— En oo koerlra, voan reserlrvisotamies.
— Koerlra sinä out! Mut kyllä minä opetan sinut…
Ja sillä kertoo puotti ukko merran järvee sekä läht reserviläestä koht melomaa niin kovalla kyyjjillä, että ves posis. Mut reservimies otti jalat allee ja juosta livaht kasarmille. Ukko paeno perästä sitä mukkoo ku vanahat käpälät keänty sekä harppas suoroopeätä komppaniijja peällikö asumuksee. Tuski huohmas lakkisa ottoo peästää ja hyvänpäevä sannoo, ku jo alako pauhata, että:
— Eikö herlra katteinilla ou koerlroo, ku teällä reserlrvimiehet pannaa immeisiä haukkumaa ja niille irlrvislelemää? Minä oun luullunna, että teällä kasvatettaa nuorlrukaesista sotamiehiä, mut niistä taejjetaannii tehä koirlrria…
— No, mittee nyt sitte on tapahtunna?
— Mittees muuta, ku rlreserlrvimies tulloo rlrannalle koirlrana haukkumaa. Se on hävitöntä. Eikös ou tarlrkotus, että valamistettaa isämmoan puollustajija, jotka ampuva puksauttas tinamarlrja vihollise silimää? Minkästähe niitä sitte koerlriks teällä neuvvotaa?
— Tyyntykeepäs nyt, hyvä noapur, ja kertokee mittee on tapahtunna, niin että ymmärrettää.
— No, ku olin tuolla lammissa merlrtojan kahtomassa, tulj jokkii sotamieskutjana ja rlrupes koerlrrana minuva haukkumaa…
— Kukas se sotilas olj?
— Mistee minä ne tunnen. Mut ku läksin koerlroo kurlrittamaa, juoks se kasarlrmille pakkoo. Nyt minä voajjin, että kattein ottaa selevä ja kurlrittaa koerlra…