herää horros-unestaan, Kun aamuvirttä lintu lauleleepi, Ja taivas sylihinsä sulkee maan — Silloin rinnoiltasi nousisin, Silloin suudelmiisi heräisin!