— Mut ei se tuo Rietu taejja pelekur toenperästäkkää olla?
— Peleko on mulle yhtä tuntematonta, ku synt Jussi Viklalle. Ja sen vuoks minä tällä matkalla lennännii.
Ja puhheesa varmistamiseks Rietu levittel sylijää, niinku jo oes aekonna lentee. Se näytös jäe kuetennii tekemätä, ku asemakello soetti kolomanne kerra. Ja se vasta olj rytäkkätä, millä immeiset junnaa ryntäs! Ku juna vihels ja läht kulukemaa, kuulu sieltä hanurin kitkutusta, lauluva, naurava ja muuta meluva, niin että siellä jo piettii ennakkomessuvamista…
Kyllä kaeketi niisä ensimäesisä messuessa lienöö repäsevvöö meininkijä ollunna, koska on jeännä seuraavijjae kohtaa niin paljo vonkoo, että niitä taetas soaha viettee vaekka vuoskauvvet läppeesä, ja aena niissä messuvamisväkkee oes — ja kaupat rotsis… Se Rietu niissä ensimäesissä messuessa kävel, niinku unissaa, sitä ku rupes vaevoomaa se lentämine. Monta kertoo se olj männä lentokonnee eäree, mut mukkaa ei voan tullunna lähetyks. Sattu sitte jokkuu tuttava olemaa lentämää lähössä ja se kysäes, että:
— Etkös sinä, Rietu, uskallakkaa lentee?
Kysymys hipas Rietun kunnijata — ja sillo se töytäs konneesee, vaekka siinä taes jo täys meärä lentäviä olla. Hypätessää se yritti koatuva, mut jokkuu tarraatu takin rintapielee kiin ja sae estetyks. Se ote olj kuetennii niin kovakourane, että toene rintapiel repes ja jäe retkottammaa, niinku luppakorvan koerra korva. Siihe ei ennätetty huohmijoo kiinnittöö, lentokone ku alako rätkättee ja nousta ilimaa. Sen arvoo, että silimät alako vilikkoo — jos kuka uskalt silimijää auk pittee. Mitenkä lienöö Rietun laeta ollunna, sitä ei kukkaa tiijjä, eikä se itekkää lentoretkestää mielellää ruppee kertomaa. Tapahtu, neät, semmoene seikka, että lentoretkeltä moaha tultuva se mies, jonka kourissa Rietun takin rintapiel repes, tulj kysymää, että:
— Voajitko sinä minulta korvaukse tuosta rintapielestäs?
Sillon Rietu, joka olj lennosta törmetyksissää, sannoo tokas, että:
— Kukas minun housustan korvaukse maksaa?
— En min' ou sinun housujas pilannakkaa.