GIORDANO. Ole huoletta! Me löydämme hänet!
GORELLO (raivokkaasti). Me surmaamme hänet!
GIORDANO. Vaikka olisi hänellä kymmenen henkeä, niin kädelläni ne puristaisin hänen ruumiistansa. (Menee. GORELLO, LIONARDO seuraavat.)
PAOLA. Taivaan pyhät!
SEITSEMÄS KOHTAUS.
PAOLA. MANFRED.
PAOLA. Manfred, Ezzelinon poika!
MANFRED. Nyt tiedät kaikki! Se minä olen, ja sinä Paola Moroni, verivihollisemme lapsi. Anna minut hänen käsiinsä!
PAOLA. Sen teenkin! Säästittekö te minun veljieni verta, ja kuitenkin minun Tisolinoni oli yhtä suloinen, yhtä nuori, yhtä viaton kuin sinäkin! Sinä et saa jäädä eloon.
MANFRED. Pyysinkö sitä? Taivaan autuaana olen nähnyt eloni hetkeksi puhkeavan kukoistukseen; vavisten sydämmeni huusi: kas, Jumala koko entistä elämätäni voimallisempi! — Nuoria unelmia, pyhiä aavistuksia, suloisia kukkia nousi tuhansittain rinnassani, ja kaukana ihanana kangastuksena häämötti toivon taivaankaari, joka johtaa lemmen paratiisiin. Ja nyt! Yksi vihan saamumin hengähdys vain, ja kaikki on mennyt, hävinnyt, kadonnut, kaikki!