Ku se herrastuomar sitte turkkinee istu, ja ku makkeet viinat, paksu susturkki ja huoneen kova lämpymä nost sen kaljuun peähän veskarpaloeta, ei se ennee herrastuomarilta näyttännä eikä kauppalan esmieheltä, voan se olj, niinku mahtava hallihtija, jolla olj helmikruunu peässä…
JOKA TOESELLE KUOPPOO KAEVAA — SE SIIHE ITE LANKIOO.
— Sekös on vasta ilikiö tuo suutarjpoeka, mokomakkii rehjana. Ja ku se vielä on olovinnaa, niinku se jo iha mestärj oes, vaekkei se kykene muuhu, kun vanahae kenkäronttoste korjoomissee. Mut antaaha olla, jahka sen kyörän Toekkase Alapetti kahe keske tavottaa, niin se suutarjpoejja peräpakarat pehmittää, niin ettei rasavilli kärsi istuva, voan soa polovillaa olla ommellessaa…
Tällä laella kiukkuvaa purk piika-Riikka, Heponieme palavelustyttö. Ja siihe mielenpurkauksee yhty monj muu Ieva tytär, joeta sattukii aeka katras sunnuntak-iltana koolla olemaa. Ku siinä olj jouko jatkona kyläkunna poekiakkii, niin hammasta tuntu nekkii purova suutarjpoekoo kohtaa, uhkaspa niistä muutamat antoo vielä karkeempata kuritusta ku Toekkase Alapetti, niin että mahto sen suutarjpoejja vase korva soejja tilliä, ku, neät, sen vase korva soe, josta takanapäe puhutaa…
Mut mittee pahhoo se suutarjpoeka sitte olj tehnä, että sille oekee naesissa ja miehissä hammasta purtii? Lyhimmittäe sannoessa se tek yöjalakalaesille kiusoo ja ilikeyttää — se tehtävä siihe olj männynnä iha henkee ja verree. Ja sen keksimistaeto olj kerrassaa mittoomato. Millon se laetto oven peälle vespyty semmoeste vehkeihe varraa, että se yöjalakalaese ulostullessa kallistu ja kastel, niinku paemenet kevväällä kastetaa, soattopa se pytty puota rumahtoo peähännii, ikkääku satteevarjoks, vaekkei sitä kojetta ennee tarvinnakkaa, ku kastumine olj jo tapahtunna. Märkänä ku uetettu koerra sae yöjalakalaene tarsia kottiisa. Millon se toas, jos "vierustelijat" sattu raskaast nukkuva tuhnahtammaa, ompel poekamiehe kenkäe varresuut yhteen, niin että pitj paljae jaloe taekka sukkasillaa lähtee lippaelemmaa ja vasta matkae peässä purkoo ompelukset varsista. Ku toesen kerra kärsä käsk ja nenä neuvo, se ompel joko peitevoattee tahikka tytön hammee poejja voatteisii kiin. Sen jäläkee se nost ruminan, soahaksee yöjalakalaeset tavallista kiireemmäst lähtemää. Sillon tietyst vieraat voatekappaleet tulj mukkaa ja jos jonniimoesia kommelluksia synty. Ussei se myös salapas yöjalakalaese tytön huoneesee, josta ei muehe peästämätä peässynnä ies ätkähtämmää, ja sitte peästyvää sae häntä koepii välissä luekkia tiehesä taekka kaeken muun hyvän peälle ottoo potkut takapuolellee, mikä soapaskengästä annettuna ei ollenkaa sokurille maestunna… Ja entäs tyttöparka? Sen pitj nörpällä nenin tulla töehisä, jos ei sitä enne tehtynä käherryksiä hivuksii, ku vanahempae tae isännän käs kävel karhuna sammalikossa: hattuutti haevenista. Mut nämä tämmöeset vehkeelyt hankki suutarjpoejjalle vihamiehiä ja niin paljo olj uhkauksia liikkeellä, ettei se uskaltanna lähtee keskellä päeveekää ypöyksinää kylläe väliä kulukemaa.
Ku se sitte kasvo sekä pittuuvessa että ijässä ja olj sällismieheks peässynnä, rupea se ilikevyyttää hillihtemmää. Mut mestäriks ruvettuvvaa ei se ite paljo koskaan kepposija harjottanna, voan neuvvo ja yllytti poekauokarija pahhuuve tekkoo, antoepa niille oekee palakkioetae. Mut "joka toeselle kuoppoo kaevaa, se siihe ite lankioo". Sattu, neät, sillä laella, että ollessaa suutaroemassa Atkolassa se miesparka rakastuva rätkäht iha ytimijjää ja munaskuetaa myöte Atkolan palavelustyttöö. Eikä se ihme ollunnakkaa, tyttö, neät, olj nätti ku kesällä heinä, ja jo mone muunnii miehen veriä olj heilauttanna. Ku päevillä ei ollunna tillaesuutta muuta ku jokkuu makkee sana suhahtoo, arvel mestärj, että nyt pittää hänennii turvaatuva yöjalakaa. Mut se olj helepomp arvella, ku täyttee. Kyläkunna poejjat rupes, neät, vahtija pitämää voejjaksee maksoo vanahoja kalavelekojaa, ne ku olj huohmanna, että mestärillä ja palavelustytöllä olj halu ruveta siehturia pelloomaa. Eikähää rikkaus ja humala salassa pysykkää. Monta yötä olj mestärj kissanunta makkoovinnaa, ja ku luul kaekkii muehe nukkuva, sillon läht hiipimää yöjalakaa. Mut tuskin olj paria askelta peässynnä kulukemaa, ku jo jokkuu toenennii alako liikkuva ja tuljtikulla valakeeta roapia. Ei auttanna muu ku sänkyysä heittäätymine. Siinä vuohkoomisessa mestärj väsy niin nihki, että päevällä ommellessaa torkku ja unjpäessää olj ompelovinaa, vaekkei ies piklankoo käsissä ollunna, sekä heräs muehe nauramissee. Sillon se aena kavaht oekee pitkillä esillä vetelemmää, kunnekka uuvvellee torkku voetti… Sitte kuetennii poeslähtiissä sae tytölle tok sannoo sohastuks, että:
— Ou juhannusyönä kokolle mänemätä — minä tulen luokses aettaa.
Ja siitä hetkestä alakae outti sekä mestärj että tyttö juhannusyötä, niinku hevone kessee. Sinä iltana sitte Atkolasta läht jokkaene kynsillee kykenövä kokolle, ja olj se palavelustyttökii lähtövinnää, vaekka väliltä kuetennii keäntyvä luekaht poes makkoomaa aettaasa, jonka ove jätti salapaa panemata. Mut eihää unta tullunna, ku syvän leipo sillä laella, ku kämmen päeväleipee leipoessa. Ja kyllä mestärinnii syvän huputti selä ylj Atkolaan soutaessaa. Ilta olj ihmee ihana. Kokkovalakeita hulumahtel joka suunnalta ja kuulu lauluva sekä nauruva. Tyyn järv nukku — jokkii veslintuparj voan tek värreitä sen pintaa taekka siellä ja teällä pulahtelova kala. Miel'ala tulj herkäks ja mestärj lauloo hyrritti hiljallee, että:
"Kaekki kalat järvilöessä rannikolle rientelöö. Ja ne sitte rannikolla parituste kiertelöö"…
Sitä loppuva laulaessaa kiinnitti mestärj soutuvaa peästäksee parituste juhannusyötä viettämää… Ja nyt se hetk olj tullunna! Ov olj auk, ja mestärj sutkaht sissää. Etusormellaa se hipas valakeeta ohtoo ja pyöreetä leukoo, ennenku tyttö havaeht. Sitte alako sipinä ja supina. Mut ei se mestärj taenna suoroopeätä riijjata eli kosija, sillä onhaa aenae kolomena yönä yöjalassa käytävä ja sitte vasta vakavaa naemispuuhaa ruvettava. Kaekissa tappauksissa kuetennii tämä jo ensimäene yritys maesto apilaalta. Mut yhtäkkiä ne pomppos pystyy, niinku naskalilla oes pistetty, sillä pihamoalta alako kuuluva pelokas huuto: