PAOLA. Ghibellini, veljeni murhaaja elävänä täällä! Haa!
(Aikoo mennä.)
NOORA (heittäytyy hänen eteensä). Tahdotko tappaa minut! (Säikähtyen.) Ihmisiä tulee; minä olen hukassa! (PAOLA seisoo epäilevänä.)
NELJÄS KOHTAUS.
Entiset. GIORDANO. GORELLO.
GIORDANO. Älkää peljätkö, mutta tuo vanhus lörpöttelee kaikenlaisista kummituksista, joita on ollut näkevinään.
GORELLO. Kummituksista! Vai niin! Yhtä varmaan kuin ijankaikkisen autuuteni toivoon, luotan sanojeni totuuteen. Täällä on petosta tehty, ilkeätä kavaluutta harjoitettu. Toimittaessani kostomme ja voittomme juhlamenoja, syöksemällä vihollisia Brentaan, havaitsin nuorukaisen, joka näytti päälliköltä eikä tavalliselta soturilta, sillä kiiltävä sardonyx kimelteli hänen miekkansa kahvassa. Hetken kuluttua käännyin taas häneen päin — hän oli kadonnut eikä kukaan tiennyt mihin.
GIORDANO. Hän on kai itse hukuttanut itsensä Brentaan, tai on joku soturi hänet sinne viskannut.
GORELLO. Ei; hänet on kätketty; tässä on kavaluutta tehty, kavaltaja seisoo tuossa. (Osottaa Nooraa.)
GIORDANO. Noora!