Sillon kauppijas tek kumartava liikkee ja sano, että:
— Ahnaa! Työ tarviitta pännän. Soapko luvan olla läkki- vae lyijjypännä?
Kietu kaevo taskustaa lyijjypännän, pyöritti kieltäväst peätää ja oes sanomallae sanonna: ei, ei, voan ei soanna sanotuks.
Kauppijas hoksas toese vaekeuve ja rupea rauhassa outtamaa karilta peäsyvä. Ja ku Rietu veäntel peätää, oeko kauloosa ja auko suutaa, luul se jo sulun auvvennee ja sano, että:
— Pyytäisin soaha ostoo pän… pän… pän… pän…
Ja siihe se sanomine toassiisa juuttu, niinku suur pottaatti lehmän kulukkuu, eikä tullunna apuva, vaekka mite oes peätää ja koko ruummistaa veännellynnä. Kauppijas koetti terästee huohmiokykyvää ja lopuks sano, että:
— Työ varmaannii tahotte ostoo pännärit. Niitähää meillä on oekee hyvijä ja silimänräppäyksessä tuon niitä nähtäväks.
Mut sillon Rietu polokas vihasta jalakoosa ja läks rynteemää puojjista ulos. Kulettuvvaa muutamija askeleita se männessää rupes yksinpuheluu ja soatto iha seleväst sannoo, että:
— Pyytäsin soaha ostoo pännäveite, pännäveite, pännäveite.
Ja ku sanomine kolome erj kertoo nue hyväst luonnist, pyöräht Rietu takas puotii ja kauppijaa ettee astuttuvvaa sano, että: