Piimälasku ja kokkelpiimee - Kaarlo Hemmo

— Antakeepas mulle peil, että soan nähä, miltee noama lähtiissä näyttää…

Mut ennenku peil tuotii, ennätti se nukkuva ijjäesee unnee ja niin siltä jäe sanomata, minkälaeselta noama näytti. Mut vaekka se oes peilin soanunnae, niin sanomata se oes jeännä, eihää se neät oes kuoltuvaa puhellunna…

YÖJALAKALAESTE VAENNOOJA.

Monella haukkumanimellä Koapro Keträstä takanapäe maenittii sen syyn takia, ettei se suvaenna yöjalakalaesia, vaekka se muuten olj mukkiimänövä mies. Vielä vanahemmalla ijälläännii se kuluk kihupaekoessa, soattopa se miltei poekaviikarii kansa ruveta kahvipannuva "lehillä kattomaa". Mut yöjalakalaesia se ei voenna kärsiä ja vastenmielisyys siinä suhteessa olj kehittynnä suoranaeseks vaennoomishaluks. Omia tyttöjää sen ei tok tarvinna varjella, suojella ja paementoo, ne ku olj vasta tyvessää, voan sitä se pitj silimällä, ettei piikaimmeiste ja tilapäesest työssä olovii naesimmeiste luona soanna yöjalakalaesia käyvvä. Jo palaveluksee pestatessaa se luk lakia yöjalakalaeste käyttämistä vastaa ja sano, että:

— Meijjä talossa semmoene pelj ei passoo. Jos kuka siitä tyylistä tykkee, sen on parasta männä Pietärin Mesanskii. Meillä tehhää päevät työtä ja öellä levätää.

Kellää ei taejja olla varmoo tietoo siitä, mistee Koapro Keträkse yöjalakalaesviha mahtaa peräsi olla. Muutamat on tietävinnää, että sille itellee oes nuoruusvuosinaa tapahtunna ilikee kolttone samanlaeseila reissulla, jonka johosta se kimmastu koko yöjalakakulukuva kohtaa. Sitä nimittäe olj kerta alettu kivittöö, eikä auttanna muu, ku pitj pujahtoo tyhjää navettaa piiloo. Mut siellä se olj pilikkosessa pimmeessä puota rupsahtanna lattian ala ja soanna ison aekoo uemasillaa pulikoejja, ennenku läpmärkänä peäs poes kömpimää. Ja siinä kylyvyssä — niin ne immeiset arveloo — mänj siltä mieheltä sekä puku pilalle että yöjalakahalukii. Onko tässä jutussa totta ies sitteekskää, sitä en voe sannoo. Mut sen minä varmuuvella soatan vakkuuttoo, että se olj yöjalakalaeste vihamies, oljpa iha niihe vaennooja.

Sinä vuotena, jollonka Koapro Keträksellä olj kolome piikaimmeistä, oekeeta remmityttöjä, ei se miesparka taenna monta yötä vahvassa rauhassa moata. Mut ne tytöt ollii semmoesia, että ne oes kelevanna, vaekka renusilöehe tyttäriks. No, senhä arvoo sanomattakkii, että siihe puuhu lintuja lentää, jossa urpuja on. Ja niimpä hetj köyri jäläkee alako paekkakunnan poekamiehet ahkerast käyvvä Keträksessä tupakoemassa ja lattioelle — syleksimässä. Mut ei sokkeekaa ollunna huohmoomata, että niihe kommeihe piikaimmeiste perrää niihe silimät palo, niinku kissan silimät hiiree…

Siitä huohmiosta toas Koapron yöjalakalaesviha sae uutta virikettä, joskohta se ei ruvenna mittää virkkamaa, voan iteksee tuummail, että joutaa ne päeväaekaa käyvvä istuva könöttämässä niin paljo, ku ne ilikii ja aeka myöte antaa. Mut kyllä ne Könöse kyyjji soa, jos ne yöllä tulloo. Ja vaekka tätä ennen ei talossa koerroo pietty, hankittii nyt kartanokoerra, vieläpä oekee tirhakka. Varokeinot ei jeännä tuntemattomiks ja niin kuluk elämä, pieniä poekkitelasuuksia lukkuuottamata, tavallista latuvaa seoroovaa syyskuuhu ast. Sillon muuvvanna lauvvantaena läks Koapro kirkolle yökuntii. Mut perille peästyvää ikäväksee huohmas, että koerra olj tulla livahtanna matkaa — sekä yhtäkkiä hävis, niinku oes pilivii noussunna. Siitä tulj miehelle hätä kättee ja se äksieruutti peätää miettimällä, onko se koerra juosta lipanna kottii vae paholaenenko sen kelekkaasa otti? Ja ku palavelustytöt jäe kottii, eikä ies koerra ou talloo vahtimassa, jos se nimittäe ei juossunna sinne, on tulevana yönä yöjalakalaesilla sekä torjpäevät että markkinat! Ja niimpä Koapro peätti lähtee kottiisa yöks. Siellä se olj huohmoovinnaa, että palavelustyttöe noamat veny pitkiks isännä outtamattoma tulo johosta.

Suureks suruks ei koerra ollunna kottii lipanna, eikä koko iltanakkaa tullunna. Tästä harmistunneena ja muutennii kummallista levottomuutta tuntiissaa ei Koapro soanna unta. Sen vuoks se aena piene aejja kuluttuva mänj kartanolle kuleksia kuhnimaa, kävpä vällii tyttölöehe aetan seinuksella kuulostamassa. Taevas olj paksussa pilivessä, yö synkkä, mut ilima harvinaese lämmin syyskueseks ilimaks. Ku Koapro siinä kävellä kähnäil, pistettii sen peä silimänräppääksessä kummallissee pussii, ettei ies soanna huuvvetukskaa, ja Koaproo lähettii juoksujalassa lennättämmää kartanolta poespäe. Kyjt olj semmoesta turkasemoesta vauhtia, että Koapro jalat voan sillontällön kosketti moaha, eikä siinä muuta tajunna, ku sen, että voemakkaeta miehiä kulettajina olj. Ja niillä olj mörkömäeset eänet. Mut niihe hoastamisesta ei tullunna hulluva hurskaammaks, sillä ne puhelj semmoesta "Rengon kieltä", ku lapset vällii rumpattaa. Viimme tultii tihheesee mehtää, jossa ei tahtonna peästä mitenkää kulukemaa. Ku pyssäyttii. kuul Koapro hakattava puuta poekki ja sitte sitä kuorittava. Sen jäläkee Koapro kait nostettii voakasuoriks sivuellepäe ja aesavahvuene kolottu koevusalako pujotettii paksu sarkapalttoo hihhae läp, niin että kait tulj suoriks, niinku mies oes ollunna ristiinnaulittuna. Yht'äkkiä se kummalline säkki taekka pussi kiskastii peästä poes, mut ne kulettajat hävis yhellaesella tavalla, ku ne siellä kotona olj tulleettii. Koapro kyllä kyken huokumaa täysillä palakeilla ja — huutamaa. Mut ei huutamisesta mittää apuva herunna. Sen vuoks Koapro herkes huutamasta ja arvel, että parasta on aenae oamuu ast ristiää hiljaisuuvvessa kantoo. ja kuormoo sekä ristiä olj yhelle miehelle iha piisalle ast! Sitä koevusalakoo olj mahoto soaha suljutetuks hihoesta poes, eikä siltä peässynnä ettee-, eikä taaksepäe kulukemaa, ei istumaa, eikä astumaa. Hampaetaa purra karnuttaissa Koapro vielä jonku kerra koettel eänesä kovvuutta, voan lopuks kuetennii tyynty lohuttelemalla ihteesä sillä, ettei tok sallittane häne ristiinaulittuna kuolta… Sillon tällön tahto kuetennii luonto nousta, etennii luonnolliste purkauste kohatessa. Mut mitteepä siitä, sillä luonto tekköö töetää, joeta immeisvoema ei kykene estämää…. Ja ku ilima olj lämmintä ja voatteitakkii olj tarpeeks ast, seiso Koapro paekallaa — yksissä lämpöesissää, pelastusta toevomalla.

"Mittee oekee toevotaa, se tapahtuu", on sananpars, jossa Koaprokii sae kokkee olova totta enemmä, ku toeseks puoleks. Koapro toevona olj pelastus — ja se sille annettii. Päevä valettuva tulj nimittäe, loukkujaa ja permiää tarkastellessaa, Joako poeka iha pallipohjaks ristiinaulitu ettee. Tietyst poeka ensaluks säekäht ja yrittii lähtee pakkoo puettamaa. Mut ku sitte tuns Koapro eäne, keänty se takas sekä rupes miestä pulasta pelastammaa. Kyllä olj setvomista, ennenku salako soatii kiskotuks hihoesta poes, mut läks se lopulta ku lähtikii, eikä pahast ihhoo vikkuuttanna. Erotessa pitj Koapro luvata nelikko rukkiita Joako poejjalle, että se pittää suusa kiin. Ei se lukko kuetetikaa lujinta loatuva ollunna, koskapa asja tulj vuosii kulluissa kaekkii tietoo.