PAOLA. Noora! Äiti!
MANFRED. Kuka tuo on?
NOORA. Kukako olen? Se, joka pelasti sinut, ja nyt kiroo tekoansa! Riemuitse, Ezzelinon poika, kavaluudestasi! Nyt olet murtanut Moronin viimeisen lohdutuksen!
MANFRED (kiivaasti). Kavaluudestani!
PAOLA. Älä noin, äiti, älä noin! Se on pelastajani; se on rakkahani!
NOORA. Voi, kovan onnen lasta! Yksinäisellä kalliolla seisotte pyörryksissä, ympärillänne aaltojen uhkaava, nielevä kita. Vielä silmänräpäys, niin häntä odottaa mestauskirves ja sinua isäsi kirous!
PAOLA. Voi!
MANFRED. Älä vapise, rakkaani! Kuin kuolo väkevä, kuin kallio vankka on viha, mutta kuoloa ja vihaa suurempi on rakkauden voima!
PAOLA (haaveksien). … on rakkauden voima!
MANFEED. Minä riennän isäni luokse; pyydän häntä luopumaan vihastansa. Lapsien liitto sitokoon, mitä isien viha katkaisi! Isäni rakastaa minua kuin itseään, ja kun puhun rakkauden nimessä, hän ei voi kieltää mitään. Rauha ja ystävyys puhemiehinä, palajan kosimaan morsiantani!