PAOLA. Tuo päällikkö oli pelastanut minut kuolemasta ja, vielä lisäksi — häpeästä. Siitä hetkestä…
NOORA. Siitä hetkestä…?
PAOLA. On sieluni kuollut.
NOORA. Mitä kuulen? Vihollinen! Mutta kuka?
PAOLA. En tiedä hänen nimeänsä; en tunne hänen isänmaatansa; hänen jälkensä sydämmessäni vain tunnen.
NOORA. Mutta vihasi?
PAOLA. Pakahtua oli rintani nähdessäni hänen kaatuvan, ja kuitenkin riemuitsin, kiitin Jumalaa: nyt hän, näet, on enkeli, ja enkeliä Paola saa rakastaa.
NOORA. Mutta selitä…
PAOLA. En nyt, en nyt — taivaan nimessä, en nyt! Olen jo sanonut liikaa. Sanojani punastun. Hyvästi, hyvästi!
NOORA. Vielä sananen!