— Voe taevaat ja taevaehe salit — teällä on kummitos, kivellä on kummitos! Voe, voe, voe!
Tyttö hyppäs huutajoo rauhoettammaa, joka olj saunassa asustava puolhöperö elättimuor. Sinä aekana tirkistel mestärj ovelta ja huohmas, että häne venneesä olj vettee roahattu keskellä pihamoata olevalle suurelle kivelle, kalamerta olj asetettu perätiiholle ja sen peälle pantu miehennuttu ja mela pistetty kaenaloo, niin että se olj niinku hyväkii peränpitäjä. Ku tyttö olj soanna muori rauhotetuks ja tulj aettaa, otti mestärj haekeet hyvästit, juosta kavaht kivelle, löe peränpitäjee "korvalle", niinku mies lyö toesta miestä, jotta se pylläht puota moaha, sekä sano, että:
— Mittee juutasta sinä out karille laskenna, kelevoto perämies!
Sen jäläkee se tarttu vennee renkaasee, kiskas sen kiveltä allaa ja paeno rantoo koht, että vennee pohja männessä kolis. Mut sen järvee survaestuvvaa huohmas, että tappi on hävinnä tahikka hävitetty. Kaekeks onneksee se olj illalla tullessaa ottanna taskuusa puupalikoeta, tehäksee niistä naskalinpäetä. Niistä passas jokkuu tapireikää niin motovast, ku se oes ollunna sitä varte valamistettu. Ja ku mestärj peäs kesktuholle ja alako soutoo, niin kyllä käv posina kokan eissä.
Monessa talossa se mestärj sitte kesän kulluissa käv sekä näk tyttöjä tyylii jos sorttiinnii, mut ykskää ei sen mielestä vetännä vertoo Atkolan palavelustytölle. Yöjalakaa ei passanna lähtee, ku yöt olj valosija, eikä päevälläkkää ollunna sielläpäe käyntiä. Kerta sattu tok tappoomaa kirkolla ja sae suhkastuks, että:
— Minä tulen sun luokses mikkosunnuntaeta vaste — ou sillon kotosalla.
Ja kyllä sitte heistä kumpanennii mikkosunnuntaeta outti!
Petteeksee ja eksyttööksee mueta hoastel mestärj koko kesän, että mikkolauvvantaena männää kirkolle yökuntii. Ja luppauksesa se täyttikii alaku-ossaa nähe, mut yökuntii ei jeännä, voan sopivana hetkenä läks polokemaa Atkolata koht, ku huohmas, että sieltä on kirkolla melekei koko pere, lukkuuottamata isäntäväkkee. Mut mittees varte usseimmat ikkunat on valaestu, niinku mestärj näk olova Atkolata lähemmä tultuvaa? Kaekeks onneks olj koerrae juossunna kirkolle, niin että mestärj soatto männä pihamoalle kurkistelemaa. Talloo näkkyy tullee vieraeta ja emännällä ja palavelustytöllä olj kiirettä muellennii antoo vierasvarroo puuhatessaa. Voe miten ryökäleen korreest ja nätist se palavelustyttö liikku! Mestärj mänj koettamaa, oesko avvae aetan ovella. Ei ollunna — sitä ei tyttö ollunna arvanna siihe jättee. Soahaksee rauhassa katella ja outella moata ruppeemista peätti mestärj nousta kujarakennukse katolle, jossa oes hyvässä piilossa ja samalla näkis sen tytön kauniita kasvoja ja sorjoo pyörähtelemistä. Mitenkä lienöö siellä katolla kompuroenna, ku yhtäkkiä parj kattolautoo katkes poekki ja mestärj puota rupsaht sikapahnaa. Sen laipio olj korjausta varte purettu, niin että mestärj rumaht suurte sikaörniköehe selekää. Ja Atkolassa olj tavattoman suuria sikoja, ei semmoesia surkeita ristkinttuja ku mökkiläese porsaat, joehenka pien poeka sano sen vuoks niin onnettoman näköesiä olova, että ku ne on omassa ruuvvassaa, niin ne ei roahi syyvvä. Mut ne Atkolan siat olj kerrassaa toesta moata! Ja jos karhu lie pesältää äkäene, niin olj ne siattii: nekös nost semmoese röhinän, että se vasta röhinä olj. Ylös ja pystyy pomppoillessaa ne koato mestärin allee, poleks sitä käpälillää ja karju pitkillä torahampaellaa roasto housuja rikki sekä vetel kinttuloehe verhoavoja. Mestäriltä peäs hätähuuto ja siat toas pitj hätäröhinätä, niin että pahnassa olj hirvittävä melu. Sattu siinä tok siat puuloomaa kärsillää niin voemakkaast ovvee, että linkku lusaht poes paekaltaa ja siat ryykäs ympärj kujjoo juoksemaa sekä röhis ja vinku, niinku niitä oes elävältä korvennettu. Mut mestärj ku peäs jaloellee, niin se paeno pakkoo, minkä käpälistä keänty, eikä joutanna kuuntemmaa, ku elättimuor toas huus saunan ovelta, että:
— Voe, voe! Juhannuksena olj kummitos ja toas on kummitos! Voe taevaeta ja taevaehe tekijätä, voe, voe!…
Ku tuvassa olj soatu tulet lyhtyy, tultii kahtomaa, mut mittää selevee ei soatuna. Palavelustyttö kyllä asjan arvas, vaekkei tiennä, mittee kaekkia olj tapahtunna. Se olj kuetennii mykkänä. Ja kauvva se sae sängyssää huokailla, ennenku unj paeno silimäluomet vastakkae, ku sitä mestäriä ei kuulunnakkaa…