Ja toesta pyyntöö outtamata opettaja otti lehe, alakae eäneesä posmittoo "Matin Helsingin kirjettä", jossa "Matti" oekee isä vitalla ruosk "Helesingvors Taaklaatia" ja antoe semmoesia lävväyksiä, että voan "Matti" niitä kyken antamaa. Höröllä korvi lukemista kuunneltii ja ku se loppu, sano jokkuu että:
— On se tuo "Matti" mieste mies, Mut kuka juutas se oekestaa mahtaa olla, ku sitä ei ilimoteta kysymälläkää.
— Olokoompa kuka tahhaasa, mut mies se voan on, sano huutsusriivalj.
Ja kauppijas tuummas, että:
— Mies se on ja oekee meijjä mies.
Samalla kauppijas nous eistakas kävellä ropsimaa ja melekei kiivastunneena puhel, että:
— On kirottu ja kirottava kappale se ruohtkiihkoeste Taklatti! Suomalaeste kyntämee leipee syö ja suomalaesia haukkuu, mokomakkii hunsvotti. Jos minä oesi oekee rikas, ostasi minä sen "Taklatin" ja sitte minä sen rovijolla polttasi ja polttasi vielä sen porottii.
Moanmittarinapulaene, suur veljkulta mieheksee ja aekamoene veitikka, otti puhheevuoro ja sano, että:
— Sillä tavallahaa sinä puhelet, ku et ossoo ruotinkieltä. Mut jos ossoosit ruohtia, oesit ensimäene mies sitä lehtee tilloomaa ja lukemaa. Annahaa olla, jos minä sen vaeva peällen otan, että ruppee sinut opettammaa ruohtia puhumaa ja lukemaa, niin soahaa nähä, miltee hollilta sillon tuul ruppee puhaltammaa.
— No, mut se sinun pittää tehhä, sano opettaja. — Sillon soahaa koulu, jossa opettaja ei ossoo mittää opettoo, eikä oppilas mittää opi, molemmat ku kerrassaa on mahottomia. Entäs sitte?